Sekunnin sadasosia

Moni on kysynyt miksi en harrasta luontovalokuvausta, kun kuitenkin pidän luonnosta niin paljon. Olen ajatellut, että haluan tallentaa erikoiset hetket silmieni verkkokalvoille, muistiini. Jos jotain hienoa tapahtuu, haluan nähdä sen omin silmin – en linssin takaa. Yleensä parhaimmat hetket menetetään kameran kanssa sählätessä.

Viime syksynä muutin mieleni. Katsellessani ystävämme Tapanin ottamia luontovalokuvia, tajusin, että valokuvan ja kameran ansiosta voi nähdä asioita, joita ei muuten näkisi koskaan. Kameralla otettujen kuvien ansiosta voisin oppia ymmärtämään luontoa paremmin. 

Tässä on Tapanin ottamia hienoja valokuvia sudenkorennoista.

Suurenna kuvaa ja katso millä tavalla ukonkorento on taittanut etummaiset jalkansa ylös vähentääkseen tuulen vastusta. Tästäkö lentokonesuunnittelijat ovat ottaneet mallia lentokoneiden laskeutumislaitteille?

Sudenkorennot ovat istuneet kädelläni monet kerrat, silti en ole koskaan nähnyt niiden yksityiskohtia. Olen ajatellut tarvitsevani suurennuslasin. Sellaista ei ole koskaan ollut sopivasti käsillä. En ole ymmärtänyt millaisia kuvia kameroilla saa nykyään otettua ja että niitä voi suurentaa. Näin luontotapahtumaa voi tarkkailla jälkeenpäin hyvinkin tarkasti ja palata siihen aina uudestaan. 

Tontillamme on paljon eläimiä ja kasveja. Luonnontilaisuus, isot haavat, vesijättömaa, peltojen ja järven vaihettumisvyöhyke, linnunpöntöt ja ruokinta houkuttelevat tontillemme paljon elämää. Luonto, linnut ja eläimet ovat aina huomioni keskipisteessä. Istun usein pitkiä aikoja liikkumatta vain tarkkaillen luontoa, lintujen ja eläinten käyttäytymistä. Haluan oppia lisää. En kirjatietoa, vaan käytännönläheistä itse tarkkailemalla opittua. 

Pohdin ryhdynkö kuvaamaan luontoa. Ehkä kamera ei veisikään parhaimpia hetkiä, vaan tallentaisi sekunnin sadasosan hetkiä ja paljastaisi salaisuuksia?

Kuinka on käynyt? En ole vieläkään lämmennyt kuvaukselle. Mieluummin jätän kameran kaulalleni ja katson omin silmin asioita kuin yritän ottaa mahdotonta otosta. Kamera on minulle lähinnä käytännönläheinen työkalu, jonka ansiosta näen kuka laulaa puun latvassa, mikä on naakan rengastusnumero, millaiset värit rautiaisella on.  Kameran asetuksista viis, kunhan saan tietoa. 

Kevin sen sijaan on vallan hurahtanut luontokuvaukseen. Hän sommittelee, suunnittelee ja paneutuu kuvaamisen tekniseen puoleen. Minun osakseni on tullut huudella (tai paremminkin kuiskailla): ”katso tuonne ja tuonne. Tuolta tulee se ja se…”, ja osoittaa asioita, joita Kevin ei aina muuten huomaisi. 

Täydellinen kombinaatio. Saan nauttia luonnosta siinä hetkessä ja silti katsella myöhemmin (mahdollisesti onnistunutta...) otosta. Vaikka kuvaaja-Kevin ei ehtisi tilanteeseen mukaan, minä olen kuitenkin saanut ikuistaa hetken mieleeni. 

Kuviamme tulette näkemään (ja olette jo nähneetkin) täällä blogissa. Kiitos Tapsalle oivalluksen antamisesta ja hienoista sudenkorentokuvista!   

Siipirikko