Tänä kesänä on kivaa kun...

Blogipäivitykset ovat meinanneet jäädä väliin, kun säät hellivät ja luonto kutsuu.

Tänä kesänä on kivaa kun…

• käpytikat pesivät saunan takana puussa. Yksi poikanen selviytyi maailmalle ja se on viihtynyt pihapiirin tuntumassa siitä asti.
• vaikuttaa siltä, että pikkulintujen pesinnät ovat onnistuneet hyvin, sillä sirkutusta ja poikasten kutsuääniä kuuluu joka suunnalta.
• kasvimaan heinikossa kulkee eläinten tekemä polku ja minusta on jännittävää miettiä mitkä eläimet polkua käyttävät. Varmuudella ainakin kissoja, kettu, supikoira, metsäjänis ja metsäkauriita. Tunnen itseni osaksi sitä luontojoukkoa, kun käytän varovasti samaa polkua.
• Sain ystävältäni muutama vuosi sitten kirsikkapuun. Se kukki tänä keväänä komeasti. Nyt, kun marjat kypsyivät, selvisi että kyseessä onkin saskatoon (=marjatuomipihjala).
• Vanhemmissa saskatoon pensaissa (tai puissa) oli muhkea marjasato. Vesi kielellä keräsin itselleni puolisen litraa marjoja iltapalaksi ja ajattelin meneväni keräämään loput seuraavana aamuna. Ei tarvinnutkaan. Linnut olivat pistelleet kymmenet litrat poskeensa yhden yön aikana. Olen vilpittömästi iloinen, että ehdin maistaa edes puoli litraa. Huonoimmassa tapauksessa en olisi saanut yhtäkään.
• Näin luhtahuitin viidestä metristä, kun kahlasin vedessä keräämässä vesiruttoa. Luhtahuitin yleensä kuulee, muttei näe, koska se piilotteleva lintu. Tämä kaveri ei pelännyt minua ollenkaan, koska tajusin jatkaa veden loiskuttamista, enkä jäänyt paikalleni sitä tuijottamaan. Sain seurata sitä sivusilmällä kaikessa rauhassa.
• Kauan odotettu kesän hetki on käsillä: punahatut kukkivat. Sen myötä perhosten määrä puutarhassa moninkertaistuu.
• Sain Irti oravanpyörästä – kirjan tekijänoikeudet itselleni takaisin ja tein omakustannepainoksen. Se luo paljon kivoja mahdollisuuksia.
• Olen tutustunut uusiin, mukaviin luontoa arvostaviin ihmisiin ja oppinut heiltä uusia asioita.
• Nyt heinäkuussa olen asunut Alhonlahdessa seitsemän vuotta. Ne ovat olleet elämäni ehdottomasti parhaimmat vuodet tähän asti. Odotan ilolla ja mielenkiinnolla mitä mukavaa tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan.

Kesäpäivän viettoa

Aah, ihana ilma! Ei tuulenhiventäkään ja aurinko paistaa. Taidan jatkaa ulkona olemista ja tulla terassille syömään ja lepäämään. Menisinkö lepolassiin vai riippukeinuun? Kas, siinäpä ongelma.

Lepolassiin. Siinä on helpompi syödä, lukea ja kirjoittaa. Okei, mitä nyt sitten tarvitsen, että oloni olisi oikein mukava? Jotain syötävää. Teen tuosta äkkiä näkkileivän ja otan mansikoita. Ja jotain juotavaa. Jaa niin, radio voisi olla kiva, jos kuuntelisi vaikka tasalta uutiset. Vielä kasa kirjoja, paperia, kynä ja se on siinä. Taiteilen syötävät vasempaan kouraani, kirjat ja paperit vasemman käsivarren päälle ja kainaloon, radion nappaan oikeaan käteen. Onko nyt varmasti kaikki ettei tarvitse palata takaisin? Missäs mun tossut on? Ne jäi pihalle. Vedän jalallani hyttysoven auki ja potkaisen ulko-oven pois tieltä, varoen etteivät mansikat ja paperit putoa.

Pläjäytän tavarat pöydälle ja puran sumaa. Kärpäset hyökkäävät välittömästi leipäni kimppuun. Huidon niitä pois. Lepolassi on levähtänyt omituiseen asentoon ja koetan vetää ja vääntää sitä suoraksi. Ähellyksestäni ja yrityksistäni huolimatta tuoli jää puolimakaavaan asentoon.

Asettelen kirjat ja paperit käteni ulottuville ja rojahdan tuoliin ruokieni kanssa hankalaan asentoon.
Ei oo totta, sinappi jäi (näkkärin kanssa on pakko olla sinappia). Hitto! Lasken ruuat käsistäni ja kampean itseni ylös tuolista ja hiippailen taas paljain jaloin sisälle. Otan sinapin ja samalla lisää kirjoja mukaani ja tyynyn, jolla saisin oltua paremmin. Heittäydyn taas lepolassiin, kurottaudun ottamaan ruokaa. Nyt. Vihdoin. Ihanaa!

Rouskis rouskis, näkkileivän muruset valuvat rinnuksilleni, vatsalleni ja tuolille reisien alle. Vapaalla kädellä huidon hyttysiä nilkoistani, kärpäsiä mansikoista ja paarmoja pääni päältä pörräämästä. Kaksi hyttystä ehti jo pistää ja nilkkaani kutittaa. Syön auringossa lämmenneitä mansikoita ja mietin, että sinappikin pitäisi viedä tästä helteestä takaisin sisälle. Juotava unohtui sitten kuitenkin. Hikikin tässä tulee.

Laitan radion päälle. Uutiset loppuivat juuri. Pistän radion kiinni. Nousen ylös, ravistelen muruset päältäni, T-paitani alta ja tuolilta. Koetan samalla seisomisella tapella vielä kerran lepolassin kanssa mutta alistun ja jatkan makaamista omituisessa asennossa. Onneksi tyyny vähän helpottaa. Paarma tunkee korvaani. Tartun kirjaan, mansikkaan tahriutuneilla sormillani. Kirjan sivuille värjäytyy punaisia sormenjälkiä. Kynäkin jäi.

Nousen lepolassista, laitan tossut jalkaani kävelläkseni normaalisti, vien sinapin sisälle, juon ja otan kynän. Tulen taas pihalle. Totean, että riippukeinu voisi sittenkin olla parempi paikka. Raahaan kirjani, paperini ja kynäni heinikkoon riippukeinun viereen maahan. Alkaa käydä pieni tuulenvire, hyönteiset jättävät minut rauhaan ja varjossa on mukavan viileää. Nukahdan silmänräpäyksessä.

Herään siihen, kun siippa tulee kotiin ja sanoo: ”Sori, herätinkö?” Ja laittaa sivumennen lepolassin oikeaan asentoon.