Näin pääset pimeänpelosta

Minulta kysytään usein enkö pelkää pimeää. En. Enää. Pimeänpelko, jota kutsutaan myös nyktofobiaksi, on melko yleistä, yleensä lapsilla. Luulen, että suurin syy pimeänpelkoon on se, ettemme näe pimeässä kovin hyvin, jolloin muiden aistien rooli korostuu. Aistimme – ja ajatuksemme – eivät ole enää harjaantuneet hämärään ja pimeään, koska vietämme valtaosan ajastamme keinovalaistuksessa ja yhä vähemmän aikaa pimeässä. Pimeänpelkoa pystyy kuitenkin hallitsemaan ja pelosta voi opetella pois.

Kirjassaan Elämänmittainen luontoretki Ilkka Koivisto on kirjoittanut: ”Kuulon merkitys on kahtalainen. Se on yhtäältä sosiaalinen aisti, joka vastaanottaa lajikumppaneiden viestejä; toisaalta se on suojaa tarjoava aisti, joka poimii aivojen seulottavaksi muidenkin kuin lajikumppaneiden tuottamia ääniä. Tositilanteessa kuulo erottelee ympäristöstä salamannopeasti oudot äänet, samoin kuin entuudestaan tutut vaaratilannetta ennustavat äänet.”

Ongelmaksi on muodostunut se, että viihdytämme itseämme kaikenlaisella roskalla, kuten väkivalta-, jännitys-, kauhu- ja rikoselokuvilla, TV-sarjoilla ja -kirjoilla. Korvat alkavat kuulla olemattomia ja mielikuvitus laukkaa. Pimeys tuntuu pelottavalta, koska annamme sen tuntua pelottavalta. Ruokimme pelkojamme.

Muutin maalle omakotitaloon 2000-luvun alussa. Talo oli vieras ja kaikki sen äänet outoja. Olin yksin kotona. Minun olisi pitänyt mennä aikoja sitten nukkumaan mutta jämähdin katsomaan psykologista tieteisjännäriä. Olin kauhuissani. Kun elokuva loppui, minun olisi pitänyt kiivetä rappuset yläkerran makuuhuoneeseen ja käydä sitä ennen pesemässä hampaani alakerran kylpyhuoneessa, joka oli pimeän eteisen takana. 

Etenin eteistä kohti hiipimällä. Kurkotin kättäni kohti eteisen seinän valokatkaisijaa ja napsautin sen nopeasti päälle (valmiina puolustautumaan jos joku hyökkäisi kimppuuni). Huokasin helpotuksesta, kun eteinen oli tyhjä. Ihmistä muistuttava hahmo oli vaatenaulakossa roikkuva takki. Selviydyttyäni yhdestä ”esteestä”, kehittelin lisää pelkoja. Kuvittelin, että ”se jokin vihollinen” olikin ulkona pimeydessä ja minä sisällä valaistussa talossa helppona maalitauluna. Kääk! Äkkiä vessaan, ovi kiinni ja sydän tykyttäen hampaita harjaamaan. Sitten keksin, että kohta peilistä katsoo joku muu kuin minä. Ja sitä rataa… Kuin ihmeen kaupalla onnistuin välttämään kaikkien alienien ja avaruusolentojen hyökkäykset ja pääsin turvallisesti peiton alle. Huh!

Yöllä näin painajaisia, aamulla olin liian myöhään valvomisesta väsynyt. Vaikka elokuvan juoni (ja pelkoni) oli naurettava, olin pitkään säikky. Talon hirsiseinät supistuivat pakkasella, nurkat pamahtelivat ja paukkuivat, rappuset natisivat ja kaikki rasahdukset saivat minut säikähtämään.

Sitten päätin ajatella loogisesti ja mietin mikä minua pimeydessä pelotti. Ei suinkaan pimeys, vaan se että katselin kauhistuttavia elokuvia. Kun oikein asiaa ajattelin, tajusin miten epänormaalia sellaisten katsominen oli. Miksi vapaaehtoisesti halusin katsella sellaisia? Sairasta. Ei mitään järkeä. 

