Talvehtivien nokkosperhosten näkeminen jaksaa aina hämmästyttää. Liikun aitassa käydessäni varovasti kolistelematta etten häiritsisi perhosten lepoa. Nokkosperhoset ovat kiinnittyneet kattoon syys-lokakuussa. Selviydyttyään talvesta ne lähtevät aikaisin keväällä etsimään ensimmäisiä kukkia kuten pajunkissoja ja aloittavat suvun jatkamisen.
Aitta on erinomainen paikka talvehtimiselle, koska se on pimeä ja kuiva paikka. Perhosten selviytyminen ei silti ole aina varmaa. Paikallaan pysyvät perhoset olisivat linnuille ja jyrsijöille helppo nakki, siksi naamioituminen on tärkeää (ja aitan oven kiinni pitäminen etteivät talitiaiset innostu.)
Nokkosperhoset muistuttavat aivan nokeentuneen kattolaudoituksen oksankohtia! Ihmetellä täytyy että ne kaikki paikat tietää ja keksii.
Auringontähti on myöhäissyksyn kukkija ja nokkosperhoset saavat kerrytettyä energiaa pitkän talven varalle. Perhoset ovat hiukan kuin karhuja, mittasuhteet ovat vain erilaiset, ne keräävät rasvavarastoja ja nostavat ruumiinpainoaan talven varalle. Keväällä perhoset ja karhut ovat keventyneet, kun kalorit ovat palaneet.
Eläimet (niin karhut kuin perhoset) selviytyisivät paremmin kovista pakkastalvista kuin näistä sahaavista lämpötiloista (ilmastonmuutos). Mitä lämpimämpää on, sen enemmän eläimet joutuvat käyttämään energiaa kun horros tai uni ei ole niin syvää.
Tämä ”luonnon logiikka” on syytä muistaa tilanteessa, jossa esimerkiksi perhonen on talvehtinut talon vintillä ja herää lämpimän jakson aikaan ja tulee keskellä talvea huoneiston ikkunalle räpiköimään. Perhonen on saatava kiireesti takaisin viileään, jotta se lopettaa liikkumisen, ettei se kuluta elintärkeitä energia/talvivarastojaan. Kun perhonen laskeutuu esim ikkunalle, laita juomalasi perhosen päälle ja ujuta pahvi ikkunan ja lasin väliin, niin perhonen ei pääse karkaamaan.
Oikein kovilla pakkasilla perhosen voi ensiksi viedä vaikka pahvilaatikossa viileään ulkoeteiseen ja sitten kun se on rauhoittunut liikkumattomaksi sen voi palauttaa kylmään vinttiin, autotaliin, varastoon tai muuhun kylmään, pimeään ja kuivaan paikkaan (ei valoisaan eikä kosteaan). Jos joudut pakon sanelemana jättämään perhosen pahvilaatikkoon (ei suositella... jyrsijät, kosteusolosuhteet jne.), siinä on oltava kunnon tuuletusreikiä- ja perhoselle kulkuaukko.
Jos lämpötila on nollan paikkeilla, perhosen voi viedä suoraan ko. ulkosuojaan. (Perhosta ei siis vapauteta ulkoilmaan vaan viedään ulkosuojaan.) Perhosen siipiin ei saa koskea, mutta sormella voi varovasti avittaa jalkojen alta perhonen (seinälle tai) kattoon roikkumaan. Paikan pitää olla tuulettuva ja aukkoinen, siis sellainen, että perhonen pääsee itse ulos herätessään aikaisin keväällä.
Lepovaiheeseen vajoaminen on pohjoisten lajien erikoisuus. Amiraalit ja ohdakeperhoset eivät pysty talvehtimaan Suomen oloissa (ainakaan vielä) vaan ne muuttavat ja vaeltavat parinkin kilometrin korkeudessa Välimereltä Suomeen saapuen meille kesäkuun paikkeilla. Ne lisääntyvät täällä kesän. Syksyllä uusi sukupolvi lähtee vaeltamaan takaisin Välimerelle. Sitä ennen ne tankkaavat mahansa täyteen ja odottelevat lintujen tapaan suotuisia etelään vieviä tuulia. (Suomen perhosten vaelluksista tiedetään edelleen suhteellisen vähän.)
Tuhansien kilometrien lentosuoritus vaatii paljon energiaa. Ruokintalaitteet kannattaa pitää pitkälle syksyyn esillä. Minä pidän ne esillä ympäri vuoden, talvenkin, vaikka ne jäätyvät välillä. Kun kelit lauhtuvat, perhosbaarissa käy mitä ihmeellisimpiä öttiäisiä ja talitiaisetkin käyvät ottamassa hörpyt.
Perhosbaareista olen kertonut muun muassa TÄÄLLÄ.