Olin viidentoista ja ysiluokalla, kun meille ennestään
tuntematon ujo, mustapartainen ja silmälasipäinen opettaja tuli pitämään muutamat
opinto-ohjauksen tunnit. Hän jakoi kaikille yhteisvalintaoppaat. Sana kuulosti
heprealta. Sitten piti kirjaa selailemalla valita itselleen houkutteleva ala,
jonne halusi hakeutua opiskelemaan. Minä en ainakaan ymmärtänyt miten suurta elämänpäätöstä
siinä tehtiin enkä tiennyt mille alalle halusin. Ei tiennyt mustapartainen opettajakaan,
eihän hän edes tuntenut meitä. Hän tiesi miten koodit täytettiin hakukaavakkeeseen.
Olisi vain pitänyt tietää se oikea koodi, salasana, joka avaisi oikean
tulevaisuuden.
Jotkut meidän luokalta tiesivät heti mitä heistä tulee. Moni
meistä ei. Tyttö, josta olisi tullut mielestäni itsestään selvästi loistava
näyttelijä, taiteilija tai luovan alan ihminen, opiskeli
lastentarhanopettajaksi. Luokan matikkanerosta tuli lähihoitaja. Olen usein jälkeenpäin
miettinyt ovatko he omimmalla alallaan. Minä menin Kukkura-nimiseen kauppaan
töihin vuodeksi miettimään mikä minusta tulisi isona. En keksinyt, joten
ajauduin hoitoalalle, koska olin pienestä pitäen hoivannut perheenjäseniäni.
Olen usein leikitellyt ajatuksella olisimmeko selvinneet
itsemme ja ammatinvalintamme kanssa paremmin elämässä, jos luokanvalvoja ja luokkakaverit
olisivat kertoneet, vaikkapa anonyymisti kirjeessä, mitkä asiat toisessa ovat
parasta ja missä hän vaikuttaisi olevan lahjakas? Ysiluokalla olimme olleet jo
kuusi vuotta yhdessä ja tunsimme toistemme luonteenpiirteet hyvin.
Luokallamme oli poika, joka piirsi kaiket tunnit sarjakuvia
aseita käyttävistä miehistä. Olisimme osanneet takuuvarmasti kertoa, että
hänestä tulee sarjakuvapiirtäjä tai ammattisotilas. Hänestä tuli
(luokkakokouksessa kuulemani mukaan) henkivartija. Luulen, että hän on ollut
ammattivalintaansa tyytyväinen.
Kodinhoitajaopistossa minä kirjoitin, kirjoitin ja
kirjoitin. Ensin pöydällä olevaan koulukansioon, sitten pöydänsyrjällä oleviin kirjepapereihin
(selattuani välillä sanakirjaa) ja lähetettyäni pieniä viestilappuja
luokkakavereille. Joku sanoo nyt, että sinusta piti tulla kirjoittaja. Asiaa ei
voi ajatella niin rajoittuneesti. Minusta olisi voinut tulla vaikkapa kirjeenvaihtaja,
sihteeri, pikakirjoittaja, kääntäjä tai tulkki tai ihan jotain muuta.
Ties mistä sitä olisi itsensä löytänyt, jos meitä
opetettaisiin koulussa näkemään vahvuutemme ja uskomaan itseemme. Ei vain
muutamana opon tunteina vaan järjestelmällisesti läpi kouluajan. Minulle jäi peruskoulusta
lannistunut tunnelma, jossa keskityttiin etupäässä virheisiin ja tietynlaisen pelon
ja nolostumisen peittämiseen. Siitä pois
opettelu tuntuu vievän koko aikuisiän.
Keskustelin ammatinvalinta-aiheesta taannoin erään ystäväni
kanssa. Hän sanoi: ”Ei se ole mikään ihme, ettei ammatinvalinta ollut helppoa,
kun ei silloin ollut sellaista ammattia olemassakaan, jonka minä olisin
halunnut”.
Minä luulen, ettei sellaisia ole vieläkään.
Niin moni meistä kipuilee ammatinvalinta-asioiden kanssa
aikuisenakin. Voisiko olla niin, että työelämästä
ja sen arvoista on hiljalleen muodostumassa sellaisia, joissa emme halua olla
osallisina? Meiltä puuttuu työn tekemisen tapoja ja ammatteja, joissa tahtoisimme
olla. Tai niitä olisi, mutta nyky-yhteiskuntamme ei tunnista sellaisia työksi
eikä niistä näin ollen makseta. Nykyaika tuntuu arvostavan CV:tä ja muodollisia
pätevyyksiä enemmän kuin ihmisen tahtoa oppia ja kehittyä ja elämänkokemuksen
tuomaa viisautta. Tulos tai ulos. Sydämen ja järjen ääni unohtuu.
Ammatinvalintakysymykset
ovat niin tärkeitä, että on käsittämätöntä miten vähän niihin kiinnitetään
huomiota. Meille olisi parasta jos tietäisimme mahdollisimman aikaisin elämässämme
mikä on meille kaikkein rakkain asia. Kun se on tiedossa, kannattaa järjestää
elämänsä ja kaikki tekemisensä sen ympärille ja suunnitella miten siitä saisi
elannon. Omat sisäiset rajoittavat ajatuksemme estävät meitä näkemästä mitä
voisimme olla ja tehdä. Voimme olla mitä vaan, kun päästämme negatiivisista
uskomuksista irti.
Asioita pohdittavaksi:
- Mikä on se sinun ”juttusi”, joka on kaiken tekemisesi taustalla?
- Milloin tunnet itsesi onnellisimmaksi ja iloiseksi?
- Mikä on intohimosi?
- Milloin tunnet olevasi parhaimmillasi?
- Onko jotakin tapaa, jolla voit yhdistää kaikki resurssisi, lahjakkuutesi ja innostuksesi?
- Onko jokin asia, josta ajattelet, että olet kuin luotu tekemään sitä? (Ei haittaa vaikkei sellaista ammattia ole, luo sellainen.)
- Millaisissa yhteyksissä ihmiset kehuvat lahjakkuuttasi? Milloin tunnet olevasi taitava?
- Älä mene ikinä intuitiotasi vastaan. Jos joku asia ahdistaa tai ei tunnu oikealta, älä tee sitä.
- Aikuiselle, uuden alan ja ammatin etsijälle, muistutuksen sana: ammatinvalintapäätöksiä tehdään usein pakkoraossa tai uupumuksen värittämin silmin. ”Mitä tahansa muuta, mutta ei enää tätä.” Sitten ollaan kohta uudessa umpikujassa. Ennen kuin hyppäät uusiin sitoumuksiin, lepää ja klaaraa ajatuksesi. Selvitä mikä on sinun elämäntehtäväsi.
- Keskity kaikin voimin siihen mitä tahdot, älä siihen mitä et tahdo.
- Älä mieti mitä annettavaa elämälle voisi olla sinulle, mieti mitä sinulla on annettavaa muille ja maailmalle.