En tiedä mitä tekisin ilman kalenteriani. Kalenterini on täynnä tulevia tapahtumia, muistettavia asioita, yleisiä merkintöjä. Samalla se toimii päiväkirjatyyppisenä muistiinpanovihkona. Säästän kalenterini. Niistä on helppo tarkistaa milloin jokin asia tapahtui, millainen ilma oli vuosi sitten, mitä luontohavaintoja olen milloinkin tehnyt. Sieltä löytyvät ystävien ja sukulaisten merkkipäivät, merkittävät tapahtumat jne.
Kalenteri on huono sana. Englanninkieliset sanat personal planner, personal organizer tai day planner kertovat paremmin mistä tässä on kyse. Meidän pitäisi pistää paljon enemmän huomiota elämämme organisointiin ja suunnitteluun. Se lisää ajan ja stressin hallintaa ja lisää unelmien saavutettavuutta. Kalenteri – tai henkilökohtainen suunnitelmamme – auttaa jäsentämään asioita.
Kannattaa valita hyvä kalenteri. Sellainen, joka sopii itselle parhaiten. Minun kalenterissani yksi viikko on yksi A5:n aukeama. Siinä on paljon tilaa yhteydenotoille, muistan/teen-asioille, aforismeille, viikon, kuukauden ja vuoden tavoitteille, seuraaville vuosille siirrettäville asioille ja ajatuksille. Lisäksi siinä on tasku kuittien ja lappujen säilyttämistä varten.
Kalenteri/suunnitelmani sai alkunsa kun aloittelevana sairaanhoitajana jouduin uusiin ja outoihin tilanteisiin, esimerkiksi avustamaan lääkäriä toimenpiteessä. Hoitajia oli niin vähän, ettei vanhempi hoitaja ehtinyt seistä vieressäni ohjaamassa. Piti vain tietää ja pärjätä. Kerran olin varannut paljon steriilejä välineitä valmiiksi rintalastan punktiota varten. Olin ensimmäistä kertaa avustamassa enkä ollut varma oliko minulla tarpeeksi kaikkea. Osastolla ei ollut (käsittämätöntä kyllä) missään mitään valmista listaa, jota noudattamalla olisin selviytynyt.
Juoksin sen toimenpiteen aikana varmaan viisi kertaa hakemassa lisää ruiskuja, toisenlaista puudutusainetta, potilaan nimilappuja, varaneuloja… Potilaan rintalastasta törrötti paksu neula ja minä hiihdin pitkin käytäviä erilaisten vehkeiden perässä. Päätin ettei koskaan enää sellaista amatöörimäistä tolvanointia.
Perustin pienen vihon, jota pidin aina rintataskussani. Vihosta sain vinkit sternaalipunktioon, arteria-astrupiin, tietokoneen ja kopiokoneiden ongelmiin ja salasanoihin, veriviljelyihin, yöhoitajien yön aikana suoritettaviin tehtäviin ynnä muuhun sekalaiseen.
Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä miksi en tehnyt niistä koko osastolle ohjeita. Ei vaan tullut kiireessä mieleen. Oletin, että kaikki tiesivät ne asiat jo. Ne olivat niitä sairaalan kummallisia kirjoittamattomia sääntöjä, jotka vaan jotenkin piti osata. Kiireessä ja melskeessä oli tosi huojentavaa kääntyä muistiinpanojensa puoleen. Ei tarvinnut murehtia muistiko nyt kaikki eikä hajottaa keskittymiskykyä moneen asiaan.
Nyt kun kirjoitan jonkin asian kalenteriin, tiedän että se on siellä turvassa. Saan unohtaa sen aktiivisesta muististani kuormittamasta vähäksi aikaa. Kalenterin idea on, että kaikki ”hoidettavat ja muistettavat asiat” ovat samassa paikassa, yhdessä kalenterissa. Eikä niin, että muistilappuja on pitkin huushollia, työpaikalla tai mielen perukoilla unohtumassa.
Isossa perheessä reilunkokoinen seinäkalenteri eteisen tai keittiön seinällä voi olla helppo tapa selkiyttää perheen asioita. Jokaisella on kalenterivastuunsa. Joka ilta tai kerran päivässä käydään läpi mitä on tulossa, mitä pitää muistaa. Huomenna, ensi viikolla, tässä kuussa, ensi kuussa. Eri perheenjäsenillä voi olla vaikka eriväriset kalenterimerkinnät.
Jotkut käyttävät sähköistä kalenteria tai tietokonetta. (Itse en uskaltaisi sellaiseen luottaa. Jos tiedot häviäisivät atmosfääriin, itkisin.)
Kalenteria kannattaa katsoa kriittisin silmin. Mihin aikani kuluu? Mihin lupaudun? Onko siellä tarpeeksi aikaa itselleni? Mitä tapahtuu tänään? Mihin pyrin? Mistä haaveilen? Elämänsuunnittelun ansiosta elämään jää aikaa ja sen ansiosta tulee tilaa onnekkaille sattumille.
Muistatteko entisaikojen teinikalenterit eli teinarit? Aivan ihania väriteltyjä, koristeltuja sivuja, johon liimattiin hienoja kuvia, vahvistavia aforismeja, runoja, innostusta ja unelmia. Miksei sellainen voisi olla aikuisenakin?