Kiitollisuuskävelyllä

Lähdin eilen metsään viemään linnuille ruokaa. Olin vasta alkumatkassa, kun tulin jo tosi hyvälle mielelle. Viereisellä pellolla on pieni nk. luonnonhoitoala, johon on jätetty auringonkukkia pystyyn muuten aukealle pellolle.

 

Kukissa kävi kuhina. Tässä kuvassa on ainakin kahdeksan lintua. Löydätkö?

 Saavuin metsään, jossa oli ihana rauha. Keräsin suppilovahveroita, kantarelleja ja mustatorvisieniä. Yhtäkkiä varpuspöllö kiljaisi ja vihelsi. Pöllö kierteli lähimaastossa koko metsäretkeni ajan. Välillä vihelsin sille takaisin. Kerran näin siitä vilauksen, kun se lensi vauhdikkaasti ohitseni (eikä toivoakaan valokuvasta).

Käpytikkakin näki pöllön ja sai kauhean käkätyskohtauksen. Sitten tikka rauhoittui ja jatkoi kävyn avaamista.

Kun löytää sieniä, on tärkeää ripustaa niitä myös puiden oksille kuivumaan. Sellainen liike käy meiltä ihmisiltä niin helposti ja siitä on suuri apu luonnoneläimille. Miltä oravasta mahtaa tuntua kun se löytää talvipakkasella kuusenoksalta ison kuivuneen kantarellin tai lampaankäävän? 

 Takaisin palatessani kuulin koputusta. Oliko se sama käpytikka?

Ei vaan pohjantikka! Koiraan päälaki (ja poikasten otsa) on keltainen. Jostain syystä pohjantikalla on vain kolme varvasta (muilla tikoilla neljä). Pohjantikan vanha nimi oli kolmivarvastikka.

Pohjantikka tarvitsee lahoavilta puunrungoilta löytyviä toukkia ja kuoriaisia elääkseen.

Pohjantikka kuuluu silmälläpidettäviin lajeihin. Se on muuttunut harvalukuisemmaksi lajiksi etenkin Etelä-Suomessa, koska sen elinympäristöt – vanhat metsät – ovat uhattuina ja vähentyneet eikä talousmetsissä ole tarpeeksi lahopuita. Pääosin siemeniä syöviä käpytikkoja arvioidaan olevan Suomessa 100 - 350 000. Lahopuilla elävistä eliölajeista riippuvaisia pohjantikkoja on alle 20 000.

Kaikkien luonnoneläinten tapaan myös pohjantikalla on erinomainen maastoutumiskyky.

Rallattelin ja tanssahtelin kotiin (sen minkä hiljaa hiipimiseltä voi), olin niin iloinen ja kiitollinen! Mutta retki ei ollut ohi vaan luonto jaksoi yllättää. Laulujoutsenet tekivät kolme ylilentoa minusta vain muutaman kymmenen metrin päästä. 

 Kun pääsin kotipihaan, kohtasin oravan, joka oli menossa koloonsa nukkumaan. Tällä kaverilla on jo aika hyvät korvatupsut ja harmaata talviturkkia.

Aurinko oli laskeutumassa. Minäkin menin kolooni. Paistoin sieniä ja mietin kokemaani. Kaikkien pitäisi mennä kiitollisuuskävelylle luontoon. Luonto ei vaadi meiltä mitään, se ainoastaan antaa. Mitä me annamme sille?