Viime päivien isoimpia uutisaiheita ovat olleet tapaninpäivän myrskyn seuraukset. Joko on unohtunut Kreikka, Italia ja talouskriisi?
Kaupungissa asuessani pidin myrskyistä. Menin Tampereen Näsijärven rannan aallonmurtajalle seisomaan ja nautin kun tyrskyt löivät ylitseni. Jostain syystä kaupungissa asuessani tunsin itseni turvalliseksi. Myrskyt olivat jopa jännittäviä. Ne toivat vaihtelua tavalliseen. Aina joku hoitaisi ongelmat puolestani – jos niitä nyt ylipäätään tulisi. Suhtauduin poikkeusoloihin yliolkaisesti. Sähkökatkoksia oli harvoin (miksi tuntuu, että nykyään sähkökatkoja on usein?) ja kun niitä tuli, eikä ruokaa voinut valmistaa, pistin kamppeet niskaan ja lähdin ulos syömään. Jossain ne sähköt kuitenkin toimisivat.
Nälkäisenä maha kurnien seisoin kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja tilasin hissin päästäkseni ulos. Painoin hissinnappia kerran jos toisenkin. Mikä siellä nyt maksaa? Joku pitää tietysti hissin ovea auki. Rynkytin hissin ovea, ei mitään reaktiota. Ai niin. Hissihän toimii sähköllä. Heh, tää ei siis toimi.
Vasta muutettuani maalle omakotitaloon ymmärsin miten riippuvainen yhteiskuntamme ja elämämme on sähköstä. Sähköä ei ole ollut käytettävissämme kuin vasta noin sadan vuoden ajan, silti jokapäiväinen elämämme perustuu sähkön itsestäänselvyydelle. Vasta luonnon keskellä asuessani olen oppinut kunnioittamaan myrskyjä.
Myrskyjä pidetään poikkeustilana. Myrskyt tuntuvat kuitenkin yleistyvän. Miksi nämä säätilan muutokset, luonnon mullistukset ja poikkeustilat jotenkin muistuttavat minua talouselämämme ongelmista? Olemme eläneet taloudellisesti yli varojemme ja olemme talouskriisin partaalla. Elämme yli luonnon kantokyvyn ja erilaiset sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Kaksi edellistalvea on ollut todella kylmiä ja runsaslumisia, kaksi edelliskesää uskomattoman kuumia. Nyt sateita on piisannut. Joulukuussa kerättiin vielä suppilovahveroita. Nyt lupaillaan jo uutta myrskyä.
Yli luonnonvarojen elämistä ja luonnon pahoinvointia ei ratkota erilaisilla tukipaketeilla, painamalla lisää rahaa tai siirtämällä ongelmia. Meillä on vain tämä yksi maapallo. Luulemme, että talouden pitää jatkuvasti kasvaa ja käytämme luonnonvaroja tuhlailevasti. Vasta poikkeustilojen tuoma kontrasti, kuten pitkä sähkökatko, saa ihmiset havahtumaan mitkä asiat elämässä ovat todella tärkeitä.
Kirjassani Irti oravanpyörästä kerron miten turvallisuuttamme lisää muun muassa se, että meillä on kompaktin kokoinen puilla lämpiävä talo, oma kaivo, kompostikäymälä ja maakellari. Nämä asiat tuovat vakautta sekä talouteemme että poikkeusoloihin ja luonnonvarojen käyttöön.
Uutiset ovat kertoneet kuinka myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen vuoksi ihmisillä on mennyt enemmän aikaa kotiensa lämmittämiseen, ruoanlaittoon, peseytymiseen, tiskaamiseen ja niin edelleen. Silti samaan aikaan heillä on ollut enemmän aikaa lapsilleen, perheilleen, naapureilleen ja talkooapuun. Lapset ovat olleet mielissään, kun koko perheellä on ollut aikaa pelata lautapelejä kynttilänvalossa ja kaikki ovat nukkuneet siskonpetissä pysyäkseen lämpimämpänä. Ihmisten kekseliäisyys on tuonut onnistumisen iloa. Joku on vetänyt autoradion kaiuttimen taloon sisälle kuunnellakseen uutisia. Kun akku meinaa loppua, hän hurauttaa pari kertaa korttelin ympäri. Joku lämmittää kynttilällä mehua ja ruoat on viety parvekkeelle säilöön.
Myrskyt ovat osoittaneet konkreettisesti sen, jota olen koettanut kirjassanikin selittää: kun keskitymme perustarpeisiimme, meille jää enemmän aikaa läheisillemme ja elämässä oikeasti tärkeille asioille. Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.
On mysteeristä mihin yhteisöllisyys ja aika katoavat, kun kaikki ”aikaa säästävät vempeleet” (liesi, mikro, tiskikone, tietokone, lämmitys, kuumavesivaraaja jne.) alkavat taas pelittää.