Olipa kerran siemen, joka oli yksin ja jota kukaan ei huomannut. Siemen tunsi itsensä mitättömäksi, eikä pitänyt olemassaoloaan minkään arvoisena.
Eräänä päivänä tuuli tarttui siemeneen ja heitti sen varjoista paahtavaan aurinkoon keskelle peltoa. Siemen ihmetteli, miksi juuri hänen pitää kärsiä paahtavasta auringosta. Sitten alkoi sataa. Siemen ihmetteli miksi hänen pitää liota sateessa päivästä toiseen.
Viikot ja vuodet kuluivat, ja siemen kärsi vuoroin paahteesta ja vuoroin sateesta. Eräänä päivänä matkamies saapui paikalle ja sanoi: ”Luojan kiitos, vihdoinkin saan levätä varjossa.” Siemen luuli että mies pilkkasi sitä ja kysyi: ”Mitä sinä oikein puhut?”
Mies ihmetteli: ”Kuka puhuu?”
”Minä, siemen”.
”Siemen?”, mies hämmästeli. ”Et sinä ole siemen, vaan puu. Oikea jättiläispuu.”
Siemen hymyili ensimmäistä kertaa elämässään.
Tarkista sinäkin välillä oma kokosi.