Kolumni: Lintuharrastajilla on pitkä vieteri

Tänään ilmestyy taas Linnut-lehti. Alla on lehdessä ollut kolumnini.

Kummelin sketsissä kolme miestä seisoo puskassa, kaksi kokeneempaa kiikaroi ilmoittaen näkemiänsä lintuja. Aloittelija kirjaa havaintoja kynä sauhuten eikä ehdi etsiä lintuja.

-  ”Kivitasku, haarapääsky, kolme pussitiaista, 16 nahkahanhea aurassa, upea kassikotka, homotiaisparvi, pari munahaukkaa, panosorsa... ”

- Ei sellaista oo, kirjaaja vänkää ja nostaa samalla katseensa paperilehtiöstä ja ilahtuu:

- Hei, peippo... On se!

Samankaltaisia epäuskoisia hetkiä olen kokenut vuosien saatossa tutustuessani lintuharrastukseen. Olen varma, että piilokuvaus on valmiina. Hiljaisuus. Klaffi. Kamera käy. 

Olen vasta aikuisiällä oppinut tuntemaan lintuja kantapään kautta, pitkälti ilman toisten apua. Siksi en ehkä toimi totutusta näkökulmasta käsin. En tiennyt, mitä lintuharrastuksesta ajatellaan tai mikä on tavallista toimintaa. Minulla saattaa olla linnuille itse keksimiäni nimiä, kunnes saan selvitettyä lintukirjasta linnun virallisen nimen. Tunnen lähiympäristöni lintulajien elintapoja ja käyttäytymistä niiden nimistä riippumatta.  

Olin kerran mukana eräässä juttusarjassa, jossa esiteltiin luonnon monimuotoisuutta. Minua haastateltiin aiheesta linnut, koska vietän niiden kanssa läheistä yhteiselämää.

Jutun kirjoittanut toimittaja oli kysynyt kolmelta akateemisesti koulutetulta ja elämää nähneeltä journalistilta, toimittajakollegoiltaan, montako pajulintua Suomessa pesii.

– Kaksi, arveli nuorin.

– Tuhat, vastasi toiseksi nuorin.

– 600 000, vastasi vanhin. Oikea luku vuonna 2010 oli 17 miljoonaa. Itse hän olisi veikannut paria tuhatta. Toimittaja kummasteli, miten on mahdollista, että tiedonvälityksen ammattilaiset eivät tiedä oikeista asioista yhtään mitään, mutta sen hän tiesi, kuinka monta maalia Wayne Rooney oli tehnyt Valioliigassa.

Jutun kuvatekstissä luki: Neljän tunnin aikana näimme tai kuulimme metsässä ja läheisen metsän rannassa 27 lajia. Minä kummastelin juttua lukiessani, että havainnoimiamme lintulajeja oli laskettu kuin maaleja.

Kun tutustuin lintuharrastajiin enemmän, opin, että tämä on tavallista. Lintujen näkemisestä kilpailtiin! Se tuntui uskomattomalta. Ikkunapinnasta puhuttaessa ei tarkoitettu ikkunapintamateriaalia, lasia, vaan pinnaa, jonka saa, kun näkee linnun ikkunastaan. Oli elämänpinnaa, suomenpinnaa, pinnarallia, piha-, parveke- ja retkipinnaa.

– Montako elistä sinulla on, minulta kysyttiin.

Luulin sen tarkoittavan jotain eliksiiriä tai Elis-nimisiä ystäviä.

– Ei yhtään, vastasin.

Että minun olisi pitänyt laskea, montako lintulajia olen nähnyt elämäni aikana?

Se se vasta vaatisi pitkää pinnaa.

Laulujoutsenten fanfaareja

Tällä kertaa luontoäänestä vastaavat laulujoutsenet.
https://soundcloud.com/user-798497021/laulujoutsenten-aantelya-flocks-of-whooper-swans-sounds

Lähiseudun pelloilla on jo viikkojen ajan ollut satoja laulujoutsenia ruokailemassa. Viime viikolla niitä oli viitisensataa, nyt jo yli 600. Lapista ja Venäjältä saapuvat muuttajat kuulevat ja huomaavat pellon parvet ja toteavat että tänne näköjään kannattaa pysähtyä ruokailemaan, siksi määrä kasvaa jatkuvasti. Kun pimeä saapuu, laulujoutsenet lähtevät lentoon ja laskeutuvat läheiseen järveen. Upeat fanfaarit! 

