Vietin viime viikonlopun Oulun seudulla ja Rokualla. Olen saanut olla keväästä asti järjestämässä Suomen luonnon ja Geologian päivän seminaaria, jota vietettiin 30.8. Seminaarin tarkoitus oli lisätä ihmisten tietoisuutta biologisesta ja geologisesta monimuotoisuudesta. Tapahtuma järjestettiin Rokua Geoparkissa, joka on Unescon suojeluksessa oleva ainutlaatuinen kohde.
Tässä otoksia ja ajatuksia reissusta:
 |
Vietin yhden yön Oulussa. Sana Oulu tarkoittaa tulvivaa vettä. Kyltin viiva osoittaa
tulvaveden korkeutta 2. joulukuuta 1878.
|
 |
Lisäsin kuvaan valkoisen nuolen osoittamaan kyltin kohtaa.
|
 |
Näin ensimmäistä kertaa tällaisen wakeboarding-radan, jossa
vesilautailija pitää kiinni vetovaijerista. Vetolaite pyörittää ja vetää
lautailijaa edestakaisin. Kaikenlaista.
|
 |
Ottamani ”matkamuistokuvat” ovat usein tällaisia, että ne
eivät taida aueta toisille ilman selostusta. Kuvassa on Oulun kauppahallin
seinustaa, jonka vieressä kasvoi kaunis suuri puu. (Vertaa ihmisten koko ja
vieressä kasvavat pienemmät puut.) Siitä tulee aina niiiiin hyvä mieli, että puun on
annettu rauhassa kasvaa suureksi.
Polkupyöristä on pakko mainita sen verran, että
Oulussa oli erityisen paljon kitiseviä polkupyöriä. Alkoi jo naurattaa, kun
takaa kuului ruosteisten ketjujen kitisevä ääni ja osasi katsomatta väistää. Myöhemmin
kuulin, että Oulussa on panostettu erityisen paljon polkupyöräilyn edistämiseen
(siellä on jopa kaksi pyöräilykoordinaattoria). Polkupyörän kitinä on hyvin
sympaattinen ääni, nimittäin hippiäisten äänet ovat samantyylistä korkeaa
veivausta.
|
 |
Hippiäisiä en tällä reissulla nähnyt, mutta tällaiset
otukset katselivat Oulun kauppatorille.
|
 |
Tein kävelyretken Hupisaariin, jotka ovat olleet jo
1860-luvulta kaupungin vihreä sydän. Oulun kaupunki on rakennettu joen
suistoalueen viereen. Suisto on pienten saarien sokkelo. On ilo, että osa saarten alueista on jätetty
luonnontilaisiksi. Alueella oli kymmeniä valkoisia siltoja, joiden alta kulki
virtaava vesi. Vesi oli ruskeaa, joten
vesitaloudessa oli jotain pahasti pielessä.
|
 |
| Hupisaarissa kasvaa Oulun suurin laakeripoppeli. Juuri
kun mietin laittaisinko repun puun juurelle, että saisin puun mittasuhteet
näkyviin... |
 |
| …kaksi oravaa kisasi poppelissa ja toinen tömähti
maahan. Orava poseerasi kaksi sekuntia ja jatkoi matkaa, kiitos. Orava pieni,
puu suuri. |
 |
Voimalaitos patoaa Oulujoen, kuten
lähes kaikki muutkin Suomen lohijoet. Kutuvaelluskalojen ikiaikaisille väylille on
rakennettu seinä eivätkä kalat pääse nousemaan kutupaikoilleen. Kun patoja aikoinaan
rakennettiin sähkön tuottamiseksi, unohdettiin (tai ei välitetty) turvata
kalojen elinolot. Kutuvaelluskalat ovat muuttuneet erittäin uhanalaisiksi ja niitä koetetaan pelastaa rakentamalla ne elintärkeät kalatiet "jo" nyt. (Kuvassa kalatie etualalla). Kalateiden rakentamisessa on
kuitenkin vielä ”pieni duuni tehtävänä”, koska sähköyhtiöt eivät ole olleet
kalateitä halukkaita rakentamaan (ja osa rakennetuista kalateistä eivät toimi niin kuin niiden pitäisi). Tässä tarvittaisiin taas valistuneiden kuluttajien vaatimuksia, jotta yhtiöt muuttaisivat toimintaansa oikeasti ympäristöystävällisyyden suuntaan eivätkä harrastaisi vain viherpesua.
|
 |
Jasper Pääkkönen on nostanut
ansiokkaasti näitä tärkeitä asioita julkisuuteen ja puolustaa vaelluskaloja. Go Jasper! Hän on myös
tuonut vesivoimalaitosten ympäristövaikutuksia käsittelevän Damnation-dokumentin
Suomeen.
