Avohakkuita sertifikaatilla

Sain kirjeen, jonka kuoressa luki: Kirje sisältää todistuksen suomalaiseen PEFC-metsäsertifiointiin osallistumisesta. Taas näitä! (Vastaavanlaisesta kirjeestä kerroin Irti oravanpyörästä –kirjassa.) Avasin kirjeen ja siellä oli kuin olikin oikein komea todistus.

 Ainoa vaan, että

a) en kuulu metsänhoitoyhdistykseen
b) eikä minulla ole mitään tekemistä Metsänomistajien liitonkaan kanssa.

c) minä tai metsäni ei osallistu metsäsertifiointiin, koska metsästäni neljä hehtaaria on luonnonsuojelualuetta ja yksi hehtaari on metsikkö, josta kerään polttopuitani.

d) toisin sanoen minulla on ihan omat metsäsertifiointikriteerit. ;)

 

Metsälaki (1093/1996) määrää metsänhoidon vähim­mäistason ja lain tavoitteena on ”edistää metsien talou­dellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään”.

Metsien sertifioinnilla puolestaan pyritään varmistamaan, että metsätaloutta harjoitetaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Käytännössä metsä­sertifikaatti on kolmannen, riippumattoman osapuolen myöntämä kirjallinen todistus siitä, että metsää hoidetaan ja käytetään kestävästi tiettyjen sertifikaatissa määritel­tyjen kriteerien mukaisesti. Metsänomistaja voi Suomes­sa sertifioida metsänsä joko PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) tai FSC (Forestry Stewardship Council) -järjestelmien kautta.

PEFC-sertifiointi kuulostaa tietysti hyvältä (ja on parempi kuin ei mitään), mutta kun noin 95 prosenttia talouskäytössä olevasta metsäalasta on sertifioitu Suomen PEFC-järjestelmän mukaan, tietää, että sertifiointi kuulostaa paremmalta kuin mitä se tosiasiassa on (etenkin jos todistuksia jaetaan näin summanmutikassa). 

Wikipedian määritelmän mukaan: propaganda on tietoa, jota levitetään tarkoituksena muokata kohteen mielipidettä. Propaganda saattaa olla valheellista tai tosipohjaista, mutta on usein yksipuolista ja saattaa valaista asiaa ainoastaan propagandan tuottajalle hyödyllisistä puolista.

Tässä tapauksessa unohdetaan mainita sellainen pikku seikka, että sertifioidussakin metsässä tehdään avohakkuita. Se on edelleen tänä päivänä yleisin tapa ”hoitaa” metsää. Sen jälkeen hienot laki- ja sertifiointitavoitteet voikin unohtaa. 

PEFC-sertifikaatin mukaan kestävässä metsänhoidossa luontoarvot ja puuntuotanto ovat tasapainossa. Metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan tuottavaa ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta.

Miten se menikään? Metsälain tavoitteena on ”edistää metsien talou­dellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään”.

Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan Suomessa tehtiin avohakkuita vuosina 1995 - 2007 seuraavasti (sivu 153): 

1995 110 000 hehtaaria
1996 120 200 hehtaaria

1997 129 600 hehtaaria

1998 116 600 hehtaaria

1999 130 400 hehtaaria

2000 156 100 hehtaaria

2001 118 100 hehtaaria

2002 152 300 hehtaaria

2003 147 300 hehtaaria

2004 152 700 hehtaaria

2005 121 900 hehtaaria

2006 145 300 hehtaaria

2007 173 900 hehtaaria

2008 108 100 hehtaaria

Yhteensä 1 774 400 hehtaaria. 

Miljoona seitsemänsataaseitsemänkymmentäneljä tuhatta neljä sataa hehtaaria!

Metsämaata on kansallisen määritelmän mukaan 20,1 miljoonaa hehtaaria. Pelkästään neljäntoista vuoden aikana olemme avohakanneet siitä yhdeksän prosenttia.
Avohakkuut aiheuttavat metsien, ja monien lajien, kadon lisäsi muun muassa vesiensuojeluongelmia. Metsät eivät ole enää suodattamassa ja imeyttämässä sadevettä (tai sitomassa ilmasta hiilidioksidia). Hakkuuaukeilta on nostettu kannot ja juurakot. Vesi huuhtoutuu suoraan aukeaksi käännetyn maan läpi, ottaa mukaansa orgaanista ainesta joka kulkeutuu ojien ja valumien mukana järviin. 

Muutoksen huomaa esimerkiksi täällä Alhonlahdessa siitä, että aiemmin tien pientareilla kasvoivat apilat, päivänkakkarat, heinät ja matarat. Nyt ojat pukkaavat avohakkuiden kohdilta rehevää kasvustoa saraa ja osmankäämiä, jotka ilmentävät rehevyyttä, kosteutta ja ravinteita… jotka ovat ojassa matkalla kohti järveä ja jatkavat matkaansa täältä eteenpäin Itämereen saakka. Sitten ollaan huolissaan mitä Itämerelle, hiilidioksidipäästöille ja ilmastonmuutokselle pitäisi tehdä. Muun muassa sellaista pitäisi tehdä, että avohakkuut ja metsien tuhoaminen, pitäisi lailla kieltää.

Kauhistelemme trooppisissa metsissä tapahtuvaa tuhoa, mutta teemme aivan samaa täällä Suomessa. Sellaisia sertifikaatteja.