Sain yhteydenoton tamperelaiselta mieheltä, joka oli ruokkinut synnynnäisesti lentokyvytöntä variksenpoikaa. Varis ei päässyt lentämään surkastuneilla siivillään, se oli muuten hyvässä kunnossa, mutta menehtyisi syyssateiden ja kylmyyden tullen, ellei jotain tehtäisi.
Edellisvuonnakin yksi variksenpoikasista oli ollut lentokyvytön (muut poikaset pystyivät lentämään). Oli tullut syksyn sateet, myrskyä ja viimaa. Variksenpoikanen oli kuollut miehen asunnon ikkunan alle. Mies poti syyllisyyttä, kun ei ollut tiennyt mitä tehdä. Hän oli haudannut variksenpoikasen huomaamattomalle paikalle puistoon ja siitä oli tullut hänelle muistomerkki, muistutus, että jotain on aina tehtävissä luonnon ja ihmisten eteen.
"Käyn katsomassa pientä hautaa usein, tajusin, että pieni ja turvaton variksenpoika ehti opettaa minulle isolle äijälle elämästä jotakin hyvin, hyvin oleellista. Ylipäätään viisas ihminen on täysin sokea eläinten kärsimyksille, mikä tekee minut usein surulliseksi, mutta ilonkin aiheita on - kuten pieni variksenpoika kaikessa mittaamattomassa suuruudessaan.”
Mies kysyi miten variksenpoikasen saisi turvaan. Selvitin minne varis voitaisiin toimittaa hoitoon ja lähdin Tampereelle yrittämään varista kiinni. Jännitin mahtaisiko se onnistua, olisiko variksenpoikanen paikalla vai tulisiko hukkareissu
Varis oli paikalla, se kulki seinän viereen ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen sain heitettyä hupparini variksen päälle. Variksenpoikanen hyppi korkealle, muttei päässyt lentoon.
Ennen kuin laitoin variksenpoikasen laatikkoon, ja se oli vaatteen alla sylissäni, tuli erikoinen tilanne. Yhtäkkiä varisperhe lensi viereisen talon pihan vaahteroista yllemme raakkumaan ja puolustamaan perheenjäsentään. Varikset olivat kokoajan tarkkailleet tilanteen kehittymistä tietämättämme. Ensin varisten äänet kuulostivat vihaisilta puolustushuudoilta, mutta sitten ne vaimenivat kuulostaen minun korviini tilanteeseen alistuneelta apeudelta. Minua rupesi itkettämään varisperheen reaktio, se oli liikuttava tilanne. Lohduttaudun ajatuksella, että ehkä varisperheellä on nyt parempi mahdollisuus pärjätä, kun niiden ei tarvitse enää pysytellä jälkeenjäävän poikasen lähettyvillä ja voivat lentää kauemmas ruoanhakumatkoilleen jne.
 |
Matkalla uuteen kotiin variksenpoikanen
oli laatikossa pitkään aivan vaiti. Ehdin ajatella, että variksenpoikanen oli
pökertynyt hupparini valkosipulinhajuun (jota olen käyttänyt kasvimaalla
nostaessani valkosipuleita). Viimein laatikosta alkoi kuulua rapinaa. Variksenpoikasen
nokka tuli näkyviin, se repi laatikkoa hajalle ja suurensi ilma-aukkoa. (Kai se
tarvi happea sinne tuoksuun tai sitten valkosipulin antibioottiset vaikutukset
alkoivat vaikuttaa piristävästi...)
|
 |
Varis sai turvasataman isosta aitauksesta.
On mahdollista, että varis kesyyntyy sen verran, että se voisi jäädä
tallivarikseksi ja saisi uuden elämän vahtien maatilan rauhaa kovan kaupunkielämän
jälkeen.
|
Nyt on kulunut kohta kaksi viikkoa ja variksenpoikasella on ollut sopeutumista ja stressiä (ympäristönvaihdos
ja varisperheen menetys), mutta se on pirteä ja puuhakas. Esimerkiksi peseytymispaikasta ja vesiastiasta (vanha uunipelti) oli noussut varsinainen riemu. Variksenpoikanen on kuulemma varsinainen
hassulainen. Pikkuvaris saatiin turvaan, mutta jotain tärkeää teimme myös itsellemme,
jotain mistä saa paljon voimaa.
**
Muistuttelen vielä
Ihmeellinen varis tietokirja-hankkeesta
(katso lisätietoa
TÄÄLTÄ). Lähettäkää varistarinoitanne, jos teillä niitä on! Kirjaan
on tulossa myös osio kau
punkivaristen harsusiipi-sairaudesta.
(Sairaus ei ilmeisesti johdu yksinomaan ravinnosta.)
