Millaista linnun elämä on?

Blogilukijan kysymys: Lintujen ruokintapaikoilla käy kova kuhina. Enimmäkseen eri tiaisia, mustarastas – ja oravia sekä aika lailla isompiakin lintuja.  Olen ihmetellyt, kun tintit pysähtyvät kesken syömisen näin kylmälläkin ilman mitään minulle näkyvää syytä. Istuvat koko joukko pitkän aikaa ihan paikallaan, vaikka pitäisi kovasti tankata. Vähän silmät liikkuu välillä, tuskin huomattavasti. Onko jokin ne pelästyttänyt vai pitääkö niiden vain hengähtää kovan työn välissä? Onhan se aikamoista jyskyttämistä siementen kuoriminen ja eestaas lentely. Sinä varmaan olet tähänkin keksinyt selityksen?

KD:n vastaus: Kiitos kysymyksestä, olipa tosi kiva! En edes kuvittele tietäväni selitystä, mutta pohdin luonnoneläinten touhuja päivät pitkät, joten nyt pääsen lempiaiheessani ”vauhtiin”... Tässä aatoksiani mistä siinä saattaisi olla kyse - ja asian vierestäkin. Tulee aika pitkää sepustusta. ;)

Tiaislintujen elämä ja käytös on äärimmäisen kiehtovaa ja lintuja voisi seurata loputtomiin. Yleensä ruokintapaikan touhuja tulee seurattua ikkunan takaa sisältä. Vaikka olisimmekin ulkona, meiltä usein jää kuulematta äänet ja havaitsematta asiat, joihin eläimet kiinnittävät huomiota. 

Kovalla pakkasella energiaa on säästettävä ja silloin ei pyrähdellä pois yhtä heppoisin perustein kuin leudommalla kelillä. Siementä paukuttaessa ei näe eikä kuule ympäristön tapahtumia.

Kaikkia ääniä ja liikkeitä ei tarvitse paeta, mutta niitä on hyvä tarkkailla ja seurata vaiti paikoillaan (siemen voi odottaa jaloissa sen aikaa). Samahan on meillä ihmisillä: jos haluamme kuulla jotain sanomme ”shhys!” jolloin kaikki lopettavat tekemisensä ja keskittyvät kuulemiseen. 

Tintti katselee taivaalle. Siemen jalkojen alla.

Olen aiemminkin kertonut havainnoistani kuinka eri lintulajit ymmärtävät toisensa ääniä. Tiaiset seuraavat toisten lintulajien ääntelyitä ja toiset lintulajit (kuten harakat, närhet, käpytikat, mustarastaat) seuraavat tiaisparven ääntelyitä. Koko porukka on vahdissa haukkojen, pöllöjen, näätien, kärppien, kettujen, ihmisten, koirien ja kissojen ynnä muiden uhkien varalta. Tämän lisäksi pienemmät linnut pitävät varansa myös esim. harakoiden suhteen, vaikka ne ovat myös samassa ”varoituspiirissä”.

Tilanteet muuttuvat luonnossa muutamassa sekunnissa ja sekuntien sadasosissa ja sen mukaan käyttäydytään ja reagoidaan.

Lintujen kieli on kehittynyttä ja niiden yhteys- ja varoitusäänet ovat monimutkaisia ja kertovat eri asioista. Olen huomannut, että esimerkiksi tiaisilla on omat varoitusäänensä erityyppisille vaaroille: korkeita ja kimakoita, pitkiä tiitityksiä ja lyhyitä piipityksiä, vähäisiä ärsytysääniä ja totaalisia paniikkiääniä riippuen siitä millainen uhka on kyseessä. Äänet kertovat yksityiskohtaisesti muun muassa siitä onko varpushaukka lähellä vai kaukana, lentämässä kohti vai onko se jossain paikallaan. Sillekin on oma äänensä, kun varpushaukka lähtee poispäin alueelta. Varpuspöllön varalle on omansävyiset äänet. Varislinnuilla on erilaiset äänet näädälle kuin kanahaukalle jne.

Naakka antaisi näädälle kyytiä ja näätä pakenisi, mutta sitten ne törmäsivät minuun ja niiden suunnitelmat menivät uusiksi (=kääntyivät ympäri ja pakenivat yhdessä minua). Eläimet olivat niin lähellä etten pystynyt tarkentamaan pitkällä objektiivilla tarpeeksi lähelle. Koko pihapiirin eläinkunta seurasi naakkojen näätävaroittelua. 

Olen huomannut, että tiaiset jäävät kuuntelemaan yliherkkää varoittajalintua mustarastasta, joka kiljaisee vaikkapa sen vuoksi, että avaan uuninpellit tai ulko-oven. Tiaiset arvioivat mistä mustarastas varoitti ja onko ilmoitetusta asiasta niille haittaa tai hyötyä. Vaarat ovat eri linnuille erilaisia, riippuen lintulajista ja sen elintavoista. Esimerkiksi mustarastas liikkuu matalalla ja maassa, siksi se arastelee ihmisiä enemmän kuin tiaiset, jotka puolestaan liikkuvat nopeasti ilmatilassa ja puissa. 

