Mehiläishaukan pesä tuoksuu hunajalle ja saunavihdalle

Kävin viime torstaina Viljakkalassa, jossa Vipu ry. järjesti petolintuillan seurojentalolla. Esitelmöijänä oli Mahnalan ympäristökoulun eläkkeelle jäänyt rehtori Hannu Järvinen. Oli pakko lähteä kuuntelemaan kokeneen lintuasiantuntijan käytännönläheistä esitelmää.

Hannu Järvinen on tehnyt vuosikymmenien aikana käsittämättömän kovan työn petolintujen hyväksi. Esimerkiksi tuulihaukka oli 80-luvulla harvalukuinen mutta Hannu on ripustanut yli 400 tuulihaukan pesäpönttöä kahdeksaan Pirkanmaan kuntaan. Pelkästään Hämeenkyrössä on 90 pönttöä latojen seinille ripustettuina. Hannun vuosien uurastamisen ansiosta tuulihaukkakanta on vahvistunut.  

Taitava lekuttelija. Tuulihaukka käyttää nimensä mukaisesti tuulta hyväkseen saalistaessaan. Tuulihaukka pysyy pitkiä aikoja paikoillaan ilmassa zoomaillessaan alapuolellaan pellossa vipeltäviä myyriä. Hyvänä myyrävuonna saattaa olla yli 300 myyrää hehtaarin alueella. Silloin tuulihaukat saavat paljon poikasia. Huonona myyrävuonna, kuten nyt, poikasia syntyy vähemmän. Kasvimaamme vieressä on hyvä myyräpaikka, koska siihen tuulihaukka pysähtyy aina lekuttelemaan. 

Hannu Järvinen kertoi päiväpetolinnuista:

• kanahaukoista,
• hiirihaukoista,
• varpushaukoista,
• nuolihaukoista,
• mehiläishaukoista
• ruskosuohaukoista  
• ja kalaan erikoistuneesta kalasääskestä.

Valokuvaesitelmän ohessa tuli opituksi uutta

• huuhkajista,
• viiru-,
• helmi-,
• varpus-,
• lehto- ja
• sarvipöllöstä.

Metsähakkuut ovat linnuille suuri uhka. Valokuvaesityksen aikana Hannu joutui usein sanomaan, että tätäkään metsää (jossa linnut vuosikausia pesivät) ei enää ole. Hannu on rakentanut useille lintulajeille pönttöjä ja tekopesiä. Harvesterin kourissa silpoutunut pöllönpönttö ei ole harvinainen näky. Kaiken lisäksi ladot joihin tuulihaukanpöntöt on ripustettu alkavat käydä yhä harvinaisemmaksi, sillä latoja ei enää tarvita ja lato on tuottamatonta maapinta-alaa.

Ruskosuohaukkakanta on kasvanut suhteellisen nopeasti. Muista petolinnuista poiketen se ei pesi metsissä tai puissa vaan maassa vedenrajassa korkeassa ruovikossa. 70-luvulla ruskosuohaukka oli harvinaisuus, jota käytiin kauempaakin ihmettelemässä Lempäälän Ahtialanjärvellä. Nykyisin pesiviä pareja arvioidaan olevan koko maassa 600-800. Hämeenkyrössä on ollut viitisen pesivää paria vuosittain. 

Vahdinvaihto. Ruskosuohaukka on helppo tunnistaa lento/liitotyylistään. Se kaartelee matalalla järvien ruovikkoisten rantojen yllä siivet V-asennossa.

