Lukiessani kirjaa Lauman valta tämä tarina sai minut pysähtymään:
”Heinäkuun päivä Texasin Colemanissa oli poikkeuksellisen kuuma;
hätyyteltiin jo 40 astetta. Tuuli puhalsi hienojakoista hiekkaa talon
läpi. Sunnuntai-iltapäivä talon kuistilla oli silti siedettävä. Tarjolla
oli tuuletin, kylmää limonadia ja dominon peluuta.
Tarinan päähenkilö,
Jerry, tuumi parhaillaan, että domino on sopivan kevyttä ponnistelua
juuri tällaiseen hetkeen, kun hänen appensa yllättäen sanoi: ”Otetaanpa
auto ja lähdetään Abileneen illalliselle.”
Jerry mietti ehdotusta
kauhuissaan. Abileneen oli 53 mailia, ja matka pitäisi ajaa
hirvittävässä kuumuudessa ja hiekkamyrskyssä ilmastoimattomalla
Buickilla vuosimallia 1958. Tällä välin Jerryn vaimo ehätti sanomaan:
”Kuulostaa suurenmoiselta idealta. Minä haluaisin lähteä. Entä sinä,
Jerry?”. Jerry huomasi jääneensä ajatuksineen vähemmistöön ja loihe
lausumaan: ”Kuulostaa hyvältä. Toivon vain, että äitisi haluaa lähteä
mukaan.” – ”Totta kai”, ilmoitti anoppi. ”En ole käynyt Abilenessa
pitkään aikaan”.
Lähdettiin Abileneen. Kuten Jerry oli arvellutkin, kuumuus oli
läkähdyttävää. Hiki oli liimannut hiekkakerroksen naamioksi kaikkien
kasvoille kun saavuttiin perille. Kafeterian ruoka oli kammottavaa.
Nelisen tuntia ja 106 mailia myöhemmin seurue palasi Colemaniin
kuumissaan ja nääntyneenä. Joukko istui äänettömänä tuulettimen ääressä
pitkän aikaa. Jerry päätti keventää tunnelmaa: ”Sehän oli upea matka,
eikö vaan?” Kukaan ei inahtanutkaan. Lopulta anoppi puhui jonkin verran
ärtyneenä:
”No, suoraan sanoakseni en suurestikaan nauttinut matkasta.
Olisin mieluummin pystynyt kotona. Lähdin mukaan vain siksi kun te kolme
olitte niin innoissanne. En olisi lähtenyt, jos te kaikki ette olisi
painostaneet minua.”
Jerry ei ollut uskoa korviaan. ”Miten niin ‘te kaikki’? Älä lue minua
teihin kaikkiin. Minusta meillä oli täällä oikein mukavaa. Lähdin
mukaan vain siksi, että te muut olisitte tyytyväisiä. Te olette
syypäitä.”
Jerryn vaimo näytti järkyttyneeltä. ”Älä sinä kutsu minua syypääksi.
Sinä, isä ja äiti halusitte lähteä. Halusin että olisitte onnellisia,
joten lähdin mukaan. Minun olisi täytynyt olla hullu lähteäkseni ulos
tuossa helteessä”. Nyt appi ilmoitti asian, joka tässä vaiheessa oli
päivänselvä. ”Kuulkaapas, minä en missään vaiheessa halunnut lähteä
Abileneen. Ajattelin vain, että te saattaisitte ikävystyä. Te käytte
niin harvoin, ja halusin, että te nauttisitte visiitistä. Minä olisin
halunnut pelata uuden erän dominoa ja syödä tähteitä pakastimesta.”
Tarina on Jerry B. Harveyn kirjoituksesta The Abiline paradox: The management of agrement (suomennos Maija-Riitta Ollilan kirjasta Lauman valta), jossa
Jerry ihmettelee miksi neljä täysijärkistä ihmistä lähtee yhdessä
Abileneen, vaikka kukaan ei halua mennä sinne. Kirjassaan Lauman valta Maija-Riitta Ollila kysyykin: ”olemmeko kaikki yhteisellä päätöksellä menossa jonnekin, mihin kukaan ei tahdo?”
Abilenen paradoksista tulee mieleen kulutusyhteiskuntamme. Olemme
ohittaneet kriittisen pisteen. Tehokkuus, kiire, tuhlailu ja
materialismi ovat heikentäneet ihmisten hyvinvointia. Elämme
ristiriidassa oman elämämme ja kulutusyhteiskunnan vaatimusten välillä.
Haluamme irtautua työn ja kuluttamisen oravanpyörästä, mutta yhteiskunta
vaatii tehokkuutta, kuluttamista ja jatkuvaa talouskasvua.
Tiedostamme, että voisimme elää tyydyttävämpää elämää, tasapainoisemmin
ja luonnonvaroja säästävämmin. Mutta kukaan ei halua heiluttaa venettä.
Erilleen joutumisen pelko, lauman voima ja toisten miellyttämisen
tarve ovat johtaneet huonoihin päätöksiin. Abilenen paradoksi osoittaa
mitä mahdollisuuksia meillä olisi elää ekologisemmin, kun lakkaamme
antamasta ristiriitaisia viestejä ja kerromme mitä oikeasti haluamme.
Saattaa olla, että kaikki haluaisivat vaihtaa elämän kurssia – ei ole vain aiemmin sattunut tulemaan puheeksi.