Lintujen lumoa

(Varpunen Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki)

Aloitin lintujen talviruokinnan 12 vuotta sitten. Asuin tuolloin vielä kaupungissa ja elämäni tuntui ilottomalta puurtamiselta. Eräänä päivänä kadulla kulkiessani havahduin orapihlaja-aidasta kuuluviin varpusten sirkutuksiin. Ne kuulostivat virkistäviltä ja iloisilta. Siitä lähtien otin tavakseni viedä linnuille orapihlaja-aitaan talipalloja ohikulkiessani.

Muutettuani maalle ensimmäinen tärkeä tehtäväni oli perustaa pihalle lintujen ruokintapaikka. Muuttolaatikotkin saivat odottaa sen ajan, niin innoissani ajatuksesta olin. Ei mennyt montaa tuntia, kun ensimmäiset linnut löysivät paikalle. Huomasin päivien ja kuukausien kuluessa miten ruokintapaikan lintujen seuraaminen oli äärimmäisen opettavaista ja piristävää. Linnut poistivat kaamosmasennukseni ja ilottomuuteni.

Täysi tietämättömyyteni linnuista teki tavallisista hömö- ja kuusitiaisista, viherpeipoista ja keltasirkuista voimakkaita ilon ja onnen kokemuksia.  Istuin tuntikausia ikkunan ääressä seuraten lintujen hyörinää. Sain mielihyvää kun tiesin, että linnut selviäisivät ruokinnan ansiosta paremmin talven yli ja samalla sain ihmetellä lintukirjan ja kiikarien kanssa ruokintavieraitteni touhuja. En ymmärtänyt miten en ollut aiemmin kiinnittänyt lintuihin mitään huomiota. Ei ihme, että elämäni oli ollut niin ilotonta.  Koulun biologian tunneilla meille ei ollut katsottu tarpeelliseksi opettaa lintujen tunnistamista emmekä koskaan menneet luontoon kuuntelemaan lintujen lauluja.

Lintujen seuraamisen aloitettuani liityin melko pian Birdlife Suomen jäsenyhdistykseen, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PiLY) jäseneksi. Hiukan minua alkuun arvelutti yhdistyksen nimessä oleva tieteellinen-sana, olihan lintutietämykseni lapsenkengissä. (En tiedä tänä päivänäkään esimerkiksi lintujen latinankielisiä nimiä, sen sijaan keksin linnuille lempinimiä: varpunen on varppi, keltasirkku on keltsi, nokikana on nokari, telkkä on tölkki jne.).

Linnut toivat minulle kuitenkin niin paljon onnea ja iloa, että niiden hyvinvointi ja auttaminen tuntui tärkeältä. Suotta epäröin PiLYn jäsenyyttä, sillä olen saanut sen kautta hyödyllistä perustietoa lintuharrastuksesta, kuten linnunpönttöjen rakentamisesta ja lintujen talviruokinnasta ja samalla tuen Birdlife Suomea suojelemaan linnustoa ja varjelemaan luonnon monimuotoisuutta.

Linnut ovat vaikuttaneet ja muuttaneet elämääni todella paljon ja voin suositella lintuharrastusta ihan kaikille. Tiedän, että se toisi monelle arjen uupuneelle rentoutusta ja esimerkiksi yksinäisyydestä kärsivälle suuria ilon hetkiä.

Lintujen havainnointia voi tehdä aina ja kaikkialla. Kaupungissakin. Lintuharrastus ei vaadi muuta kuin avoimen mielen, jotta avaa silmänsä ja saattaa korvansa sellaiselle taajuudelle, että huomaa linnut ja niiden äänet ja laulun.

Tammikuu on mitä mainioin hetki aloittaa lintujen tunnistaminen, kun lintulajeja on vielä vähän. Keväällä lintuja tulee sitten lisää ja silloin aloittelijalta, jos vähän kokeneemmaltakin, menee ihanasti pasmat sekaisin. Miten ihastuttavan erilaisena esimerkiksi kevät näyttäytyy, kun sitä alkaa seurata lintujen kautta!

Ensi viikonloppuna (29.–30.1.11) Bird Life Suomi järjestää valtakunnallisen pihabongaus-tapahtuman, jolloin tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla paikalla. Lisää tietoa saa täältä: http://www.pihabongaus.fi/.

Pihabongauksen tarkoituksena on saada ihmisiä tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Näin maallikkoharrastajankin maamme talvisesta linnustosta keräämillä tiedoilla on suuri merkitys tieteellisessä tutkimuksessa.  Oli siellä orapihlaja-aidassa sitten varpunen (Passer domesticus), pikkuvarpunen (Passer montanus) tai ”varppi”.

