Lukijan kysymys ihmisarvosta & helpottavia ajatuksia

Lukijan kirje:

Minua pohdituttaa ajatus ihmisarvosta. Huomaan melko usein miettiväni, että mitä on ihmisarvo ja kuka sen voi määritellä, vai voiko kukaan? (...) Jouduin hoitoon masennuksen ja psykoottisuuden vuoksi. (...) Se, mitä oikeastaan halusin kertoa, on ajatukseni omasta ihmisarvostani. Ja mitä toivon, on saada kuulla sinun ajatuksesi ihmisarvosta.

Mietin usein, että koska koen oman elämäni melko ikäväksi (en pidä itsestäni juurikaan, koen epäonnistuneeni monessa asiassa, en enää ole lapseni lähivanhempi ym.), onko minun järkeä elää täällä ja kuluttaa luonnonvaroja. Uskon, että vaikka kuinka muuttaisin elämääni askeettisemmaksi, kuluttaisin silti ainakin välillisesti luonnonvaroja. Koska jos ostan jotain ruokatuotteita tai vaikka siemeniä kylvämiseen, tuen niiden kuljetusta ja liikennepäästöjä. Yksittäisen ihmisen vaikutus ei varmaan ole kovin suuri, mutta on vaikutus silti.

Toivon, ettet ajattele minun tekevän itselleni jotain lopullista jos SINÄ et "osaa määritellä" ihmisarvoa jotenkin niin, että alkaisin ajatella itsestäni toisella tavalla. En oikeastaan ajattele, että kukaan voisi sitä määritellä absoluuttisesti. Sinä olet yksi jolta toivon kuulevani mielipiteen, koska kuvailet ajatuksiasi luonnosta hyvin kauniisti ja kunnioittaen (...) 

Lapseni on ainoa, jonka takia minun ehkä olisi syytä elää täällä. Tosin, en tiedä olisiko hänelle helpompaa jos olisin kokonaan poissa, kuin ehkä jossain suljetulla osastolla lääkemömmöissä. Toisaalta, haluanko antaa hänelle esimerkin luovuttamisesta. En vielä tiedä mitä itsekään ajattelen (...) 

Kiitos jos jaksoit lukea viestini ja vielä enemmän, jos käytät aikaasi viestiini vastaamiseen! :)

​Vastaukseni:

Hei,

kiitos viestistäsi ja avoimuudestasi. Olen ajatellut sinua paljon ja miettinyt osaanko vastata. Kirjoittaminen ei ole ehkä paras tapa tällaisten ajatusten käsittelyyn, koska pienet sävyt ja vivahteet, sanajärjestys tai vaikkapa vastaanottajan sen hetkinen mielentila voi aiheuttaa sen että virkkeet tulkitaan toisin kuin lähettäjä on tarkoittanut. Ja olisi niin monta asiaa joista tarvitsisi lisätietoa jotta ymmärtäisi kokonaisuuden. Mutta siitä huolimatta yritän vastata. Tämä on sekalainen kooste mielipiteistäni, kokemuksistani ja ajatuksista joita kirjeesi pohjalta syntyi. Toivottavasti tästä on vähän apua.

Olen muotoillut vastaukseni siten ettei yksityiskohtia voi tunnistaa ja julkaisen sen täällä blogissa, jos joku muukin kaipaa saman sorttista pohdintaa.

Toivon sinulle hyvää ja että elämäntilanteesi on seesteytynyt. Ihminen on ilmiömäinen toipumaan, kun vain annamme itsellemme luvan siihen.

**

Minä ajattelen, että me itse annamme itsellemme ihmisarvon. Emme aina voi valita olosuhteita, ympäristöä tai yhteiskuntaa jossa elämme, mutta voimme valita kuinka reagoimme niihin. 

Voimme päättää ajatuksista joita ajattelemme, mielikuvista joita pohdimme ja siitä mihin reagoimme ja miten käyttäydymme.

Minä suhtaudun ihmislajiin melko huvittuneesti tai ironisesti. Tyyliin ettemme ole luomakunnan kruunuja tai penaalin terävimpiä kyniä. Huumori, itsetuntemus ja itsensä hyväksyminen auttavat itseinhoon ja vihaan.

Ymmärrän maailmantuskaasi. On kuitenkin turha soimata ja piiskata itseään perustarpeidensa tyydyttämisestä. Ihmiseläin kuuluu biologialtaan kuluttajiin. Enkä tarkoita kuluttamisella ”shoppailua” vaan sitä että ihminen on toisenvarainen eli heterotrofinen ihan syntyjään.  Emme voi välttyä siltä, että kulutamme luonnonvaroja. Se on sitten toinen asia kuinka paljon ja miten kulutamme.  

Kohtuus on hirmu hyvä sana. Olisi hyvä löytää tasapaino. Jos soimaamme itseämme ja teemme elämästämme kärsimystä, emme jaksa hoitaa itseämme tai toimia positiivisella tavalla luonnon hyväksi. Stressi tekee asioista suorittamista ja elämästä epämiellyttävää. Asiat ovat harvoin yksinkertaisia. Mustavalkoinen ääripää-ajattelu ei usein toimi, koska silloin jätämme suunnattoman skaalan eri värejä, vaihtoehtoja, käyttämättä ja elämästä muodostuu ankeaa.   

