Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka elää säästeliäästi,
korjaa, tekee itse ja kierrättää. Irrotan lehdistä metalliniitit ja pohdin
hartaasti kätevintä konstia kierrättää pureskeltu purukumi. Saan teoistani
huvitusta ja itsearvostusta. Elämä tuntuu vaalimisen arvoiselta.
Idea on sama terveyden- ja sairaanhoidossa. Kun hoitaa
terveyttään ja ennaltaehkäisee vaivoja, ei tarvitse kantaa huolta pahaksi
päässeistä sairauksista, joihin ei ole keksitty hoitoa.
Taloudessani syntyy vuodessa
vain pari pientä pussia hyödyntämätöntä materiaalia. Tämän kunniaksi anoin,
kuin hyveen perikuva ainakin, juhlallisin tunnelmin kunnalta vapautusta
järjestetystä jätehuollosta tai vaihtoehtoisesti jäteastian tyhjentämistä
kahdesti vuodessa.
Siitä ongelmani sitten alkoivatkin.
Kunta totesi, että noudatan niin sanottua jätehierarkiaa
esimerkillisesti. Jätehierarkiassa on viisi askelmaa. Ensimmäisenä ja
tärkeimpänä on estää, ettei jätettä syntyisi. Toiseksi pyritään materiaalien
uudelleenkäyttöön, kolmanneksi niiden kierrätykseen ja neljänneksi muuhun
hyödyntämiseen. Vasta viimeisenä vaihtoehtona on jätteen loppukäsittely. Silti
kunta ilmoitti, että jäteastiani on tyhjennettävä neljästi vuodessa, vaikka
kunnan jätehuoltomääräykset antavat mahdollisuuden poikkeuksiin. Ällistyin.
Kuvittelin kansalaisia kannustettavan ekologisiin
ratkaisuihin, siksi tunsin viisaammaksi valittaa päätöksestä
hallinto-oikeuteen. Mutta ei, päätös pidettiin voimassa ja nyt olen oikeuden
päätöksellä tilanteessa, jossa minut velvoitettiin hankkimaan sekajäteastia ja
siis käytännössä synnyttämään sekajätettä.
Hätä ei ole tämännäköinen,
ajattelin ja keksin, että rakentaisin pienen puisen jäteastian. Ei käynyt.
Olisi oltava pyörällinen standardiastia, joka käy roska-auton hissiin. Kun
ihmettelin miksi en voisi laittaa pientä pussiani toisen talouden
suostumuksella heidän astiaansa, jätehuoltoyhtiö ilmoitti, että voisin näin
tehdä, mutta minua laskutettaisiin ja tälle toiselle taloudelle annettaisiin
jätemaksualennus, kierrättivät he, tahi eivät. Miksi huojennusta ei voitu
myöntää alun alkaenkin minulle, sitä ei tiedä kukaan.
Aina välillä tulee sellainen olo, että olkoon sitten.
Holtittomana ja edesvastuuttomana pääsisi helpommalla.
Eurostatin tilastojen mukaan suomalaiset olivat vuonna 2014 läntisen
Euroopan huonoimpia kierrättäjiä. Suomalaiset tuottavat keskimäärin 482 kiloa
vuodessa. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste on hieman yli 30 prosenttia.
Itketti, kun luin, että yksi
hallituksen kärkihankkeista on tavoite nostaa kierrätysaste
”peräti” 50 prosenttiin. Minä pystyn kuvittelemaan maailman ihan toisenlaiseksi
kuin mitä se on nyt. Jätteetön yhteiskunta olisi helppo nakki sivistyksen ja
koulutuksen PISA-mallimaalle, jos vain korostaisimme oikeita asioita. Ihmisillä
on tahtoa ja kykyä toimia vastuullisesti, mutta tuntuu kuin nykyiset
toimintatavat estäisivät kestävämmän yhteiskunnan rakentamisen.
Jätelaitosyhdistyksen mukaan Suomessa poltetaan 1 405 000
tonnia yhdyskuntajätteitä vuodessa. Jätteen polttaminen ei ole kehitystä vaan
sairauden hoitoa – vasta jätehierarkian neljäs ja viides askel.
Muovi säilyy luonnossa satoja vuosia, silloinkin jos
pitäisimme sen käytössä. Nyt muovin ja sekajätteen polttaminen lisäävät
luonnonvarojen kulutusta. Kun vanhat tuotteet muuttuvat tuhkaksi ja päästöiksi,
joudumme ottamaan uusien materiaalien valmistukseen taas uudet - usein
uusiutumattomat - luonnonvarat käyttöön. Sekin on hullua, että maksamme siitä,
että joku ottaa ”jätteet” eli arvokkaat kierrätettävät materiaalit käyttöönsä
ja tekee voittoa niillä. Maksamme toistamiseen ostaessamme takaisin
polttolaitoksissa syntynyttä energiaa ja takaisinkierrätettyjä materiaaleja.
Mieleen tulee väkisinkin se roolien ristiriita, että
kunnat ovat usein kalliiden jätteenpolttolaitosten osa-omistajia.
Jätteenpoltosta voittoa hakevien vilpittömissä intresseissä tuskin on jätteen
synnyn ehkäisy. Olisi parempi, jos jätehuoltoyhtiöt olisivat voittoa
tavoittelemattomia yrityksiä, joiden ainoa päätavoite on jätemäärien
vähentäminen.
Niin kauan kuin luonto ja ekosysteemit pysyvät terveinä
ja luonnonvarat mahdollisimman koskemattomina tai kierrossa, hyödymme. Kun emme
enää kierrätä vaan siirrymme jätehierarkian 4- ja 5- asteelle - kuten
kaatopaikkasijoitukseen, jätteiden polttamiseen, ongelmajätelaitoksiin tai
uraanin hautaamiseen seuraa kalliita ja sairaalloisia tiloja, jotka johtavat
vaikeuksiin.
Hankkimani pyörällinen
”ongelmajäteastia” muistuttaa minua, että kansalaisten
velvollisuus on arvostella viranomaisten päätöksiä ja yrittää vaikuttaa heidän
moraaliinsa.
Loppuun siis pari kierrätysniksiä: Pureskeltu purukumi
toimii ongelmallisten tien monttukohtien paikka-aineina. Apaattisista
päättäjistä, ainakin osasta, pääsemme eroon, kun kierrätämme heidät
jätehierarkian kolmannen asteen mukaisesti ensi kevään kuntavaaleissa.
Ihmiskunnalle tulee liian kalliiksi odotella heidän loppusijoitustaan.