Hannu kertoi mielenkiintoisen tarinan mehiläishaukoista, jotka on nimetty Mikoksi ja Annikaksi. Vuonna 2011 hämeenkyröläiselle mehiläishaukkapariskunnalle laitettiin satelliittilähettimet selkään. Sen perusteella nähtiin, että Mikko-mehiläishaukka lähti syysmuutolle 30. elokuuta ja jatkoi matkaansa Italian ja Libyan kautta Kameruniin, jossa se vietti talven. Annika-puoliso lähti Suomesta hiukan aikaisemmin 25. elokuuta ja lensi Välimeren ja Mustameren kautta Kongon Demokraattiseen Tasavaltaan lähelle Angolan rajaa. Toisin sanoen ne talvehtivat toisistaan yli tuhannen kilometrin päässä. Huhtikuussa 2012 kumpikin haukoista lähti kotimatkalle toisistaan tietämättä kahden päivän sisällä. Annika saapui vanhalle pesäpaikalle Hämeenkyröön 24. toukokuuta ja kahden päivän kuluttua 26. toukokuuta Mikko saapui paikalle. Kesän aikana ne kasvattivat poikaset maailmalle. Linnuilla on sellaisia kykyjä ja taitoja, joita ihminen voi vain ihailla ja ihmetellä!

Mehiläishaukka on immuuni kimalaisten ja ampiaisten pistoille. Haukat kuljettavat jaloissaan maasta kaivamiaan kimalaisten kennoja pesäpoikasille ruoaksi. Emolinnut tuovat myös koivunlehtiä pesään pitääkseen sen puhtaana. Hannu Järvinen kertoi, että kiivetessään pesäpuuhun rengastamaan poikasia pesät tuoksuvat hunajalle ja saunavihdalle.

Annika ja Mikko ovat vielä talvehtimisalueillaan mutta pian ne starttaavat Suomea kohti. Toivotaan, että ne selviävät raskaasta matkasta ja kun ne pääsevät perille, että niiden kotimetsä on edelleen pystyssä. TÄSTÄ linkistä löytyy lisää tietoa mehiläishaukkojen satelliittiseurannasta. 

Koetetaan mekin jokainen tahollamme lisätä petolintujen hyvinvointia vaalimalla ja puolustamalla lähiympäristöämme.   

Kiitos Hannu Järviselle ja Vipu ry:lle mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä!

Usein kysytyt kysymykset: Mitä jos ei löydä elämäntehtäväänsä?

Kysymys: Olen etsinyt tapoja elää toisin. Kirjasi (molemmat) ovat jääneet mieleeni ja olen mykistynyt rohkeudestasi. Sitä kuitenkin mietin, että jos ei ole taitoa kirjoittaa tai tehdä jotain muuta sellaista, mistä voisi saada satunnaisia tuloja, niin onko silloin ikuisesti oravanpyörän vanki? Itse en äkkiä keksi mitään, mistä saisin vähäisiäkään tuloja, jos jättäisin työelämän siinä muodossa kuin se nyt elämässäni esittäytyy. Olen normaalissa päivätyössä, alalla, jolle olen jostain syystä vain ajautunut. En ole kutsumusammatissani, enkä edes tiedä, mikä se voisi olla. Kuulisin mielelläni vinkkejä sinulta tähän. Aina kun luen ihmisten blogeja tms. missä kerrotaan elämän tahdin hidastamisesta yms. niin aina näillä ihmisillä on jokin taito, josta he siinä vaiheessa saavat elannon. Mitä tehdä, kun sellaista taitoa ei ole :(

Vastaus: Hei! Kiitos viestistäsi, Kiva, että olet lukenut kirjani ja kiitos luottamuksesta, että osaisin auttaa. Minä uskon, että jokaisella on oma ”kutsumuksensa”. Toisille se on selvempää kuin toisille. Omia taipumuksiaan ja elämäntehtäväänsä voi joutua joskus etsimään mutta se löytyy kyllä. Kukaan ei ole ”ikuisesti oravanpyörän vanki” ellei itse päätä niin. Jokaisen elämänkokemukset ovat erilaiset. Omannäköiset ratkaisut, kyvyt ja kutsumus löytyvät, kun alkaa uskoa itseensä ja kykyynsä oppia uusia taitoja.

Toivoisimme ratkaisujen löytyvän äkkiä ja helposti. Valitettavan harvoin se niin tapahtuu. Muutokset vaativat useimmiten aikaa ja energiaa. Kannattaa siis hankkiutua eroon asioista, jotka varastavat niitä.   