Sinisiä hetkiä

Joskus talven pimeys ja pituus saa ylivallan, väsyttää eikä valoa näy. Kylmää on kuin Siperiassa, talvi tuntuu liian ankaralta ja kevät liian kaukaiselta. Alakulolle ei kuitenkaan pidä antaa periksi. On opeteltava optimismia ja käännettävä katseensa iloisiin asioihin. Pyysin ystäviltäni apua, kysyin Facebookissa mikä heistä on talvessa ihaninta tai mukavinta. (Minusta tulisi varmaan hyvä gallup kyselijä, kun minusta on ihana kysellä ja kuulla ihmisten ajatuksia.) Tässä heidän vastauksiaan:

• Hiljaisuus.
• Tässä talvessa se että kura ei lennä koko ajan.
• Suomen luontohan on ainakin minun mielestä kaikkein hienointa kun on paljon puissa lunta ja oikein simmoista pakkashilettä puut täynnä.
• siniset hetket
• matikan kutu ja hyttysten puuttuminen.
• Kuuman pihasaunan lähestyminen kun 20 asteen pakkasella viipottaa pelkkä pyyhe ja crocsit jalassa pihan poikki :)
• lumi tietenkin, maisema muuttaa muotoaan!!
• Jos talvi on oikea talvi niin kuin nyt, niin tämä suunnaton kauneus, illan siniset hetket, ne värisävyt lumisten puiden oksilla ja lumisessa maassa. Lumikiteiden välke (ne köyhän naisen timantit) varsinkin aamulla töihin mennessä, kun pakkaskiteet loistaa, lumi narskuu jalkojen alla, ja taivaalta tulee hiljalleen lisää loistavia timantteja. Se on niin mieltä ylentävää, ihan niin kuin luonto tervehtisi varhaista kulkijaa. Sillä mielellä jaksaakin koko päivän haasteet.
• Se, että se on niin erilainen kuin kesä.
• Takkatuli, kynttilät ja jäähuuruiset puut  ;)
• Luonnossa: Puut ovat valkoisenaan ja kimmeltävät pakkashileestä. Muuten: Tulet kirpeästä pakkasilmasta kotiin ja menet saunaan lämmittelemään. Kynttilät päälle ja kahvit tippuun, kera hyvän seuran, mikäs sen ihanampaa olisi, näin talvella.
• Yksi mahtava juttu on metsäsuksilla hiihtäminen rauhalliseen tahtiin jossain hienossa paikassa - kunhan ei ole ihan liian painava rinkka selässä.
• Pääsee luistelemaan!
• No pieni kuura puissa jota nyt on ollut... itse tykkään käydä pilkillä, saa ladata akkujaan. Hiljaisuus, lumi sädehtii auringon valosta, puusauna ja kenties lumi-uinti. Takkatuli ja kupponen teetä ehkä pihassa pari tallilyhtyä...
• Tunne hikisen hiihtolenkin päätteeksi
• kauniit lumiset pakkasen kirkastamat puut!! Pulkkamäki kera lasten, hiihtäminen järven jäällä kevät auringossa (testataan taas vuosien jälkeen nyt kun sain sukset). Avannossa pulahtaminen...

Minä lisäsin listaan: eläinten lumijäljet ja lintujen talviruokinta.

Vastauksia yhdistää luonto, kiireettömyys, läheiset, lämpö: elämän pienet, suuret asiat.
Ihanimmat ja mukavimmat asiat ovat lopulta hyvin yksinkertaisia, eivätkä ne ole rahasta riippuvaisia (tai ainakaan niihin ei mene omaisuuksia). Kaiken lisäksi nämä ovat asioita, jotka tuovat kestävää onnea. Kyse ei ole vain hetken elämyksistä, omaneduntavoittelusta, kiireestä tai toiminnasta, joka vaatisi kestämätöntä kulutusta tai fossiilisia polttoaineita.

Mikä sinusta talvessa on ihaninta ja mukavinta?

Muuten, tuli mieleeni, koska olet viimeksi tehnyt lumienkelin? Niin, en minäkään jaksa muistaa, joskus vuosia sitten… Eiköhän lähdetä ulos tekemään niitä? Talven ja elämän ihanuus on tässä ja nyt.

Kyläkouluissa on tulevaisuus

Yleisönosastokirjoitukseni Hämeenkyrön Sanomissa 4.1.2010

Viittaan sivistysjohtaja Kati Halosen kirjoitukseen ”vastauksia kouluaiheista” ja kyläkoulujen aiheuttamiin kustannuksiin ja niiden lopettamiseen liittyviin ”säästöihin”. Päättäjät saattavat toivoa, että ihmiset nielaisevat kritiikittä valtaapitävien päätökset, onhan budjettia kiristettävä ja säästöjä saatava. Halonen mainitsee, että jos molemmat, Haukijärven ja Kostulan, koulut olisivat vielä toiminnassa: ”Hämeenkyrössä olisi 4 perusopetusryhmää nykyistä enemmän eli perusopetuksen kustannuksiin tulisi lisättäväksi neljän opettajan henkilöstökulut. Tämä maksaisi kunnalle talousarvioon 2011 laskettujen henkilöstömenojen mukaan 300 000 euroa vuodessa. Lisäksi näiden koulujen tarvitsemien ruokapalveluiden henkilöstön palkkaukseen olisi varattava vuositasolla 92 000 euroa.”