Päätin, että nyt riitti. Astronautin vaimo-elokuva jäi viimeiseksi jännäriksi, jonka katsoin. (Kahteentoista vuoteen en ole katsonut yhtäkään väkivaltaohjelmaa, enkä ole lukenut ikäviä romaaneja. Jos televisiossa tutkitaan rikoksia ja tapetaan ihmisiä, vaihdan kanavaa tai suljen koko toosan.) 

Vähensin television- ja videoidenkatselua. (Jos katson televisiota, keskityn ohjelmiin, joista tulee hyvälle mielelle, esimerkiksi komediat ja luonto-ohjelmat). 

Näin yksinkertaiset asiat veivät pimeänpelkoni ja lisäsivät elämänlaatuani huomattavasti. Kun ei ruoki mielikuvitustaan väärillä asioilla, ei pelota. Niin yksinkertaista se on.

Kun muutin nykyiseen talooni, opettelin tuntemaan sen pitämät äänet. (Kyllä, on aivan tavallista, että talot pitävät erilaisia ääniä.) Tunnistan lattialankkujen natinat ja millaisia paukahduksia talo pitää pakkasilla tai helteillä. Tiedän, että idän tuulessa talon seinän vieressä oleva tuomenoksa heiluu talon seinää vasten ja pitää raapivaa ääntä ja esimerkiksi linnut, oravat ja hiiret pitävät omanlaisiaan ääniä. Kaikille äänille on luonnollinen selitys, niihin on vain tutustuttava.

  

Pelkoja on monenlaisia. Pimeänpelko on vain yksi niistä. Olen sitä mieltä, että erilaiset pelot palvelevat oravanpyörää. Kun pelkää elämässään vähän kaikkea, ei uskalla muuttaa mitään. Turvallisuudenhakuisuus passivoi ja estää saavuttamasta unelmia. Joku tuntematon on sanonut: Useimmat tämän päivän varjoista aiheutuvat siitä, että itse seisomme auringon edessä.

Joululahja

En ole viettänyt joulua moneen vuoteen, mutta kaikille sitä viettäville hyvää joulua!

Kiitos kaikista joulutervehdyksistä, kirjeistä ja korteista!  

Tässä tuntemattoman runoilijan kirjoittama joululahja-runo:

Anna kun annan sinulle joululahjan

et sinä voi sitä syödä etkä juoda

et voi ripustaa sitä seinälle

etkä edes joulukuuseen

ei sitä ole kääritty koreaan paperiin

siitä puuttuu lakka ja rusettikin

et voi vaihtaa sitä juhlien jälkeen

eikä se mitään maksanutkaan.

Ei se ole aamutakki tai yöpaita

ei se ole kaulaliina tai villapaita

mutta voit sinä sen päällesi pukea.

Se on kesäinen aamu

jolloin leppäkerttu kulki paljaalla iholla.

Se on kaikki kesän lapset ja

kaikki kesän aikuiset

kaikilla hiekkaa varpaiden välissä.

Se on avain sinun mieleesi

lämpöisiin muistoihin

aurinkoon ja linnunlauluun.

Sillä sitä sinä tarvitset.

Pystytkö näkemään tähtiä pihaltasi? Näin voit vähentää valosaastetta

Tässä usein päättömältä tuntuvassa maailmassa tekee hyvää kuulla järkeviä uutisia. Yle uutisoi, että katuvalot sammutetaan KolarinYlläksellä iltaisin iltakymmeneltä ja syttyvät taas aamukuudelta. Valot sammutetaan öisin aina helmikuun puoliväliin saakka. Katuvalojen sammuttamisella halutaan saada revontulet paremmin näkyviin.  

Myös Tampereen kaupunki sammuttaa tai himmentää katuvalojaan. Tampereen kaupunki on laskenut, että jos asuin- ja teollisuusalueilla sammutetaan joka kolmas katuvalo kello 23–06, vuodessa säästetään 140 000 euroa. Samalla säästyy energiaa.