Olen ollut joskus samantapaisessa tilanteessa. Olin lohduton luullessani jääväni ikuisesti oravanpyörään. Muistan istuneeni puistonpenkillä kirja, paperia ja kynä mukanani. Nautin auringon lämmöstä ihollani, puun havinasta, lintujen laulusta ja hetkellisestä toimettomuudesta, mutta välillä huokasin syvään ja murehdin mistä löydän ratkaisun elämälleni. Ystäväni äiti käveli ohi ja jäi jutulle. Hänellä oli murhetta tyttärestään. Ajattelin, että jos minulla olisi huolehtiva ja tukea antava äiti, ja kaikki ne mahdollisuudet, ammattitutkinnot ja taidot, jotka ystävälläni oli, arvostaisin ja hyödyntäisin niitä ja tekisin vaikka mitä. Ystävälläni oli kaikki mutta hän ei hyödyntänyt niitä. Minulla ei ollut (mukamas) mitään.

Näin toisten taidot ja hukkaan heittämät mahdollisuudet, mutten nähnyt omiani. (Veikkaan, että suojelusenkeli pilvenreunalla oppi kiroilemaan katsellessaan sokeuttani: ”Sillä on ne kaikki jutut siinä jo nyt, ihan siinä vieressään. Mitä se vielä tarvitsee?! Pahvi! Avaa silmäsi!”) Siksi meni vielä muutama vuosi huokaillessa ja ahdistuessa.

Olemme omien ajatustemme tuloksia. Jos luulen, että en osaa mitään, en osaakaan. Jos luulen olevani jumissa, olen. Jos uskon osaavani ja oppivani asioita, opin. Jos uskon keksiväni ratkaisun, keksin. Olemme magneetteja. Kannattaa miettiä, mitä asioita vetää puoleensa.

Vaikkei olisi kutsumusammatissaan, kannattaa nähdä työn tuomat edut: säännölliset tulot, palkallinen kesäloma, ei tarvitse sietää taloudellista epävarmuutta, saa kerrytettyä säästöjä jne. On turha ajatella, että elämä ”oravanpyörän ulkopuolella” olisi vain onnea ja auvoa. Sellaista elämää ei olekaan ettei vastoinkäymisiä tulisi. Räsymaton tummien raitojen ansiosta kirkkaat raidat nousevat esiin.

Jos kuitenkin kaipaa kutsumusta, on mietittävä ja tutkiskeltava sydäntään. Kukaan ei voi kertoa toiselle, mikä hänen kutsumuksensa on. On itse mietittävä mikä on niin rakas (ja usein itsestään selvä asia) ja lähellä, aivan vieressä, ettei sitä meinaa nähdä. Esimerkiksi jokin erityisominaisuus, jonka on vaikeiden elämänkokemustensa ansiosta saavuttanut.

Meillä jokaisella on omat erikoislaatuiset taitomme, kykymme ja vahvuutemme, jotka ovat kulkeneet mukanamme ehkä lapsuudesta asti. Mitkä ovat sinulle tärkeitä arvoja? Mitä olet aina halunnut tehdä, mutta et ole saanut aikaiseksi? Mikä tuo sinulle iloa ja suuren tyytyväisyyden tunteen? Milloin menetät ajantajusi? Mitä tekisit, vaikkei sinulle maksettaisi siitä? Anna kaikki liikenevä aikasi sellaisille asioille ja yhtäkkiä huomaat vetäväsi puoleesi mitä kummallisimpia asioita ja ilon aiheita. Elämästä tulee paljon hauskempaa, kun uskoo, että asiat järjestyvät.

Se, että ei osaa mitään, ei ole este. Kaikki on opeteltavissa. Elämä on yhtä uuden oppimista. Oppiminen vie aikaa, mutta ihan sama aika kuluu huokaillessa osaamattomuutta. Sitä paitsi uuden oppiminen on ihanaa!

Yksi minun ”kutsumuksistani” (kutsumus voi olla myös ”omituisuus”) on laatia listoja, joten koostin vinkkilistan. Toivottavasti tästä on apua!  :)

•  Elämän muuttaminen ja tahdin hidastaminen onnistuu juuri siinä tilanteessa missä nyt olet.

