Halusin kirjoittaa intuitiosta ja siitä miten tärkeää se on hyvinvoinnillemme. Mutta kuinka selostaa jotain niin suurta lyhyessä kolumnissa? Mitä intuitio itse asiassa on? Se on esimerkiksi sitä, kun astuu kahvilan ovesta sisään ja aistii heti tunnelmasta, ettei halua jäädä sinne ja kääntyy pois. Tai sitä kun matkustaa toiselle paikkakunnalle, ihastuu välittömästi sen ilmapiiriin ja haluaa sinne toistekin.
Mihin ennakkoaavistukset ja tuntemukset perustuvat? Sitä ei pysty selittämään loogisesti, jonkin asian vain tietää, tietämättä miksi tietää. Se on sitä, että tietää mitä ei halua. Tai tietää mitä haluaa lisää, mutta toisaalta ei pysty sanomaan mitä se jokin on mitä haluaa. Se on alitajuinen tunne, vaisto, energia, kuudes aisti tai henkiinjäämisaisti. Sen perusteella toimiminen tuntuu kuitenkin aina poikkeuksetta hyvältä. Yliaistillisia, kummallisia ja mystisiä yhteensattumia tapahtuu usein esimerkiksi läheisen ihmisen kuoltua tai luonnossa kulkiessa, kun tunteemme ovat herkistyneessä tilassa.
Maaliskuun Keskiviikkokolumnissa kerroin miten Linnunsulka näytti elämälleni suunnan. Olen tehnyt dramaattisia elämänmuutoksia ja päätöksiä seuraamalla tätä mystistä tunne-energiaa – miksikä sitä nyt haluaakin kutsua. Silloiset läheiseni suhtautuivat naureskellen ”päähänpistoihini”, erilaisiin johtolankoihin ja merkkeihin, joita seurasin ja kuuntelin. Kuulin olevani hurahtanut hihhuli ja varmaankin töistä ylirasittunut. Eiväthän sivistyneet ihmiset voi elämäänsä perustaa vaistonvaraisiin asioihin. Minun ei ole kuitenkaan koskaan käynyt huonosti intuitiotani kuunnellessani, päinvastoin hyvinvointini on lisääntynyt merkittävästi. Muut kuittaavat ne hauskaksi sattumaksi tai viihdyttäväksi jutuksi.
Eläimet lähettävät ja seuraavat kokoajan erilaisia piiloviestejä ja signaaleja. Ne tietävät heti, kun ilmassa on jotain erikoista. Me ihmiset olemme unohtamassa tämän taidon. Pidämme tietoista ja loogista ajattelua valtavassa arvossa ja vähättelemme vaiston tai ”sattumien” merkitystä, koska niitä ei pysty järjellä selittämään.
Valitsin mahdottoman aiheen keskiviikkokolumniksi. Oikeita sanoja ei meinannut löytyä. Saattaisin jopa tehdä itseni naurunalaiseksi kirjoittamalla tällaisesta aiheesta. Pistin aiheen ja tekstiraakileen sivuun ja päätin murehtia sitä myöhemmin. Tyhjensin pääni katselemalla hömppäelokuvaa. Kuinkas siinä kävikään? Kun lakkaa tekemästä asioita väkisin, vastauksia alkaa löytyä joka paikasta.
Elokuvassa seurattiin intuitiota ja johtolankoja. Ei ollut sattumia tai vahinkoja, vaan synkroniaa. Elokuvassa toistui englanninkielinen sana serendipity. Se oli minulle ennestään outo. Se pitäisi tarkistaa sanakirjasta jossain vaiheessa.
Seuraavana päivänä lähdin Tampereelle kokoukseen. Olin etuajassa, joten menin kirjakauppaan selailemaan kirjoja. Minulla on tapana avata mikä tahansa kirja summanmutikassa saadakseni kirjan sivulta jonkin vihjeen tai johtolangan pohtimaani asiaan. Avasin kirjan ja vatsanpohjaani kouraisi. Kaikista niistä tuhansista kirjoista ja sadoista tuhansista sivuista avaamani sivu käsitteli serendipityä!
Hain kirjakaupan hyllystä sanakirjan: ”Serendipity = kyky tehdä sattumalta arvokkaita löytöjä, onnekas sattuma. ”. Siitä tosiaan oli kysymys! Miten jännittävää!
Minulla oli vielä aikaa, joten menin kahville. Istuin ikkunapöytään, vilkaisin pöydällä olevaa lehteä ja avasin senkin umpimähkään. Sivulla haastateltiin henkisyyden asiantuntijaa, joka kertoi kuinka erilaisia herkkiä energioita voi kehittää. Hykertelin löydöilleni ja tunsin olevani labyrintissa, joka johdatti minut aina takaisin samojen asioiden äärelle. Löysin arvokkaita asioita, joita en oikeastaan edes etsinyt. Kaivoin matoja, mutta löysin kultaa.
Mitä tästä opin? Kaikkea ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, jos ei halua, mutta hauskaa ja inspiroivaa arvokkaiden löytöjen tekeminen on. Pitää vain olla elämäntaitoa nähdä ne ja olla valmis näyttämään hiukan hölmöltä. Onnekkaita sattumia ei saa tapahtumaan. Ne vain tapahtuvat.