Onneksi laulujoutsenet viipyvät täällä pitkään ja lähtevät vasta kun järvet jäätyvät.

Sitten eikun laskemaan montako joutsenta tuossa on...  Kuva viikon takaa.

Urpiaiset kiertueella

Lokakuun lopun lumien mukana pihaan saapuivat kauan odotetut urpiaiset! Ne ovat mitä hellyttävimpiä parvessa viihtyviä lintuja. Nopeita liikkeissään kuin mitkäkin, pitävät mukavaa ääntelyä ja ovat aika arastelemattomia. Oli pilvinen päivä. Vaikka linnut päästivät minut muutaman metrin päähän, ei valotehoa paljon riittänyt. Iloa silti riitti ja sitä haluan näiden ”pimeiden” kuvien mukana teillekin välittää. ;)

Aina vaan on ihmeteltävä eläinten käsittämättömän hyvää maastoutumiskykyä. Urpiaiset ovat kuin luotu lumisen harmaalepän oksille, joka ei ole vielä tiputtanut kaikkia vihreitä lehtiään. (Lepät tiputtavat lehtensä vihreinä.)

Urpiaiset eivät yleensä pesi Pirkanmaalla, ne tekevät nopean piipahduksen täällä palatessaan pohjoisesta syksyisin, yleensä lokakuussa. Osa urpiaisista voi jäädä talveksi Etelä-Suomeen jos siemeniä on hyvin tarjolla, silloin urpiaisia voi nähdä satunnaisesti myös tammi-helmikuussa. Keväisin maaliskuun paikkeilla ne viivähtävät taas pienen hetken ennen Lappiin palaamista.

Urpiaisesta on käytetty ennen vanhaan useita eri nimiä: punapää, urpuvarpunen, hamppuvarpunen urpalintu, urpuainen. Sen latinankielinen nimi kertoo Carduelis-suvusta ja flammea tarkoittaa tulenlieskaa (engl. flame).

 Söpöläisen pikkuiset villahousut ja suloinen leukalappu. Siemeniä varisee mahallekin...

... ja siitä maahan.

Ensin rapsutetaan.... (jalkakin on kuin lepän oksa)

... ja sitten kiepsahdetaan ylösalaisin.

Minusta biologiaa opetettiin peruskoulussa jotenkin hankalasti, ei jäänyt paljon mitään mieleen. Aikuisena olen opetellut asioita uudelleen mutta nyt sellaisella tavalla, että se jäisi mieleen ja tajuaisin paremmin. 

Näin minä opin/teen muistisääntöjä:  

Leppä on yksikotinen. Se tarkoittaa että ”samassa kodissa” = puussa on sekä koiras että naaras. Leppien koiras eli hede on pitkä norkko. Se kukkii pitkänmallisena kukintona ja pölyttää/varistaa siitepölyä. Naaras eli emikukinto on lyhyt ja se muuttuu ruskeaksi kävyksi, josta muodostuu ajan kuluessa ”poikasia” eli siemeniä/hedelmiä. Ihan sama meininki kuin meillä ihmisilläkin. 

Että voi olla kevyitä lintuja! Lepänkävyt ovat aika höllässä kun niitä kädellä kokeilee. Urpiainen painaa 12-15 grammaa.

Urpiaiset syövät lepän siementen lisäksi muun muassa koivun, kuusen ja muiden kasvien kuten nokkosen siemeniä. Siksi pihaan, puistoihin, metsiin ym. kannattaa jättää leppä-, ja koivutiheiköitä (joita jotkut myös ”ryteiköksi” kutsuvat...) ja talventörröttäjiä. Kukkapenkkien kuivuneet kukinnot/varret kannattaa siistiä vasta keväällä, kun linnut ovat saaneet ne hyödynnettyä.

Siemensyöjillä on ihan omanlaisensa nokanmuoto.  

Urpiaisen nokka on just eikä melkein tehty tähän hommaan.

Urpiaiset liikkuvat niin vilkkaasti, että niiden määrää oli mahdoton laskea tarkkaan mutta vähintään 400 niitä oli. Joukossa voi olla joskus tundraurpiaisiakin, mutta minä en tunnistanut.

Tässä pieni videonpätkä urpiaisten touhuista.

https://youtu.be/PHkk0WjSdkI