• Seuraa muutaman päivän tai viikon ajan mihin aikasi kuluu. Kuinka monta tuntia viikossa menee kaupoissa, tietokoneella, puhelimessa, television äärellä, laskuja maksellessa, pyörittäessä perheen arkea ja erilaisissa harrastuksissa. Teitkö asioita mielelläsi vai oliko jokin niistä vastenmielistä? Teitkö joitain asioita mukavuudenhalusta vai olitko tapojesi orja? Käytätkö aikaasi tehdessäsi itselle tärkeitä asioita vai oletko toisten johdateltavissa? Ovatko suorittamasi asiat harmoniassa arvojesi kanssa?

• Raivaa kiire ja aikavarkaat pois ja tee elämästäsi selkeämpää. Pyri olemaan johdonmukainen.

• Yksinkertaista. Esimerkiksi: Tee ostoslista. Käy kaupassa vain kerran viikossa. Sovi aikaraja, jonka vietät tietokoneen äärellä. Sulje puhelin ja televisio. Tee laskuista pienempiä. Tärkeintä on edelleenkin ne pienet menot, ei ne suuret tulot. Delegoi perheellesi vastuuta, sopikaa pelisäännöistä.

• Kun saat järjestettyä elämääsi aikaa, lepää. Ilman tunnontuskia. Väitän, että elämä on yhtä ylisuorittamista ja valtaosa ihmisistä on kroonisesti väsyneitä. Luovien ratkaisujen löytäminen on vaikeaa, jos on ylirasittunut.

• Älä ota syyllisyyttä toisten kommenteista, kun et olekaan enää käytettävissä joka asiaan.

• Älä keskity siihen mitä taitoja tai mahdollisuuksia toisilla on vaan mieti mitä sinulla on jo nyt ja mistä olet kiitollinen.

• Rohkaise itseäsi (ja toisia), älä lannista.

• Mitään ei synny väkisin, anna itsellesi aikaa. Ajattele inspiroivia asioita, ei negatiivisia asioita.

• Ota vastuuta elämästäsi. Mieti aina mitä voit itse tehdä elämäntilanteesi parantamiseksi. Kukaan muu sitä ei tule puolestasi tekemään.

• Kaikilla on joku elämäntehtävä, jokin omalaatuinen erityisominaisuus. Joskus olemme tukahduttaneet nämä ominaispiirteemme, koska esimerkiksi läheisemme eivät hyväksy niitä tai on kirjoittamattomia sääntöjä mitä ei mukamas saa tehdä. Millainen olisit, jos sinun ei tarvitsisi elää tiukasti ruodussa?

• Älä mieti mitä elämällä on sinulle annettavanaan vaan mieti mitä annettavaa sinulla on elämälle. Mitä kaikkea kivaa voisit tehdä juuri tänään jollekin läheisellesi? Ei tarvitse etsiä suurta elämäntarkoitusta, kun luo jokaiseen päiväänsä iloa.  

• Mitä/mikä on vieressäsi ”puistonpenkillä”, kun rentoudut? Toisia ihmisiä, lemmikkejä, käsitöitä, kirjoja, ajatus taidosta jonka haluaisit oppia…

• Unohda itsesi. Lähde seikkailemaan. Erityisen ajankohtainen ja konkreettinen tapa unohtaa ajantaju on seurata lintujen kevätmuuttoa. (Ota yhteyttä paikalliseen lintutieteelliseen yhdistykseen ja kysy missä paikkakunnallasi on parhaimmat lintujen kevätmuuton tarkkailupaikat. Sitten hankkiudu sinne ja hurmioidu.)

• Tee jotain hassua ja ihanaa. Ole rohkeasti omaperäinen. Seuraa vaikka linnunsulkia, jos et muuta keksi, kunhan annat itsellesi sellaista ajateltavaa, josta saat toivoa ja iloa. Se auttaa näkemään laatikon ulkopuolelle. 

