Näin pääset pimeänpelosta

Minulta kysytään usein enkö pelkää pimeää. En. Enää. Pimeänpelko, jota kutsutaan myös nyktofobiaksi, on melko yleistä, yleensä lapsilla. Luulen, että suurin syy pimeänpelkoon on se, ettemme näe pimeässä kovin hyvin, jolloin muiden aistien rooli korostuu. Aistimme – ja ajatuksemme – eivät ole enää harjaantuneet hämärään ja pimeään, koska vietämme valtaosan ajastamme keinovalaistuksessa ja yhä vähemmän aikaa pimeässä. Pimeänpelkoa pystyy kuitenkin hallitsemaan ja pelosta voi opetella pois.

Kirjassaan Elämänmittainen luontoretki Ilkka Koivisto on kirjoittanut: ”Kuulon merkitys on kahtalainen. Se on yhtäältä sosiaalinen aisti, joka vastaanottaa lajikumppaneiden viestejä; toisaalta se on suojaa tarjoava aisti, joka poimii aivojen seulottavaksi muidenkin kuin lajikumppaneiden tuottamia ääniä. Tositilanteessa kuulo erottelee ympäristöstä salamannopeasti oudot äänet, samoin kuin entuudestaan tutut vaaratilannetta ennustavat äänet.”

Ongelmaksi on muodostunut se, että viihdytämme itseämme kaikenlaisella roskalla, kuten väkivalta-, jännitys-, kauhu- ja rikoselokuvilla, TV-sarjoilla ja -kirjoilla. Korvat alkavat kuulla olemattomia ja mielikuvitus laukkaa. Pimeys tuntuu pelottavalta, koska annamme sen tuntua pelottavalta. Ruokimme pelkojamme.

Muutin maalle omakotitaloon 2000-luvun alussa. Talo oli vieras ja kaikki sen äänet outoja. Olin yksin kotona. Minun olisi pitänyt mennä aikoja sitten nukkumaan mutta jämähdin katsomaan psykologista tieteisjännäriä. Olin kauhuissani. Kun elokuva loppui, minun olisi pitänyt kiivetä rappuset yläkerran makuuhuoneeseen ja käydä sitä ennen pesemässä hampaani alakerran kylpyhuoneessa, joka oli pimeän eteisen takana. 

Etenin eteistä kohti hiipimällä. Kurkotin kättäni kohti eteisen seinän valokatkaisijaa ja napsautin sen nopeasti päälle (valmiina puolustautumaan jos joku hyökkäisi kimppuuni). Huokasin helpotuksesta, kun eteinen oli tyhjä. Ihmistä muistuttava hahmo oli vaatenaulakossa roikkuva takki. Selviydyttyäni yhdestä ”esteestä”, kehittelin lisää pelkoja. Kuvittelin, että ”se jokin vihollinen” olikin ulkona pimeydessä ja minä sisällä valaistussa talossa helppona maalitauluna. Kääk! Äkkiä vessaan, ovi kiinni ja sydän tykyttäen hampaita harjaamaan. Sitten keksin, että kohta peilistä katsoo joku muu kuin minä. Ja sitä rataa… Kuin ihmeen kaupalla onnistuin välttämään kaikkien alienien ja avaruusolentojen hyökkäykset ja pääsin turvallisesti peiton alle. Huh!

Yöllä näin painajaisia, aamulla olin liian myöhään valvomisesta väsynyt. Vaikka elokuvan juoni (ja pelkoni) oli naurettava, olin pitkään säikky. Talon hirsiseinät supistuivat pakkasella, nurkat pamahtelivat ja paukkuivat, rappuset natisivat ja kaikki rasahdukset saivat minut säikähtämään.

Sitten päätin ajatella loogisesti ja mietin mikä minua pimeydessä pelotti. Ei suinkaan pimeys, vaan se että katselin kauhistuttavia elokuvia. Kun oikein asiaa ajattelin, tajusin miten epänormaalia sellaisten katsominen oli. Miksi vapaaehtoisesti halusin katsella sellaisia? Sairasta. Ei mitään järkeä. 

Päätin, että nyt riitti. Astronautin vaimo-elokuva jäi viimeiseksi jännäriksi, jonka katsoin. (Kahteentoista vuoteen en ole katsonut yhtäkään väkivaltaohjelmaa, enkä ole lukenut ikäviä romaaneja. Jos televisiossa tutkitaan rikoksia ja tapetaan ihmisiä, vaihdan kanavaa tai suljen koko toosan.) 

Vähensin television- ja videoidenkatselua. (Jos katson televisiota, keskityn ohjelmiin, joista tulee hyvälle mielelle, esimerkiksi komediat ja luonto-ohjelmat). 

Näin yksinkertaiset asiat veivät pimeänpelkoni ja lisäsivät elämänlaatuani huomattavasti. Kun ei ruoki mielikuvitustaan väärillä asioilla, ei pelota. Niin yksinkertaista se on.

Kun muutin nykyiseen talooni, opettelin tuntemaan sen pitämät äänet. (Kyllä, on aivan tavallista, että talot pitävät erilaisia ääniä.) Tunnistan lattialankkujen natinat ja millaisia paukahduksia talo pitää pakkasilla tai helteillä. Tiedän, että idän tuulessa talon seinän vieressä oleva tuomenoksa heiluu talon seinää vasten ja pitää raapivaa ääntä ja esimerkiksi linnut, oravat ja hiiret pitävät omanlaisiaan ääniä. Kaikille äänille on luonnollinen selitys, niihin on vain tutustuttava.

