Suomessa on ollut paljon pienviljelijöitä, torppareita ja
mäkitorppalaisia, nyt valtaosa suomalaisista asuu kaupungeissa. Olemme
tulleet tilanteeseen jossa maaseutu autioituu, maatilat vähenevät ja
kaupunkilaiset vieraantuvat luonnosta. Kun luonto on tehokkaasti
poistettu kaupungeista, ihmiset alkavat voida pahoin. Nyt hyvinvointia
ostetaan luontokokemuksista ja luontoelämyksistä.
Tähän markkinarakoon vastaa nyt niin kutsuttu ”vihreä hoiva” (green
care), jossa luontoympäristöjä ja maatiloja hyödynnetään hoitotyössä.
Hollanti ja Norja ovat Euroopassa vihreän hoivan edelläkävijöitä ja
maatilat, jotka tarjoavat lastenkasvatuspalveluja, fyysistä ja
psyykkistä kuntoutusta ovat kymmenenkertaistuneet lyhyessä ajassa. Niin
Suomessakin.
Suurimmat asiakasryhmät ovat oppimisvaikeuksista ja käytöshäiriöistä
kärsivät lapset ja nuoret. Maatiloilta tukea arkeensa hakevat myös sadat
loppuun palaneet työntekijät, mielenterveyskuntoutujat, autismista,
muistihäiriöistä ja riippuvuusongelmista kärsivät ihmiset.
Maatilat
järjestävät siis viljelyn ja karjanpidon lisäksi leiri- ja
kurssitoimintaa, puutarhanhoitoa ja ”terapiaeläimiä” ryhmille, jotka
tarvitsevat terveyttä edistävää kuntoutusta.
Luonnon hoitava ja kuntouttava vaikutus on tunnettu aina. Nyt on
silti oikein tutkittu, että useiden potilasryhmien oireet lievenevät ja
häiriökäyttäytyminen vähenee, kun he pääsevät kosketuksiin luonnon
kanssa. Eläimet tuovat lohtua ja iloa ja antavat mahdollisuuden
kosketukseen ja fyysiseen läheisyyteen.
Vihreä hoiva vastaa yhteiskuntamme synnyttämiin ongelmiin. Luonto
parantaa pahoinvoinnin ja uupumuksen, mutta sen lisäksi se tarjoaa
monille mahdollisuuden inhimilliseen, pienimuotoiseen, luonnonläheiseen
ja ihmisläheiseen tapaan tehdä työtä, kun lakkaamamme näkemästä luontoa
ja maaseutua vain suurmaatiloina ja tehotuotantolaitoksina.
Tiedän lukuisia hoitajia, jotka ovat jättäytyneet pois hoitoalalta ja
hakeutuneet luontoa lähellä oleviin töihin. Hoitajilla on polttava halu
auttaa ihmisiä, mutta he haluavat tehdä sen inhimillisimmin ehdoin.
Moni hoitaja on hakenut ensin itselleen green care:a väsyttyään
hoitotyössä. Pian se on muuttunut heille elinkeinoksi, jossa voi
hyödyntää useampaa ammattiaan. Vihreä hoiva antaa monelle muullekin
mahdollisuuden ”palata luontoon” .
Nykytavallemme elää on tyypillistä pistää paljon rahaa ja resursseja
ongelmien hoitoon ja virheiden korjailuun, kun emme osaa elää viisaasti
ennakoiden. Kuinka paljolta säästyttäisiin, jos esimerkiksi kaavoitusta
suunniteltaessa taajamiin jätettäisiin reilusti vihreitä vyöhykkeitä
jonne ei saa rakentaa. Terveet pysyisivät terveenä.
Olin joitain vuosia sitten heinätöissä. Miten kivaa se kaikki oli!
Ehdotin tilan isännälle, että hänen kannattaisi markkinoida
heinätalkoita kaupunkilaisille tai jollekin yritystapahtumien
järjestäjälle. Moni liikunnan ja elämysten puutteessa olevat maksaisivat
siitä riemusta. Isäntä puuskahti: ”Kuka tästä maksaisi! Mehän
joutuisimme maksamaan niille, että tulisivat auttamaan.” Hänelle
heinätyöt olivat jokavuotinen riesa.
Hän ei uskonut kun kerroin kuinka maailma on muuttunut. Kukapa olisi
uskonut joitain vuosikymmeniä sitten, että vihreän hoivan palveluita
tarvitaan Suomessa. Ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta, ikävöivät
maaseutua ja nostalgisia kokemuksia. Pystyn kuvittelemaan työpaikan
tyky-porukan onnen, kun he nostelisivat heinäpaaleja traktorinlavalle,
hakisivat välillä janoonsa juotavaa ja saunoisivat urakan päätteeksi ja
kertoisivat toisilleen lapsuutensa heinänteko ja maalaismuistoista. Mitä
kaikkea maatilan työtilat voisivat tarjota koneista ja nikkaroinnista
kiinnostuneille miehille ja pojille? Entä voisivatko homekoulujen kanssa
painivat kunnat vuokrata maatalon ison pirtin luokkahuoneeksi? Onko
oppimisympäristön aina oltava koulussa?
Meillä on vanhassa valtavasti resursseja, jotka pitää vain oivaltaa
uudella tavalla. Meidän olisi luotava elämämme luonnonläheisemmäksi ja
normaalimmaksi, nähtävä erilaiset työn ja elämisen mahdollisuudet ja
opittava ajattelemaan asioista eri tavalla. Ehkä green care on sille
alkusoittoa?