Viime kesänä paikallislehti otsikoi: ”Uimarannalla uidaan jatkossakin pimeässä”. Kylän aktiivit olivat anoneet lupaa kytkeä uimaranta-alueen valot kunnan katuvaloverkkoon. Anojat olisivat hankkineet omalla kustannuksellaan tarvikkeet ja tehneet työt talkoilla. Kunnan kustannettavaksi olisivat jääneet valaisemisesta aiheutuvat sähkölaskut. Kunta ei ollut myöntänyt lupaa valaistukselle.

Juttua lukiessa saattoi helposti ajatella: ”Olipa kunta pihi. Kyläläiset kuitenkin osoittivat omaakin aktiivisuutta. Nyt pitää sitten pimeässä uida.”. (Ks. kirjoitukseni medialukutaidosta.) Kesällä, uimakaudella, on harvoin pimeää. Elokuussakin aurinko nousee puolen kuuden aikaan aamulla ja laskee puoli kymmenen jälkeen illalla. Sitten uimavedet jo viilenevät. Kunta teki oikean päätöksen. Valaistus olisi ollut turha.  

Rakastan tähtitaivasta. Inhoan joka paikkaan tullutta valosaastetta. Harras toiveeni on, että oppisimme vaalimaan vielä valosaasteelta säästyneitä luonnon pimeitä alueita ja haluaisimme sammuttaa valot muidenkin syiden kuin rahan takia. 

Valosaaste on keinovaloa, joka aiheuttaa haittaa ekosysteemeille ja ihmisten hyvinvoinnille. Luontainen hämäryys ja pimeys ovat hävinneet suuresta osasta maapalloa, vaikka vain hiukan yli sata vuotta sitten sähkövaloa ei ollut lainkaan. Valosaasteen vaikutuksia on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, mutta ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että valosaasteella on merkittäviä terveys- ja ympäristöriskejä. Lisäksi valaistuksen energiantuotanto aiheuttaa ympäristökuormitusta.

Pystytkö näkemään tähtiä pihaltasi? Jos voit, onnittele itseäsi! Kuulut harvojen joukkoon.

Muista:

• Valosaastetta voi vähentää yksinkertaisin keinoin.

• Sammuta ulko- ja sisävalot, kun et tarvitse niitä.

• Käytä täsmävalaistusta.

• Kohdista lamput siten, että niiden valo suuntautuu maahan päin.

• Älä käytä pallovalaisimia, niiden valo leviää ympäristöön ja taivaalle.  (Jos sinulla on pallovalaisimet, laita niiden päälle kupu.) 

• Käytä ajastimia välttääksesi turhaa yöllistä valaisemista.

• Täydellinen pimeys on myytti. Luonnossa on harvoin pimeää. Silmät tottuvat pimeyteen muutamassa minuutissa, kun malttaa hetken odottaa. Silmän sauvasolut erottavat pimeässä paljon harmaan eri sävyjä. Sauvasolut ovat hajallaan silmän verkkokalvoilla, joten pimeässä ei kannata katsoa suoraan kohti, vaan hiukan kohteen ohi. On käytettävä ”silmien reunoja”, kun liikkuu hämärässä.

• Kalliin pihavalaistuksen voi korvata heijastimilla ja otsa- ja taskulampuilla.

• Opettele ainakin muutama tähtikuvio. Opeta ne läheisillesikin.

• Tähtitaivas lisää hyvinvointia ja tuo suhteellisuudentajua sille mikä elämässä on merkittävää.

Give it a try

Katso taivaalle!