  

Pelkoja on monenlaisia. Pimeänpelko on vain yksi niistä. Olen sitä mieltä, että erilaiset pelot palvelevat oravanpyörää. Kun pelkää elämässään vähän kaikkea, ei uskalla muuttaa mitään. Turvallisuudenhakuisuus passivoi ja estää saavuttamasta unelmia. Joku tuntematon on sanonut: Useimmat tämän päivän varjoista aiheutuvat siitä, että itse seisomme auringon edessä.

Joululahja

En ole viettänyt joulua moneen vuoteen, mutta kaikille sitä viettäville hyvää joulua!

Kiitos kaikista joulutervehdyksistä, kirjeistä ja korteista!  

Tässä tuntemattoman runoilijan kirjoittama joululahja-runo:

Anna kun annan sinulle joululahjan

et sinä voi sitä syödä etkä juoda

et voi ripustaa sitä seinälle

etkä edes joulukuuseen

ei sitä ole kääritty koreaan paperiin

siitä puuttuu lakka ja rusettikin

et voi vaihtaa sitä juhlien jälkeen

eikä se mitään maksanutkaan.

Ei se ole aamutakki tai yöpaita

ei se ole kaulaliina tai villapaita

mutta voit sinä sen päällesi pukea.

Se on kesäinen aamu

jolloin leppäkerttu kulki paljaalla iholla.

Se on kaikki kesän lapset ja

kaikki kesän aikuiset

kaikilla hiekkaa varpaiden välissä.

Se on avain sinun mieleesi

lämpöisiin muistoihin

aurinkoon ja linnunlauluun.

Sillä sitä sinä tarvitset.

Pystytkö näkemään tähtiä pihaltasi? Näin voit vähentää valosaastetta

Tässä usein päättömältä tuntuvassa maailmassa tekee hyvää kuulla järkeviä uutisia. Yle uutisoi, että katuvalot sammutetaan KolarinYlläksellä iltaisin iltakymmeneltä ja syttyvät taas aamukuudelta. Valot sammutetaan öisin aina helmikuun puoliväliin saakka. Katuvalojen sammuttamisella halutaan saada revontulet paremmin näkyviin.  

Myös Tampereen kaupunki sammuttaa tai himmentää katuvalojaan. Tampereen kaupunki on laskenut, että jos asuin- ja teollisuusalueilla sammutetaan joka kolmas katuvalo kello 23–06, vuodessa säästetään 140 000 euroa. Samalla säästyy energiaa.

Viime kesänä paikallislehti otsikoi: ”Uimarannalla uidaan jatkossakin pimeässä”. Kylän aktiivit olivat anoneet lupaa kytkeä uimaranta-alueen valot kunnan katuvaloverkkoon. Anojat olisivat hankkineet omalla kustannuksellaan tarvikkeet ja tehneet työt talkoilla. Kunnan kustannettavaksi olisivat jääneet valaisemisesta aiheutuvat sähkölaskut. Kunta ei ollut myöntänyt lupaa valaistukselle.

Juttua lukiessa saattoi helposti ajatella: ”Olipa kunta pihi. Kyläläiset kuitenkin osoittivat omaakin aktiivisuutta. Nyt pitää sitten pimeässä uida.”. (Ks. kirjoitukseni medialukutaidosta.) Kesällä, uimakaudella, on harvoin pimeää. Elokuussakin aurinko nousee puolen kuuden aikaan aamulla ja laskee puoli kymmenen jälkeen illalla. Sitten uimavedet jo viilenevät. Kunta teki oikean päätöksen. Valaistus olisi ollut turha.  

Rakastan tähtitaivasta. Inhoan joka paikkaan tullutta valosaastetta. Harras toiveeni on, että oppisimme vaalimaan vielä valosaasteelta säästyneitä luonnon pimeitä alueita ja haluaisimme sammuttaa valot muidenkin syiden kuin rahan takia. 

Valosaaste on keinovaloa, joka aiheuttaa haittaa ekosysteemeille ja ihmisten hyvinvoinnille. Luontainen hämäryys ja pimeys ovat hävinneet suuresta osasta maapalloa, vaikka vain hiukan yli sata vuotta sitten sähkövaloa ei ollut lainkaan. Valosaasteen vaikutuksia on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, mutta ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että valosaasteella on merkittäviä terveys- ja ympäristöriskejä. Lisäksi valaistuksen energiantuotanto aiheuttaa ympäristökuormitusta.

Pystytkö näkemään tähtiä pihaltasi? Jos voit, onnittele itseäsi! Kuulut harvojen joukkoon.

Muista:

• Valosaastetta voi vähentää yksinkertaisin keinoin.

• Sammuta ulko- ja sisävalot, kun et tarvitse niitä.

• Käytä täsmävalaistusta.

• Kohdista lamput siten, että niiden valo suuntautuu maahan päin.

• Älä käytä pallovalaisimia, niiden valo leviää ympäristöön ja taivaalle.  (Jos sinulla on pallovalaisimet, laita niiden päälle kupu.) 

• Käytä ajastimia välttääksesi turhaa yöllistä valaisemista.

• Täydellinen pimeys on myytti. Luonnossa on harvoin pimeää. Silmät tottuvat pimeyteen muutamassa minuutissa, kun malttaa hetken odottaa. Silmän sauvasolut erottavat pimeässä paljon harmaan eri sävyjä. Sauvasolut ovat hajallaan silmän verkkokalvoilla, joten pimeässä ei kannata katsoa suoraan kohti, vaan hiukan kohteen ohi. On käytettävä ”silmien reunoja”, kun liikkuu hämärässä.

• Kalliin pihavalaistuksen voi korvata heijastimilla ja otsa- ja taskulampuilla.

• Opettele ainakin muutama tähtikuvio. Opeta ne läheisillesikin.

• Tähtitaivas lisää hyvinvointia ja tuo suhteellisuudentajua sille mikä elämässä on merkittävää.

Give it a try