Alkukevään luontohavaintoja

Taas on kevät! Jepujee! :) Samat kuviot ja kujeet toistuvat vuodesta toiseen. Jotkut ehkä muistavat parin vuoden takaa oravan, joka vei tiibettiläisen rukousnauhan pesäaineikseen. Ripustin uuden rukousnauhan aiemman tilalle. Kaksi vuotta se siinä oli. Tänä vuonna orava aloitti pesänrakennuspuuhansa heti maaliskuun alussa. Eli taas on saanut rukousnauha kyytiä.

Orava repi, nyhti ja urakoi eikä millään ollut saada nauhaa irti. Viimein se keksi puraista valkoisen langan poikki ja vei nauhan pohjoisen rajan suht pieneen kuuseen. Puolet nauhasta jäi vielä jäljelle odottamaan. Kuinka pitkäksi aikaa, sen vain orava tietää.

Osallistuin Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan ja olen putsaillut vielä linnunpönttöjä. Viime vuonna oli tosi huono kesä linnunpoikasten kannalta. Vain osa poikasista on päässyt siivilleen, loput ovat nuukahtaneet pesän pohjalle. Voi surku sentään. Toivottavasti nyt tulee lämpimämpi alkukesä.

Tässä otos kolmesta pöntön sisällöstä. Ensimmäisessä pesässä on vielä yksi muna jäljellä, keskimmäinen on onnistunut pesintä = tyhjä pesä, jälkimmäisessä on neljä kuollutta tiaisenpoikasta. Sillä voi lohduttautua, vaikka näyttääkin surkealta, että tiaisten pesissä on yleensä noin 5-10 munaa (joskus enemmänkin), näistä kolmesta pesästä on lähtenyt huonossakin tapauksessa arviolta 9 poikasta, toivottavasti enemmän. Pesät ovat kyllä kovin pehmeän ja suloisen näköisiä. Huolella niitä on joku ahkera rakentanut.

Naapurikaupungin luonnonsuojeluyhdistys järjesti viikonloppuna luontoretken. En osallistunut retkelle mutta olin alkuviikosta yhdistyksen sihteerin apuna ripustamassa opastekylttejä matkan varrelle. Yritin samalla opetella jäkälien, kääpien ja sammaleitten nimiä. Jokin niiden muistamisessa pistää lujasti hanttiin. 

Esimerkiksi tässä on raidanisokarve. Ensiksi tavasin sitä näin: Rai-da-ni-so-kar-ve. Siis raida niso karve. Hoin hokemasta päästyäni ”hauki on kala”- tyyliin kirjaimia vain toisensa perään raidanisokarveraidanisokarve ja ihmettelin kummallista suomen kieltä.
Sitten tajusin tavanneeni sanan väärästä kohtaa. Se olikin Raidan iso karve. Raita on puu, ja siinä on iso karve. Karve on jäkälälaji.
Tähän asti päästyä tarttiskin enää tunnistaa ja ymmärtää erottaa se jotenkin sormipaisukarpeesta.  (Isokarve on leveämpi ja siinä on verkkomaista kuviota.) Hoh hoijaa, mun pääni kanssa.. ;) Olisipa näitä opetettu koulussa samalla intohimolla kuin esimerkiksi kertotaulua, niin olisi voinut jäädä jotain mieleen.

Arinakääpä voi elää yli 40-vuotiaaksi ja kasvaa monilla eri lehtipuilla.

Nimensä arina = tulipesän pohja se on saanut siitä, kun aikoina, jolloin tuli ei ollut itsestäänselvyys, arinakääpä laitettiin esim. illalla hiillokseen, niin se kyti vielä aamullakin ja tulen sai helposti syttymään.

Käävillä on ihan oma elämänsä. Sitkokääpä on taulakäävän seuraaja. Kun taulakääpä on kuollut, sitkokääpä tulee elämään taulankäävän jäännöksille. Käävät muuttavat puun erilaiset kuidut sellaiseen muotoon, että esim. kasvillisuus voi hyödyntää puun ravinteita ja ravinteet pysyvät kierrossa ja siirtyvät maaperää rikastuttamaan. Taulakäävästä valmistettiin taulaa, jota käytettiin tulen sytyttämiseen tuluksilla.

Tässä oli pakurikääpä, kunnes joku sahasi sen pois. Pakurikääpä ei ole nimestään huolimatta kääpä vaan puun kasvain. Sen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin vaan vaatii maanomistajan luvan. Jos toimintaan tarvitaan saha, pitäisi tajuta, ettei se ole enää joka miehen oikeutta - teloa puuta. (Nasse-setä on hyvin vihainen!)

Keskiviikkona putsailin linnunpönttöjä tästä parisataa metriä etelään päin luonnonniityllä. Noteerasin sillä reissulla, että telkänpönttöön täytyisi viedä lisää sahanpurua. Telkkä nyppii rintahöyheniään irti munien lämmikkeeksi, mutta ei kerää varsinaisia pesäaineita, joten pöntön pohjalle saa laittaa reilusti fyllinkiä.

Samalla pöntönputsausreissulla olin huomannut tosi hauskat lumijäljet. Ne olisi ikuistettava! 

Niinpä lähdin perjantai-aamuna sahanpurusäkin ja kameran kanssa liikkeelle.

Joutsenia!

 Ansa ja Ikonen –laulujoutsenpari – ovat tulleet takaisin ja olivat käyneet tarkistamassa tutut mestat. :D

Heti kotirannassa matkalla luonnonniitylle huomasin jäällä jotain tummaa. Koukkasin sen kautta katsomaan.

Kappas. Kala. Näyttää kuhalta. Variksetkohan sen siihen ovat kuljettaneet ja syöneet vai mitä tässä on tapahtunut, tuumailin.

Aamu oli vielä aika kolea, joten palasin takaisin sisähommiin hetkeksi ja sytyin tulet takkaan. Hetken päästä vilkaisin ikkunasta. Tuli sekunnin kahden tyhjälyönti, sydämeen ja aivoihin, kun yritin tajuta mitä näen.
Kamerassa oli tietysti väärä objektiivi (aina käy niin!). Ulos en missään tapauksessa uskaltanut mennä, etten säikäyttäisi näkyä pois, joten yritin ikuistaa tilanteen parhaani mukaan likaisen ikkunan läpi. (En pese ikkunoita, etteivät linnut lennä niitä päin.)

Siellä likaisen ikkunan, kristallin, puiden ja pyykkipoikien takana järven jäällä näkyy kaksi pistettä. Jalanjälkeni näkyvät rannassa. Olin juuri kävellyt ja ollut siellä missä nyt tapahtui.

Varis lensi viereen mittatikuksi. Merikotkia!

Kotkat nököttivät jäällä paikoillaan. Ne vain kääntelivät päitään eri suuntiin ääniä kuunnellen. Ehkä ne tähyilivät löytyisikö jostain vielä lisää kalaa. Ne olivat syöneet kuhanpään (ja ehkä koko kuhaa jo aiemmin?).

Ai mahdoton sentään miten onnelliseksi tulin! Kotkat olivat noin 80 metrin päässä rannasta.

Tähän loppuun on pakko laittaa kuha-meemi: Kuhan katoin ikkunasta.  

Happy! :D :D :D