Ampiainen jäi entisen pesän paikan ylle pyörimään, joten uskalsin mennä tutkimaan kauemmas heittämääni pesää. Tähän aikaan vuodesta ampiaispesässä on vain yksi ampiainen, kuningatar. Se on paritellut viime syksynä, talvehtinut jossain hyvässä suojassa ja uurastanut yksin koko alkukesän pesän parissa. Ihan näihin aikoihin ensimmäiset työläiset kuoriutuvat, jolloin kuningatar saa apuvoimia ja pesän rakentaminen saa vauhtia (ja silloin pesän rikkoutuminen aiheuttaisi kovempaa kiirettä).
Toinen oli siis uurastanut ja uurastanut ja sitten minä tulin siihen ja sotkin kaiken. Ampiainen haki tuntien ajan pesäänsä siitä missä se oli hetkeä aiemmin sijainnut. Aina se lähti uudestaan hakemaan koordinaatteja ja maamerkkejä jostain kauempaa ja tuli pesän paikalle, mutta sitä ei ollut missään. Harmitti. Nyt kuningattaren on aloitettava hela hoito alusta ja kaikki viivästyy. Kesä on tosi pitkällä ennen kuin uusia ampiaisia syntyy.
Koska pesän kohtalolle ei enää voinut mitään, keksin viedä sen lintujen ruokintapaikalle. Linnut varmasti arvostaisivat proteiinipitoista ruokaa. Näin siinä sitten kävi:
 |
Tältä yhden ampiaisen rakentama pesä näyttää sisäpuolelta
kuningattaren noin kuukauden uurastuksen jälkeen. Siinä on tehty hartaasti töitä harmaan kuorikerroksen rakentamiseksi (ampiainen puree puun pinnasta kuituja, josta se rakentaa myös hienot kuusikulmaiset kennot),
munimiseksi, toukkien ruokkimiseksi jne. Puuhaa piisaa. Kuvan keskimmäiset kaksi koteloa ovat
tummempia kuin muut ja niistä olisi ihan pian kuoriutunut ensimmäiset työläiset
kuningattaren apujoukoksi. Reunalla olevat toukat heiluivat eestaas ja odottivat ruokkijaa. Ihan reunimmaisissa kennoissa oli pieniä munia, joista kehittyisi toukkia.
|
 |
|
Asettelin kennon hiukan huonosti pähkinöiden päälle ja se
tupsahti nurin, kun talitiainen saapui telineelle.
|
 |
| Eikä tintti reagoinut ollenkaan
kennostoon vaan heitteli pähkinöitä ja valikoi mikä niistä olisi paras.
|
 |
| Eipä tintti tajunnut mitkä herkkupalat sen nokan alla oli. |
 |
|
Sitten tuli käpytikkakoiras (sen tunnistaa päälaen
punaisesta laikusta, naaraalla päälaki on musta). Eikä sekään tajunnut kennoston toukista mitään vaan nokkaisi nokkaansa pähkinän ja meni viereiseen haapaan nakuttamaan pähkinää
pienemmäksi. Silloin kävin kääntämässä kennoston ja upotin sen pähkinöiden keskelle
tukevasti.
|
 |
|
Taas saapui talitiainen. Katsokaa tintin ilmettä. ”Häh? Näkevätkö silmäni oikein?”
|
 |
|
Ja entäs tämä ilme sitten? Aina sanotaan, ettei eläimiä
saisi inhimillistää, kyse on mukamas vain vaistosta ja vieteistä. Olen vakuuttunut, että eläimet tuntevat tunteita siinä kuin ihmisetkin,
sitä ei ole vain virallisesti tutkittu ja todistettu vielä. (Nyt on, heh.) Minun mielestäni talitiaisen
ilmeessä on hämmästynyttä iloa, kun tilanne on uponnut sen tajuntaan. :) Tintti tsekkasi nopeasti, ettei
missään näy kilpailijoita tai uhkaa ja sitten…
|
 |
|
... tintti ymmärsi hyvän päälle ja otti KOKO kennon mukaansa! Kuvittelen, että tintin läpi käy pieni adrenaaliinipiikki. Saalis
on melkein liian hyvää ollakseen totta. ”Nyt tarkkana, tätä ei auta sössiä.” Kennosto oli yllättävän painava kokoonsa nähden. En punninnut sitä, mutta vertaisin sitä
vajaan tulitikkuaskin painoon.
|
 |
|
Tintti laskeutui ruusupuskaan kennon kanssa, söi ensin itse yhden
toukan ja vei loput pöntössä odottaville poikasilleen. Tintti nokki
nokkaansa aina kaksi toukkaa kerralla (enempää ei mahtunut vaikka se yritti) ja
paineli pöntölleen niin monta kertaa, kunnes kenno oli tyhjä. Talitiaisen poikaset saivat varmasti tärkeän kasvubuustin.
Ampiaisemo ei onnistunut tämän pesän kanssa, mutta sen
alkukesän työ ei mennyt täysin hukkaan (vaan tinttiin).
|