|
 |
| Kävellessäni aamukahville Oulun torille, varikset
hätyyttivät varpushaukkaa. Varpushaukka oli kaupunginteatterin katolla ja
minulla tietysti kamera repussa. |
 |
| Linnut ehtivät joen toiselle puolen puistoon ennen
kuin minä olin menossa mukana. Tästä hetkestä minä tulen Oulun muistamaan. ;) |
 |
| Hietasaaressa oli hurmaavia kasvimaita vain muutama kilometri kaupungin keskustasta. Kävelin niin pitkän aamulenkin, että olin myöhästyä Utajärveen vievästä junasta. Tuli todistetuksi, että maissi kasvaa Oulunkin korkeudella. |
|
|
|
|
 |
Utäjärveltä matka jatkui seminaaripaikalle Rokua Geoparkiin. Rokuan metsät ovat pääasiassa karuja ja niukkalajisia männiköitä, joihin vaikuttaa vieläkin 1500-1800–luvun tervapoltto,
alueella riehuneet metsäpalot ja sen jälkeinen harsintametsätalous. Järeistä
männyistä, keloista ja maapuista riippuvainen lahopuulajisto on pääosin
hävinnyt alueelta, koska järeän männyn ja mäntylahopuun määrä on ollut hyvin
pitkään laajalla alueella vähäinen. Rokuan kansallispuistossa mäntylahopuun
määrä on alkanut hiljalleen kasvaa mutta uhanalaisin lajisto ei ole pystynyt
palautumaan alueelle, koska etäisyys lähimpiin säilyneisiin esiintymispaikkoihin
on liian suuri.
|
 |
Tässä karusta ympäristöstä poikkeava alue. Kuva on majavan patoamalta lammelta. Rantavyöhykkeen puut
ja kasvit ovat kuolleet jäätyään veden alle. Alueen luonto saa valtavan piristysruiskeen, kun mm. lahopuun
määrä kasvaa merkittävästi ja selkärangattomat eliöt saavat paljon syötävää lahoavasta orgaanisesta aineesta, joka puolestaan lisää alueelle lintuja, matelijoita ja kaloja jne.
|
 |
Kuva majavan padolta (jonka ihminen on tietysti mennyt purkamaan... huoh) ja majavan kaluamia puita. Puissa näkyy hyönteisten ja tikkojen jälkiä. Majava luo monimuotoisuutta ympärilleen ja on niin
kutsuttu tärkeä avainlaji.
|
 |
Tässä on esimerkki runsaiden metsäpalojen luomista avoimesta, kuivasta
ja paahteisesta alueesta harjun etelärinteessä. Täällä kasvaa harvinaisia
harjulajeja kuten kangasajuruohoa, mäkikeltanoa, kissankäpälää ja kanervisaraa
ja monia niistä riippuvaisia perhosia kuten nunnakirjokoisa ja dyynisulkanen.
Virkistyskäytön
ja metsien käsittelyn aiheuttama eroosio on joissain paikoissa ongelma, mutta
tällaisissa paikoissa se auttaa pitämään paahderinteitä avoimena, jossa uhanalainen lajisto saa lisääntyä.
Kuvassa osittain näkyvä Syvyydenkaivo on Suomen syvin suppa. Supat ovat
muodostuneet mannerjäätikön sulaessa. Osa jäälohkareista hautautui hiekkaan ja
sulivat myöhemmin, jolloin maasto vajosi kuopaksi.
|
 |
Syvyydenkaivon pohjalla on pieni suo, mutta sen pohjalla on
kahdeksan metriä syvä turvekerros.
|
 |
| Ketunkolo. Rokuan kansallispuisto on perustettu vuonna 1956 suojelemaan harju- ja dyynimuodostumien
herkästi kuluvaa luontoa. Hyvin karujen metsien jäkäläkankaat ovat Suomessa ja
Euroopassa hyvin harvinaisia ja erityisiä. Kansallispuistossa arvioidaan käyvän
20 000 vierailijaa vuosittain. Laskin, että se tekee 54 vierailijaa
päivässä – noin 10 neliökilometrin alueella. |
| |
 |
| Kaakkurit. Rokualla sai nauttia hiljaisuudesta ja lukuisista viidentoista minuutin hetkistä. (Koin siellä myös elämäni hauskimman herkkutattiretken. Kiitos J ja R! :) Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että alueen yli ei lentänyt
lentokoneita. Toivotaan, että luonnonrauha ja erityinen hiljaisuus säilyy,
vaikka alueen kävijämäärät kasvaisivat. |