• Tämä päivä on ratkaiseva, se luo tulevaisuutta. Tulevaa ei kannata kuitenkaan murehtia. Asioilla on nimittäin taipumus järjestyä.:)

Haastattelu Helsingin Sanomissa

Toimittaja Jaana Savolainen haastatteli minua Helsingin Sanomiin toissa viikolla. Juttu ilmestyi eilen ja on luettavissa myös Helsingin Sanomien näköislehdessä: Luonto paransi sairaanhoitajan. 

 "Kuuntele itseäsi. Ky­ky ol­la on­nel­li­nen löy­tyy ih­mi­ses­tä it­ses­tään. Tär­kein­tä on elää it­sen­sä nä­köis­tä elämää."­ 

Edulliset asiat tuovat onnellisuutta

Nottinghamin yliopistossa verrattiin lottovoittajia ja ei-lottovoittajia ja selvitettiin, mikä tarjoaa ihmiselle onnellisuuden tunteita. Kummassakin ryhmässä yksinkertaiset ja edulliset asiat tarjosivat onnellisuuden tunteita useammin kuin kalliit hankinnat.

Onnellisuuden tunteita tarjosivat muun muassa suklaapatukan syönti, lämmin kylpy, nokkaunet päivällä, kävely puistossa, musiikin kuuntelu, kirjan lukeminen ja hyvä viini.

Usein kysytyt kysymykset: Miksi sinulla ei ole eläimiä (esimerkiksi koiraa, lehmiä tai kanoja)? Mitä ajattelet eläintenpidosta?

Ajattelin usein maalle muutettuani, että haluaisin koiria, vuohia, kanoja ja niin edelleen. Sitten tein laskelmia ja totesin, että lemmikit ja niin kutsutut hyötyeläimet tekisivät elämästäni mahdottoman monimutkaista (ja kallista). Niin ihania kuin eläimet ovatkin, päätin vastustaa kiusausta.

Luomukuttulan ja – kanalan/elinkeinon perustaminen olisi tarkoittanut eläintilojen rakentamista, maaseutuelinkeinon paperisotaa, rekistereitä, maksuja, lupien hakemista ja kaikkia jokapäiväisiä hoitotoimia (aitaukset, eläinten hyvinvointi, terveyden- ja sairaanhoito, tilojen siivous, ruokinta ynnä muuta) ja erilaista ongelmanratkaisua: miten pitää vuohet ja kanat pois kasvimaalta, eläimet lämpimänä talvisin, mistä saisin eläimille tarvittaessa hoitajan ja sitä rataa. Eläimet olisivat pistäneet minut yhdenlaiseen oravanpyörään takaisin. Muutaman vuohen tai kanan pitäminen saadakseni itselleni hiukan vuohenmaitoa ja kananmunia ei olisi ollut kovin järkevää. 

Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka jaksan fyysisesti paljon, olen silti pohjimmiltani vähävoimainen. On päiviä, jolloin teen enemmän töitä kuin kylällinen miehiä mutta on päiviä, jolloin en jaksaisi tehdä yhtään mitään. En lypsää vuohta, en ruokkia kanoja tai ulkoiluttaa koiraa. On parempi, kun pidän elämäni mahdollisimman yksinkertaisena. Se tuo vapautta ja voimia. Vaikka lemmikkieläimet ovat kivoja, ne myös verottavat aika tavalla. Eläinten hankkimista ajatellaan usein tunteellisesti. Kaikille tunteille ja kivoille jutuille ei tarvitse antautua. 

Tämän lisäksi esimerkiksi koira karkottaisi luonnoneläimet ympäristöstämme. Linnut, ketut, mäyrät, hirvet, peurat, siilit - ihan kaikki luonnoneläimet – pelkäävät koiraa. Minusta on ikävä tapa kokea luontoa niin, että aina pitää häiritä luonnoneläin tiehensä nähdäkseen jotain sen olemassaolosta. 

