Sivut

23. toukokuuta 2012

Vielä ehtii korvasieneen!

Korvasienten sanotaan ilmestyvän maasta, kun koivunlehdet ovat hiirenkorvilla. Mitä pidemmälle kesä ehtii, sitä vaikeampi sieniä on löytää maasta nousevan kasvillisuuden seasta. Kesäkuussakin voi silti vielä löytää korvasieniä.

Suunta siis kohti avohakkuuta. Niitähän Suomessa löytyy (valitettavasti) varsin runsain mitoin. Korvasienet ilmestyvät avohakkuuta seuraavana vuonna. Jos avohakkuulla makaavat katkaistut havunoksat ovat vielä vihreitä, sille alueelle korvasienet ilmestyvät vasta ensi vuonna. Korvasieniä muodostuu muutaman vuoden ajan paikkaan, jossa maata on myllerretty auki, kunnes vadelmat ja muu aluskasvillisuus tulevat tilalle.

Korvasieni on erittäin helppo tunnistaa. Se on tippaleivän (tai aivojen) näköinen. Korvasieniä on joskus tosi hankala erottaa maasta, mutta kun näkee yhden sienen niitä on yhtäkkiä joka paikassa.
Muista, että korvasieni on käsittelemättömänä erittäin myrkyllinen! Ne on käsiteltävä seuraavasti:

Keittäminen:
Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä. 1 osa sieniä ja 3 osaa vettä. Keittoaika on vähintään viisi minuuttia per keittokerta. Keitetyt sienet on huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.

Kuivaaminen:
Korvasieniä voi säilöä kuivaamalla. Kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (100 g sieniä 2 litraa vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan, kuten tuoreet korvasienet.

Muista tuulettaa hyvin, kun kuivaat tai keität sieniä!  Korvasienten liotus- ja keittovettä ei saa käyttää ruoanvalmistukseen.

Itse huomaan käyväni vuosi vuodelta harvemmin korvasienessä. Tuntuu liian pahalta kulkea "sotatantereilla" ja katsella mitä metsille on tehty. Pelottaa ajatella mitä avohakkuista seuraa tulevaisuudessa. Surettaa ajatella mitä on tuhottu ja menetetty. Mitä ihmiset ajattelevat tehdessään metsässään avohakkuun? Eivät yhtään mitään. Ehkä korvasienen aivopoimuinen muoto symboloikin käyttämättömiä metsänomistajien aivoja? Ajatukset ovat erittäin myrkyllisiä.