Pihan tiaisilla on oma äännähdyksensä minullekin, kun ne havaitsevat minun liikkuvan pihalla. Jos taas vaikkapa naakat nujakoivat keskenään, tintit voivat jähmettyä paikalleen seuraamaan tilanteen kehittymistä, mutta eivät koe pakenemista (ainakaan vielä) tarpeelliseksi. Tiaisten käytös riippunee siis täysin lähi- ja kaukoympäristön tilanteen laadusta. 

Tässä on kuvasarja talitiaisesta joka näkee ison linnun lentävän yläpuolellaan. Ensin se koettaa muuttua mahdollisimman kapeaksi

ja tilanteen jälkeen jännitys purkautuu asennon "leviämisenä".  (Nämä siis ovat vain minun tulkintojani.)

 

Joskus, muttei aina, jähmettyminen voi olla naamioitumisyritys. Saalistajien on joskus vaikea havaita liikkumatonta saalista. Monet petoeläimet eivät hyökkää, jos saalis on liikkumaton.

 

Linnut näkevät kauas. Olen huomannut sinitiaisen varoittavan noin kolmensadan metrin päässä lentävästä merikotkastakin, mutta silloin tiaisen ääni vaikutti kovin ”väljältä” yleisvaroitukselta: ”tuokin iso tuolla kauempana menee”. Kaukana oleva merikotka on paljon epätodennäköisempi uhka kuin varpuspöllö, joka vain hiukan talitiaista suurempana mahtuu pienistäkin koloista linnun perässä, mutta yhtäkaikki uhista pidetään ääntä, jotta esim. kolmensadan metrinkin päässä olevat linnut saavat mahdollisuuden reagoida.  

Varoitusäänien ja kuulon lisäksi, lintu aistii tietysti myös silmillään ja höyhenet ja sulat välittävät kokoajan tietoa ympäristöstä.  

Meidän ihmisten näkö- ja kuuloaisti on rajoittunutta eläinten voimakkaampiin aisteihin verrattuna.

Me emme näe esimerkiksi tiaisten ”mikroliikkeitä”. Meistä näyttää kuin niiden silmät eivät liikkuisi, mutta kyllä ne liikkuvat ja tämän lisäksi vielä kahteen/moneen eri suuntaan yhtäaikaisesti. Oikea silmä näkee ja tulkitsee eri asioita kuin vasen silmä. Tässä kuvassa tiaisen vasen silmä (eli kuvaa katsoessa oikeanpuoleinen) silmä katsoo metsäautotielle ja oikea tiheään kuusikkoon. Tämän lisäksi tiainen näkee eteensä.

Linnuilla on verraten isot silmät kokoonsa nähden. Koska linnut itsekin liikkuvat salamannopeasti pujotellen kasvillisuudessa, oletan, että niiden on pystyttävä näkemään ”mikroliikkeitä”, joita me emme ilman kameran hidastuskuvia erottaisi. Lintujen silmienkin liikkeet ovat mikroliikkeitä. Harvemmin edes tinttien silmiä todella näkee, kun niillä on musta maski silmien kohdalla. Siksi linnut saattavat monista tuntua persoonattomilta.  

Tässä tintti katsoo oikealla silmällään minua ja metsäautotietä. Tiaisen silmä on hieno, alaluomi valkoinen ja yläluomi musta.

Tässä kuvassa tiainen katsoo oikealla silmällään ylöspäin puiden latvuksiin. Silmien alla olevat vaaleat höyhenet nousevat silmänliikuttajalihasten mukana (minusta ne näyttävät "rypyiltä"), josta pystyy arvioimaan kuinka jyrkässä kulmassa silmät kääntyvät, vaikka tintti ei liikuttaisi päätään.

Tässä silmä on vielä enemmän ylöspäinkääntynyt kuin edellisessä kuvassa. Silti näyttää kuin tintti ei olisi liikkunut.

Linnut näkevät/aistivat monia muita asioita ja eri tavalla kuin me. Ne näkevät mm. ultravioletin ja eri valonpituusalueita. Lintujen väritys näyttää aivan toisenlaiselta lintujen kuin ihmisten silmin, marjat loistavat maastosta erivärisinä kuin millaisina me ne näemme ja esimerkiksi tuulihaukat näkevät myyrien virtsan UV-heijastuksen maastossa. Kuka tietää vaikka linnut näkisivät lämpimät ilmavirtaukset ja ties mitä muuta.

Me ihmiset emme tiedä linnuista vielä paljoakaan. Monet ihmiset pitävät lintuja itseään alhaisempina olentoina. Se on valtava väärinkäsitys. Voimme vain arvailla mitä kaikkea emme tiedä, eikä mielikuvituksemme edes riitä tarpeeksi laajaan kuvitteluun. Lintujen (ja kaikkien eläinten) maailma on niin kovin erilainen kuin ihmisten näkökulma.

Vaikka meillä olisi siivet, kuinkahan pärjäisimme, jos meidän täytyisi näiltä sijoilta lentää Etelämantereelle ja takaisin täsmälleen samaan paikkaan Suomeen takaisin eksymättä 80.000 kilometrin edestakaisella reissulla? Tai kuinka pärjäisimme yötä päivää 30 asteen pakkasessa? Minua huvittaa ajatus, että jos meidän pitäisi varoa elääksemme, esimerkiksi petolintuja, olisimme kadonneet maapallolta aikapäiviä sitten, koska olemme ”tosi sokea laji” (monessakin mielessä).