Hieno aamuhetki

Voi että minkä linnun näin eilen! Siinä oli kyllä onni matkassa. Oli aamuhämärän aikaa, ei kuulunut vielä yhtään lintujen ääniä. Olin juonut aamukahvini ulkona ja jo käsi ovenkahvalla sisälle menossa, kun näin sivusilmällä yläpellon sähkötolpan suunnalta (jonne on 100 metriä matkaa) liikettä. Siihen laskeutui joku iso lintu. Käännyin katsomaan mikä lintu oli herännyt niin aikaisin (kello oli siis jo puoli yhdeksän mutta hämärän määrään nähden aikaisin). Varis, närhi, harakka? En nähnyt mitään enkä ketään. Räpyttelin silmiäni ja yritin tarkentaa katsettani. Joku siellä varmasti vilahti, mutta ketään ei näkynyt.

Hain sisältä kiikarit ja tiirailin hämärään. Sähkötolpan telineellä, tolpan vierellä sen myötäisesti, istui iso pöllö! Matkin lehtopöllön ääntä. Pöllö kääntyi verkkaisesti katsomaan. (Mutta takaani rannan lehdosta, kuinkas muuten, kirkaisi lehtopöllö vaisusti! Hauskaa.) Oli niin pimeää ja pöllö kaukana, etten osannut yhtään arvioida sen kokoa. Ei se tainnut lehtopöllö olla, mutta mikä?

Näin jälkeenpäin tietokoneelta huonolaatuisia ja tärähtäneitäkin kuvia zoomaillessa on helppo vetää johtopäätöksiä, mutta maastossa omin silmin ei näe juuri mitään. Näyttää melkein näin pimeältä, hih... ;)

Sitten hain nopeasti sisältä kaukoputken ja kameran. Sen lyhyen hetken on ihan varma, että lintu häipyy sillä aikaa, niin kuin usein käy. Pöllö oli siellä vielä tolpan päällä ja nyt erottui sen pään tupsut. (Se muistutti kissan päätä.) Sitten piti miettiä oliko se sarvipöllö vai huuhkaja. Isolta se kyllä vaikutti (enkä ole koskaan nähnyt sarvipöllöä, joten en voinut olla ihan varma). Lintu lähti lentoon ja katosi horisonttiin. Jäin odottelemaan, jospa se tulisi takaisin.

Tulihan se, viitisen minuutin kuluttua kasvimaan viereisen kuusen latvaan. Lintu oli valtavan kokoinen. Vertasin sitä kesän tuulihaukan kokoon. Kuusen latva on tuulihaukan suosikkipaikka ja haukka olisi ihan tikku tähän tapaukseen verrattuna. Huuhkaja! Voi juku!

 Ja taas se lähti. Se katosi/maastoutui taustaväreihin yhdessä silmänräpäyksessä. Tällä kertaa juoksin sisälle hakemaan toppatakkia, -housuja ja pipoa ja saappaita. (Siihen asti olin tärissyt pitkissä kalsareissa ja t-paidassa ja varvashiipijätossuissani. Juu, spesiaalitilanteissa ei ehdi paljon vaatteita miettiä.) Kunnon varustuksissa olikin sitten jo helppo odottaa.

Odotus palkittiin. Kymmenen minuutin kuluttua se tuli taas samalle sähkötolpalle. Välillä se käväisi muualla ja tuli taas takaisin.

Näin se istui puolta tuntia aikaisemminkin aamuhämärässä tolpan mukaisesti. Ei mikään ihme etten sitä meinannut nähdä (tai siis ihme että näin!), kun vain vähän pyrstöä pilkottaa ja silloin oli niin paljon hämärämpää.

Kun sähkötolppa on oikeasti näin kaukana. Tässä pöllö on tolpan päällä eikä takana.

Tässä suuren luokan zoomaukset.

Vartin yli yhdeksän se lähti eikä tullut hartaasta odotuksestani tai toiveistani huolimatta takaisin.

Tällainen taidekuva. "Ruskea kiekko"keskellä kuvaa on maastoon katoava saalistaja.

Voin vakuuttaa ettei se sähkötolppa tai mikään muukaan tolppa tule koskaan enää näyttämään entiseltään. Tästä lähin tulen aina katsomaan onko niissä joku. Nytkin joka käänteessä ulkona käydessäni vilkuilen kuusen latvaan ja jokaiseen maastossa näkyvään sähkötolppaan ja odotan huuhkajan paluuta. Mika Waltarin näytelmän nimeä lainatakseni: Gabriel, tule takaisin!