 Tämä oli niin ihana ajatelma, että on pakko laittaa se tänne blogiin:

"Olen oppinut, että jos ihmisen täytyy lähteä paikasta, jossa hän on elänyt ja rakastanut, jonne kaikki hänen eilisensä ovat syvälle haudattuina - silloin on lähdettävä: vaikka verkalleen, lähdettävä on niin nopeasti kuin mahdollista. Älä ikinä käänny katsomaan taaksesi äläkä ikinä kuvittele, että muistamasi hetki on muita parempi vain siksi, että se on mennyt. 
   Kuluneet vuodet tuntuvat turvallisilta, voitetuilta vuosilta, kun taas tulevaisuus piilee pilvessä, joka etäältä näyttää pelottavalta. Pilvi haihtuu sitä mukaa, kun tunkeudut siihen. Olen oppinut tämän, mutta kaikkien muiden tavoin opin sen myöhään."
 -Beryl Markham-

                                                  ***
PS. Muistakaa tiirailla (pohjois)taivaalle. Nyt alkaa taas auringon aktiivisuuskausi ja sen seurauksena revontulia pitäisi näkyä useammin kuin viime vuosina. Hienoja revontulikuvia voi käydä katsomassa klikkaamalla TÄSTÄ.

Onni on yksinkertaista!

Toimittaja Veera Kangaspunta haastatteli minua Hämeenkyrön Sanomiin:
Toisinnäkijä löysi onnen yksinkertaisuuden

"Tässä maailmassa jotkut heittelevät kiviä menestyksesi polulle, riippuu sinusta mitä teet niistä - seinän vai sillan."

Vuoden 2012 Toisinnäkijä! :D

Minut on valittu Vuoden 2012 Toisinnäkijäksi! Wau, mikä juttu! Tulin tosi iloiseksi ja sain paljon voimia jatkaa omannäköiseni polun kulkemista! :D

Kiitos InnoOmnialle ja minua ehdokkaaksi esittäneille!

 

Vuoden Toisinnäkijä, Toisintekijä, Toisinsanoja ja Toisinajattelija on valittu

InnoOmnia palkitsee vuosittain kunkin vuoden Toisinnäkijän, -tekijän, sanojan ja -ajattelijan – henkilön, joka saa arjen näyttämään hitusen kirkkaammalta. Sosiaalisen median kautta tulleista kymmenistä kriteerit täyttävistä ehdokkaista seulottiin kahdeksan parasta, joista loppukarsinnan jälkeen valikoitui neljä voittajaa.  ”Vuoden 2012 voittajat edustavat erilaisia ja eri aloilla toimivia ihmisiä, jotka saavat arjen näyttämään ja tuntumaan tänä vuonna hieman toisenlaiselta ja paremmalta kuin ennen. Toisin näkemistä ja tekemistä tarvitaan, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus hyvään arkeen ja säkenöiviltä tuntuviin maanantai-aamuihin”, toteaa InnoOmnian johtaja Elina Oksanen-Ylikoski.
Tulokset julkistettiin torstaina 1.11.2012 InnoOmnian Open House -tapahtuman yhteydessä.

Voittajat ja tuomariston arviot
Vuoden 2012 Toisinnäkijä on luontoyrittäjä Kaarina Davis. Hän kyseenalaistaa terävästi tämän päivän kulutusyhteiskunnan ja siihen liittyvät trendit. Kirjassaan ’Irti oravanpyörästä’ hän kertoo, kuinka jätti hoitoalan ja vanhan elämän taakseen, hyppäsi pois oravanpyörästä ja muutti maalle. Kirjojen, blogin ja kolumnien kirjoittamisen lisäksi hän kasvattaa ruokansa luonnonmukaisesti ja kerää ruokaa ja polttopuita luonnosta. Hän on suojellut osan metsästään metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman kautta. Kilpailutuomariston mielestä Kaarina edustaa ajattelullaan todellista arkipäivän rohkeutta ja kykyä nähdä toisin.


