Suomen
valtio ja kotitaloudet ovat velkaantuneet nopeasti ja paljon. Suomalaisia
yrityksiä siirtyy ulkomaille, eurokriisin kanssa taistellaan, vienti vähenee.
Samaan aikaan elinkustannukset nousevat, Suomen huoltosuhde heikkenee, kunnat
tuskailevat lakisääteisten velvoitteidensa kanssa ja säästöjä haetaan muun
muassa suurentamalla kouluja ja kuntia. Pieni ja paikallinen kuolee pois,
tilalle on tullut globaalia toimintaa ja luonnonvarojen surutonta haaskaamista.
Yhtälö on mahdoton. Monet arkipäiväämme varjostavista ongelmista aiheutuvat rahasta,
kasvuun pyrkivästä talousjärjestelmästä ja elämäntapamme perustumisesta
fossiilisten polttoaineiden käyttöön.
Ihmiskunnan
aineellinen hyvinvointi perustuu luonnon tarjoamiin aineettomiin ja
aineellisiin asioihin kuten pohjavesiin, hengitysilmaan, ravintoon, lääkkeisiin
ja rakentamisaineksiin. Tapamme kohdella ympäristöämme ja luontoa näkyy
taloudessa ja terveydessämme. Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt ja
ilmasto muuttuu. Korkea materiaalinen elintaso ei ole edes tuonut kaipaamaamme
elämänlaatua tai onnellisuutta, vaan ihmiset ovat alkaneet voida pahoin.
”Hyvinvointiyhteiskunta” on vain lisännyt julkisia menoja sekä terveyden- ja
sairaanhoidon tarvetta. Veroaste vuonna 2011 oli 43,2 % bruttokansantuotteesta.
Yhä suurempi osa veroista menee velan korkojen maksuun, ei hyvinvointiin.
Onko
todellista hyvinvointia, jos talouskasvu ja elämäntapamme eivät ole
ekologisesti kestäviä? Pitkään työtä tehtiin perustarpeiden vuoksi. Kun
kansalaiset ja valtio alkoivat vaurastua, emme vähentäneet työntekoa vaan,
kuten kestävän kehityksen tutkimuksen professori Tim Jackson sanoo, olemme
ajautuneet käyttämään rahaa, jota meillä ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita
emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme välitä. Suurin
tragedia on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön
kantokyvylle.
Nykyinen
elintasomme perustuu velkaan ja luonnonvarojen haaskaamiseen. Nyt kun talous
köhii, pelätään kitsastelun paradoksia: jos kaikki alkavat säästää, kulutus
laskee ja seuraa vaikeuksia. Siksi kansalaisia kehotetaan entisestäänkin
kuluttamaan. Jatkuvaan kasvuun pyrkiminen ei ratkaise ongelmia vaan luo niitä.
Elämän kohtuullistaminen ja vähempään tyytyminen antavat
keinoja vähentää luonnonvarojen käyttöä, torjua ilmastonmuutosta ja luo
mahdollisuuden kestävään hyvinvointiin. Kohtuutalousajattelussa talouden kokoa
rajoitetaan vapaaehtoisesti. Meidän olisi määriteltävä selkeät
luonnonvararajat, joiden raameissa talouden ja kulutuksen on toimittava
ekologisesti. Kohtuutalous tähtää onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen ei-kulutuksellisin
keinoin: jakamalla työtä, kuluttamalla vähemmän, käyttämällä aikaa taiteeseen,
musiikkiin, perheeseen, kulttuuriin ja yhteisöön.
On käytävä keskustelua mistä kaikesta julkisen sektorin
tulee vastata ja mistä ei. Mikä on oikeasti tarpeellista? On lakattava elämästä
velaksi, tyydyttävä vähempään ja luovuttava.