Olen kertonut Irti oravanpyörästä ja Toisinnäkijän päiväkirjassa vanhoista
aikakauslehdistä, joita kontolleni on kertynyt. Paperihamsteri kun olen, en ole
osannut luopua 1900–1980-luvun lehdistä. Toisaalta lehdet ovat ilo: on ihana
lukea ajasta, jolloin elämä ei ollut aivan näin merkillistä. Toisaalta lehdet ovat
riesa: ne vievät paljon tilaa, ovat huonokuntoisia ja ajan hapertamia. Kun
aitan katto vuoti, kannoin osan lehdistä verstaaseen sateensuojaan. Keväällä
verstaan ovi oli auki ja talitiaiset menivät sinne tutkimaan ja repivät lehtien
reunat rikki. Silloin riitti. Päätin, että lehdet saavat päätyä takaisin
kiertoon.
Tänä kesänä olen lukenut lehtiä
ja laittanut ne sitä mukaa puutarhaan katemateriaaliksi! Juu, itseänikin
naurattaa – ja hirvittää. Pari päivää sitten minulta kyseltiin erästä Me Naisten -numeroa vuodelta -53 ja Seura-lehden numeroa vuodelta -55 ja
mietin mahtoivatko juuri ne lehdet mennä humalasalkojen tai marjapensaiden juurelle
oksasilpun alle, heh. Kuinka se voi aina mennäkin niin, että vuosikausia säästät
jotain tavaraa ja juuri kun olet hankkiutunut siitä eroon, sitä olisi tarvittu?!
Vanhoja lehtiä lukiessa saa
suhteellisuudentajua ja huomaa miten epänormaalin yltäkylläisyyden vallassa me
tätä päiväämme elämme. Jatkuvan haluamisen sijaan meidän olisi tärkeä pysähtyä
arvostamaan ”itsestäänselvyyksiä” ja olla kiitollisia.
***