Toisintekijä on etsivän nuorisotyön tekijä Kalle Ylönen – nuori, suurisydäminen hevihemmo, joka luotsaa Heinolan nuoria etsimään rakentavaa tapaa käyttää aikaa ja luo turvaa aikuiseksi kasvajille. Ylösellä on kutsumus auttamistyöhön; hän tekee työtä enemmän kuin toimenkuvaan kuuluisi. Kallen kilpailuehdokkaaksi ilmoittaneet heinolalaiset vanhemmat ovat ikionnellisia Kallen ottamasta roolista katujen enkelinä. Tuomariston valinta oli Kalle Ylösen kohdalla äärimmäisen helppo. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on äärettömän tärkeä asia ja sitä työtä konkreettisesti ja antaumuksella tekevän Ylösen työ on erittäin aiheellista nostaa esille.

Toisinsanoja Arto Sivonen on helsinkiläinen markkinointisuunnittelija, pyöräilyaktivisti ja parempaa kaupunkikulttuuria meille kaikille luovan yrityksen perustaja. Sivonen yrityksineen luo ideoita, joilla pyritään muuttamaan sosiaalista ympäristöä ja joiden avulla tuodaan maailman parantaminen osaksi arkea – hauskasti tai vakavasti. Kansalaisaktivismin hengessä Arto Sivonen on edistänyt vihreän ja monimuotoisen kaupungin kehittymistä mm. luomalla kaupunkiin siivouspäivän. ”Hitaasti muuttuvat saavat mustan maanantain, nopeasti muuttuvat mainion!”


Toisinajattelija on tutkija Katariina Välikangas. Välikangas on tehnyt lukuisia tutkimuksia ja suosituksia julkisten palvelujen puolella. Yksi hänen töistään liittyy Innokylä-konseptin kehittämiseen. Konseptin tiimoilta hän on ollut rakentamassa Innokas-muutosverkostoja, jotka vahvistavat kuntien johtamis- ja kehittämisrakenteita, sosiaali- ja terveysalan vuoropuhelua sekä juurruttavat monitoimijaista kehittämistyötä osaksi palvelujärjestelmän uudistamista. Nykyisin hän kehittää bioempatiapohjaista ajattelua hyvinvoinnin lisäämisessä. Tuomariston mielestä Katariina Välikangas on tärkeä toimija julkisella sektorilla erityisesti nyt, kun kunnissa ja kuntapalveluissa tapahtuu paljon muutoksia. Katariina edustaa innovatiivista toimintaa julkisella sektorilla ja on hyvin mukaansatempaava ja valloittava persoona.

Irti kiireestä ja kulutuksesta

Oletko kuullut Tatsi-lehdestä?
Tatsi-lehden tarkoitus on edistää työttömien nuorten ja nuorten aikuisten elämänhallintaa ja lisätä tietoutta työnhausta ja työelämästä. Lehden aiheita ovat työelämä, työttömän oikeudet, oman talouden hoito, elämäntavat, päihdetietous, asuminen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus.

Lehti ilmestyy digitaalisena ja on luettavissa täältä: Tatsi-lehti.

Saana Sandholm haastatteli minua ja teki jutun Irti kiireestä ja kulutuksesta, joka on luettavissa sivulta 23. Kuvat Pispalan portailta otti valokuvaaja Teemu Granström.

 Elämän muuttaminen on portaiden nousemista. Älä katso heti laelle. Jää välirappuselle huilaamaan, jos tuntuu siltä. -KD-

Meidänmetsä Aarre-lehdessä

"Uskon, että ihminen voi sitä paremmin, mitä paremmin luonto voi."

(Onpa hauska siteerata itseään, hih hih). :D 

 Tuija Manneri haastatteli minua viime vuonna näihin aikoihin ja nyt juttu on luettavissa Aarre-lehdestä (9/2012). Hanne Manelius otti valokuvat Meidänmetsästä. :)

Lintujen talviruokinta

Nyt on taas hyvä aika aloittaa lintujen talviruokinta. Se tuo paljon voimia ja iloa jaksaa talven yli.