Epäselväksi jäi, onko siis neljä opettajaa ja ruokapalvelun henkilöstöä irtisanottu? Vai ovatko työntekijät edelleen kunnan palkkalistoilla, jolloin säästöjä ei olekaan syntynyt? Joku voisi nähdä haaskaamisena, että koulu pidetään tyhjillään ja silti siellä joudutaan pitämään peruslämpöä. Tilat kannattaisi pitää käytössä. Mitä muuta toimintaa tiloissa voisi lisäksi olla? Voisivatko kyläkoulut toimia koulujen ohella kylien palvelupisteinä ja kylätaloina? Herää myös kysymys, tarvitseeko kunnan saada tuloa tai voittoa koulutilan vuokraamisesta? Kierrätetäänkö tässä vain rahaa, jos raha lähtee ja tulee samaan paikkaan? Halonen mainitsee säästöiksi myös sen, että esimerkiksi elintarvike- ja pesuainehankinnoissa isommalla kappalemäärällä (isommassa koulussa) on hintoja alentava vaikutus. Kuvittelisi itsestään selväksi, että Hämeenkyrön koulut olisivat tehneet tällaista yhteistyötä ja yhteishankintoja jo pitkän aikaa. Tällä tasollako säästöissä todella mennään?

Halonen esittää, että koulukeskusteluissa tulisi ottaa entistä enemmän huomioon tulevaisuus ja sen mukanaan tuomat asiat eikä keskittyä pelkästään nykyisyyteen. Olen täysin samaa mieltä. Päättäjien olisi vihdoin tarkasteltava kyläkouluja tulevaisuuden näkökulmista. Sen sijaan, että kouluja ajetaan alas, niitä pitäisi ryhtyä kaikin keinoin uudistamaan ja kehittämään. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemmin 18.11.10 Hämeenkyrön sanomien blogissani.
Kyläkoulut edustavat muun muassa turvallisuutta, paikallisuutta, oikeudenmukaisuutta, aikaa, rauhallista maalaisympäristöä, jatkuvuutta ja kulttuuriperintöä. Jos päättäjät olisivat pitkänäköisiä ja ajattelisivat päätöksiensä seurauksia useiden sukupolvien yli, he näkisivät, että juuri kyläkoulujen säilyttämisestä syntyisi säästöjä. Hämeenkyrön kunnan kruununjalokiven, vaalittava helmen, pitäisi olla Mahnalan ympäristökoulun, joka panostaa ympäristökasvatukseen.

Kyläkoulu on monille opettajille osa heidän elämäntyötään, siinä ei tuijoteta virka-aikaan. Oppilaat muun muassa kasvattavat ja keräävät luonnosta koululle ruokaa. Mahnala on valittu Pirkanmaan Vuoden Kyläksi. Raha on sivuroolissa kylän vahvassa osallistumisessa, talkootyössä, naapuriavussa ja perheiden keskinäisessä välittämisessä. Mikä hinta näissä sivistystoimen talousarvioissa annetaan kylän asukkaiden sitoutuneisuudelle? Miten kunnalla on varaa heittää hukkaan ihmisten luovuutta ja lahjakkuutta? Pitkänäköiset päätökset, jossa kunta ottaa selkeän muutoksen ympäristö- ja asukasystävällisen kunnan synnyttämiseksi, toisivat aivan uudenlaista hyvinvointia ja yhteishenkeä.

Hämeenkyrö tarvitsee uusia visioita. Tarvitsemme syitä miksi asumme juuri Hämeenkyrössä. Miksi täällä on hyvä asua? Miten tästä tulisi erinomainen kunta? Tarvitsemme tunnetta, että olemme onnellisia, jopa haltioissamme, paikasta jossa asumme. Että välitämme asuinalueemme ihmisistä, rakastamme työtämme ja omaa paikkaamme maailmassa. Ihmiset tarvitsevat pientä, paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Sitoutuminen kyläkoulujen kehittämiseen, alasajamisen sijaan, tarjoaisi muutoksille mahdollisen ilmapiirin, jossa halutaan ja voidaan tehdä muutoksia.

Kyläkoulujen lakkauttamispuheista seuraa, että ihmiset alkavat pelätä. Ihmiset kokevat suurta vääryyttä. Sen seuraukset yhteisölle ovat mittavia. Kokemus väärinkohtelusta tekee ihmisistä voimattomia ja passiivisia. Tulevaisuudessa epäkohtiin ei puututa enää niin hanakasti, vääryyteen ei havahduta eikä heikkoja puolusteta.

Meillä on mahdollisuus nähdä kyläkoulut, opettajat ja oppilaat voimavaroina ja mahdollisuuksina. Kyläkoulut voisivat toimia katalyyttinä ja vaikuttaa alueensa ja kyliensä kehitykseen. Mitä enemmän lapset ja nuoret arvostavat kuntaansa, sen varmemmin he tulevat takaisin aikuisina, käytyään jatko-opinnoissaan muualla. He haluavat antaa tulevaisuudessa panoksensa oman kuntansa kehittämiseen. Pienet tarinat ovat aina parhaimpia. Mitä isompia koululaitoksia, sen huonommin voidaan huomioida yksilöllisyys. Yksilöllisistä ajatuksista voi kuitenkin syntyä suuria asioita.