Eläimetön ihminen on vapaa. Ei tarvitse huolehtia eläimen hyvinvoinnista: täysipainoisesta ravitsemuksesta, ulkoiluttamisesta ja lenkittämisestä ja syyllisyydentunteista (eläimen yksinjättämisestä, laiminlyömisestä tai hoitajan hankkimisesta).  Monet koirat ovat yksin kotona kymmenen tuntia päivässä, perheessä tapellaan siitä kuka koiran vie ulos ja siltikin se pääsee vain talon nurkalle pikapissalle. 

Jos mietit lemmikin ottamista, harkitse vielä. Tunnetko jonkun jolla on koira tai muu lemmikkieläin? Tarjoudu viemään koiraa pihalle. Hoida eläintä omistajan pitäessä vaativasta tehtävästään lomaa. Jos rakastat eläimiä yli kaiken ja olet jaksavainen, tee kalliista harrastuksesta työ. (Lue aihetta sivuava kirjoitukseni, klikkaamalla TÄSTÄ.)  Perusta vaikkapa koirien/eläinten loma- ja täyshoitola tai ulkoilutuspalvelu.

Muistan Aamulehden artikkelin muutaman vuoden takaa, jossa kerrottiin että koira voi tulla maksamaan elämänsä aikana 16 000 euroa, jos koira elää kymmenenvuotiaaksi (ja on suhteellisen terve). Jos koiran ruoka maksaa euron päivässä, kaksi koiraa syö kymmenessä vuodessa jo yli seitsemäntuhannen euron edestä.

Ota mallia Irti oravanpyörästä -kirjan Työn hinta-kohdasta ja laske työsi todellinen hinta ja sen jälkeen ”koiran hinta”. (Esimerkiksi: koiran hankintahinta, perustarvikkeet, ylläpitokustannukset, terveyden- ja sairaanhoito kuten rokotukset, hammaskivenpoisto, silmätulehdus, verikokeet, lääkkeet, eläinhoitolat, vakuutukset, rikki pureskeltu omaisuus jne.) On hämmästyttävää miten kovasti joutuu painamaan oravanpyörässä saadakseen lemmikkinsä tarpeet rahoitettua.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Rakastan eläimiä. Minulla on ollut kaksi kissaa. Viimeisinä vuosinaan ne sairastivat, en osannut tehdä ajoissa lopetuspäätöstä. Luulen, että kissat olivat elämättömän elämäni korvikkeita, ”lohtututteja”. Kissat olivat minulle todella tärkeitä, koska olin masentunut ja yksinäinen. Ehkä korvasin puutteellista luontosuhdettani lemmikeillä? Silloin en ymmärtänyt, että luonnoneläimet tuovat suunnatonta iloa ilman että minun tarvitsee omistaa lemmikkiä. 

Lainaan Korkeasaaren eläintarhan entisen johtajan Seppo Turusen sanoja: "Rinnan lemmikkiharrastuksen yleistymisen kanssa näkyy toisenlainen suuntaus: ihmisten vieraantuminen luonnonvaraisista eläimistä siinä missä tavallisista metsäpuista ja muista kasveista. Nykyisessä muodossaan ja laajuudessaan lemmikkien pitämistä on syytä arvioida uudelleen. 

Lemmikkieläimen antama kaveruus on tietenkin asia, jolle on vaikea löytää korvaavia ratkaisuja, ja ihmisten yksinäisyys on kaupungistumisen myötä vain kasvamassa. Tästä huolimatta toivoisi muunkinlaisia ratkaisuja löytyvän. Voisimme opettaa lapsemme ja lastenlapsemme nauttimaan lemmikkien sijasta luonnosta sekä sen eläin- ja kasvilajeista.

Siinä missä lemmikkieläimet ovat omistajiensa yksityisomaisuutta makumieltymyksiä ja aikatauluja myöten, luonnonvaraisia eläimiä ei omisteta. Tällainen ero vaikuttaa kohentavasti eläinsuhteeseen. Vastuu luonnonvaraisten eläinten menestymisestä kuuluu jokaiselle, ja silloin joudumme ottamaan vastuuta myös naapureistamme ja ympäristön tilasta." Lemmikkielämää. Ihmisen eläinsuhde ja eläinten hyödyntäminen. Gaudeamus 2011