Postilaatikosta tipahti Eläinmuseon ruokintapaikan seurantalomake ja yhteenveto edellisen talven tutkimuksen tuloksista. On mielenkiintoista lukea mitä eri ruokintapaikoilla on tapahtunut. Ikinä ei voi tietää mitä voi ikkunastaan ja pihaltaan nähdä!

”Lauluvaris”. Alueella on ollut v. 2010 alkaen äänivammainen varis, jonka ääntely lähinnä muistuttaa vanhan lankapuhelimen kaksiosaista soittoääntä. Syksyllä 2011 paikalle ilmaantui toinenkin oudosti ääntelevä varis, joka raakkuu sorakielisesti. Niinpä kutsumme ensin mainittua lintua lauluvarikseksi.

Peltopyy. Jostakin ilmestyi peltopyy. Koko talvi sitä ruokittiin kauralla ja ikkunasta ihailtiin. Ilmeisesti suuri ja pitkä kuusiaita tarjosi sille hyvän suojan. Moni tätä paikallista harvinaisuutta yritti päästä näkemään, mutta harva onnistui.

Varpushaukka ja närhet. Kolme närheä oli pikkulintujen lisäksi 18.4.2012 syömässä ruokintapaikalla, kun vanha varpushaukkakoiras lennähti vieressä olevaan koristepihlajaan. Kaikki pikkulinnut lähtivät, mutta närhet nousivat puuhun haukan alapuolelle noin metrin päähän siitä. Yhtenä rintamana ne ojensivat kaulaansa ja liikuttivat nokkaansa uhkaavasti kohti haukkaa samassa tahdissa ylös ja alas. Varpushaukka katseli uhkailua parin minuutin ajan kunnes lensi pois. Joukkovoima auttoi, sillä yhteen närheen varpushaukka olisi ilmeisesti voinut iskeä.

Sarvipöllö yritti 29.2.2012 pyydystää ruokintapaikan lintuja, mutta kaikki yrityksen epäonnistuivat. Nälkiintynyt pöllö löytyi seuraavana päivänä kuolleena.

Paljon nisäkäsvieraita. Ruokinnalla kävi lintujen lisäksi enimmillään viisi oravaa, kaksi rusakkoa, viisi metsäkaurista ja kolme valkohäntäkaurista.

Kauralyhteen hyödyntäminen. Keltasirkut eivät käyneet kauralyhteellä. Kun laskin sen lumelle, rusakot söivät lyhteen latvukset.

Viittaan viime talviseen kirjoitukseeni Harmittoman näköinen tumppu ei ole vaaraton. 

Kuka tahansa lintujen ruokkija voi osallistua ruokintapaikan seurantatutkimukseen, kunhan tuntee tavallisimmat talvilinnut ja -nisäkkäät. Aluksi rajataan seuranta-alue rakennusten, puiden tms. avulla sen mukaan, missä ruokavieraat tavallisesti syödessään ja lepäillessään oleilevat. Tältä alueelta lasketaan tai arvioidaan kaikki linnut ja nisäkkäät, jotka ovat tulleet sinne tarjolla olevan ravinnon houkuttelemina. Mukaan lasketaan myös esim. varpushaukka tai varpuspöllö, jotka vierailevat paikalla pikkulintuja saalistamassa. Tilapäiset kävijät, jotka eivät ole "kiinnostuneita" ruokintapaikasta, ja ylilentävät linnut jätetään pois.

Tarkkailu kestää lokakuun alusta huhtikuun loppuun (lyhyempikin jakso käy). Havainnot ilmoitetaan puolen kuukauden jaksoina. Ohjeita ja lomakkeita saa sivuilta (sivun oikea reuna kohta: Lomakkeet, tallennusohjelma ja ohjeet): http://www.luomus.fi/fi/ruokintapaikkaseuranta

tai osoitteesta:
Eläinmuseo, PL 17 (P. Rautatiekatu 13) 00014 Helsingin yliopisto, p. 09-191 28851

Hyviä lintujen ruokintavinkkejä saa BirdLifen sivuilta: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml