Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Olin alkuvuodesta eräässä tapaamisessa. Meitä oli alle kymmenen ihmistä, kaikki ystäviä keskenämme ja juttelimme hyvässä hengessä. Kesken kaiken minulle tuli ahdistunut olo. Asetelmassa oli jotain mikä ei tuntunut hyvältä. En saanut paniikkihäiriökohtausta, mutta ymmärsin, että vastaavanlaisista tilanteista ne ovat silloin vuosia sitten lähteneet kehittymään.

Keskityin katselemaan ikkunasta pihalle ja hengitin. Sain tilanteen hallintaani ja huono olo meni ohi.

Luonnollisesti jäin miettimään mikä sai minut tuntemaan noin kaikkien vuosien jälkeen. Mikä pahan olon laukaisi?

Paniikkihäiriöstä olen kirjoittanut vuonna 2014 muun muassa TÄÄLLÄ ja kerron kuinka Sylvi-Sanni Mannisen väri-ihmisen määritelmä ja Outolintu-termi auttoi minua ymmärtämään itseäni hiukan paremmin.

Introverteista ja herkistä ihmisistä sanotaan, että pääkopassamme on käynnissä yhtaikaa monta eri prosessia ja informaation käsittelyä. Me tarkkailemme (tiedostamattammekin) ihmisten ilmeitä, eleitä, äänensävyjä ja asentoja. Kaikkea sellaista mitä ei sanota ääneen. Vaistoamme paljon. Arjesta löytää merkityksiä joita muut eivät näe tai huomaa. Pieniä havaintoja ja tietoa tulee tavallaan liikaa ja sen vuoksi tavalliset tilanteet ja kanssakäymiset ihmisten kanssa johtavat eräänlaiseen ylikuormitustilaan.  

Tapaamista seuraavana päivänä analysoin ja mietin. Tuo kohtauksentyyppinen sai minut muistamaan miten pitkän matkan olen kulkenut. Ihminen on hassu. Terveys tuntuu niin itsestään selvältä, normaalilta, tilalta, että mielellään unohtaa miten haavoittunut oli. Ei muista arvostaa vahvistumistaan, kun ei edes muista miten jännittynyt oli.

Tapaamista johti ”muotoihminen”. Muut olivat ”väri-ihmisiä” eikä meillä ollut luontevaa (näin siis tulkitsin). Tilanne oli tapaamisen epämuodollisuuteen nähden turhan jäykkä ja se tukahdutti. Halusin toimia spontaanimmin.  

Uskon, että kun ymmärrämme itseämme ja yhteyden omaan herkkyyteemme tapahtuu mielenkiintoisia selittämättömiä juttuja, joiden ansiosta hyvinvointi kasvaa entisestään.

Tosin näiden aarteiden löytäminen vaatii aikaa ja rauhaa.

Tuumin, että minun täytyisi muistaa lukea blogini Outolintu-kooste seuraavan kerran kun menisin nettiin (minulla ei ole edelleenkään älypuhelinta ja koetan säännöstellä tietokoneen ja netin käyttöä). Vaan minun ei tarvinnut. Istuin illalla nojatuolissa käyden läpi erästä lukuisista paperipinoistani, kun vastaani tuli alkuperäiset muistiinpanoni vuodelta 1998: Erilainen tutkimusraportti väri-ihmisten maailmasta muotojen yhteiskunnassa.  Kaikista sadoista ja tuhansista papereistani, juuri sen piti osua käteeni. 

Sitten kului muutama päivä ja sain Sylvi-Sanni Mannisen elämäntyötä jatkavalta Päivilän sanktuaarin säätiöltä sähköpostiviestin, että he haluaisivat lähettää minulle julkaisemansa Ajatuksen kirjasen. Merkitykselliset yhteensattumat ovat jänniä.

Muistelen kun aikoinani luin Outolintu-kirjaa minulla oli pyrkimys rauhaan, halu tavoittaa mielentyyneys. Tekstit lohduttivat ja auttoivat ymmärtämään ja hyväksymään, että saan olla tällainen, kun jotenkin koin syyllisyyttä reagointitavoistani. Ymmärrän nyt miten paljon olen muuttunut. Monet kirjan ajatelmista ovat omien ajatusteni kanssa tasapainossa. Onhan tässä vuosia kulunutkin ja paljon on ehtinyt tapahtua, mutta nyt oli jotenkin hauskan konkreettinen olo. Rauhallinen olo. Että tämä kaikki on minulle totta. Tähän ei tarvitsee enää yrittää erikseen pyrkiä.

Että ehkä väsymys sosiaalisiin tilanteisiin onkin eräällä tapaa perille pääsyä. (Jos päätän mennä seuraavaan tapaamiseen, voin ilmaista ääneen, että kaipaan epämuodollisempaa otetta ystävien kesken.)

Ehkä hetkellinen huono oloni tuli muistuttamaan, että elämä on kuluttavaa, koska aistii ja kokee niin paljon asioita. On OK olla väsynyt. On OK viihtyä omassa persoonassaan ja omissa oloissaan.

 

Aivan kuin linnunpoikanen puhkaisee

itseään ympäröivän kuoren,

samoin mekin vapaudumme oman

minämme rajoituksista ja alamme

tajuta ulkopuolellamme olevaa suurta

todellisuutta, vähitellen monikerroksisena

avautuvaa.

Todellisuus sisältää itseensä enemmän kuin olemme luulleet.

- Manninen 2006