**

Osallistuin aikoinani tutkimukseen, jossa arvioitiin kotitalouteni aiheuttamaa ekologista selkäreppua. Punnitsin jätteeni, seurasin tekemiäni matkoja, ostamaani ruokaa, laskin huonekaluni ja irtaimistoni ja mittasin kaikkea kulutustani. 

 

Asioita voi mitata niin monella eri tapaa.

Kun tutkimus oli ohi, sain tulokset, joista heti aloin kantaa syyllisyyttä. Huomasin kuitenkin onneksi kysyä, eikö tutkimuksen missään laskelmissa ollut otettu huomioon esimerkiksi sitä, että olen suojellut metsää tai edesautan luonnon monimuotoisuutta, teen vapaaehtoistyötä ympäristönsuojeluyhdistyksessä, ruokin eläimiä, rakennan linnunpönttöjä, yritän toimia mielipidevaikuttajana jne.

- ”Tosiaan”, tutkija innostui, ”tällaista näkökulmaa ei olla ajateltukaan. Täytyisikin kehitellä erilaisia kompensaatiomittareita.”  

Maailma ei ole valmis eivätkä tutkijatkaan osaa aina ottaa kaikkea huomioon.

Ihminen ei ole vain pelkkää harmia tai isoa ekologista selkäreppua. Me myös annamme takaisin ja palautamme asioita luonnolle. Parhaimmassa tapauksessa saatamme jopa rikastuttaa luontoa.

Kaikesta ei kannata ottaa syyllisyyttä, jos vilpittömästi yrittää luoda omalta osaltaan maailmasta parempaa paikkaa.

**

Kun tunnemme syyllisyyttä ja ahdistusta, ajatuksemme ovat joko menneessä tai tulevassa eivätkä tässä hetkessä. Kun emme ole tässä hetkessä läsnä, alamme tuntea stressiä ja ärtyneisyyttä ja sen seurauksena koemme vähemmän mielihyvää – se saattaa johtaa masennukseen tai muihin psykosomaattisiin oireisiin. Huono olo väistyy, kun keskittyy vain tähän hetkeen.  

Elämässäni oli aika jolloin uskoin, että kelaamalla ja käsittelemällä menneisyyteni traumoja, eli elämällä ajatuksissani jatkuvasti menneessä, työstäisin ongelmani ennen pitkää pois ja ne muuttuisivat itselleni vaarattomiksi ja pääsisin masennuksesta. Enää en usko noin. Mennyttä ei saa muutettua, vaikka sitä kuinka miettisi. Sen sijaan kannattaa ottaa siitä kertynyt oppi vastaan, hyväksyä se, oppia rakastamaan itseään kolhuineen kaikkineen ja jatkaa eteenpäin. Ajatuksiaan voi muuttaa.

Eräs ystäväni käytti vuosien ajan kovia huumeita ja eli ankaraa elämää. Kun hän raitistui ja kuntoutui, kysyin kuinka hän teki sen. Miten hän pääsi yli kaikesta menneestä?

Hän vastasi: ”Paskaa ei kannata tonkia, se alkaa vain haista lisää”.

Siitä tuli mieleeni lapsuus, kun saattelin naapurin lehmiä laitumelta navetalle lypsylle. Siirtymäreitillä lehmät jättivät jälkeensä lantaläjiä. Seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä tuoreissa lantaläjissä oli isoja värikkäitä raatokärpäsiä. Ne lennähtivät äänekkäitä ryöppyinä ilmaan kulkiessamme sen kohdan ohi. Pian läjät kuivuivat, raatokärpäset katosivat ja ”lantalättyihin” muodostui reikiä.

Minusta reiät olivat mielenkiintoisen näköisiä. Tongin ja tutkin niitä joskus timotein varrella. Läjä olikin vain kuorettunut ja oli alta vielä märkää. Se alkoi heti haista. Hyh, jätin tonkimiset, heitin timotein pois ja jatkoin matkaa. Se oli luonnollinen reaktio.

Menikö viikkoakaan kun lehmänläjät olivat kadonneet tyystin. (Tietysti uusia läjiäkin oli syntynyt). Lanta jatkoi elämäänsä eri muodossa: hajottajissa, mikrobeissa, sienissä, kasveissa, kärpäsissä, linnuissa jne.

Ystäväni oli erinomaisen oikeassa. Haisevat muistot kannattaa jättää tonkimatta. Kun antaa niille aikaa, ne kuivettuvat, hajoavat maailmalle ja muuttuvat elämää rikastuttaviksi kokemuksiksi, elämänviisauksiksi.

 

Tesmaperhonenkin jatkaa touhujaan, vaikka siitä on lohmaistu pala pois. Se osaa olla jatkossa varovaisempi.

 **

 "Elämänviisauksia" tai irtoajatuksia:

• Aika parantaa. Se on klisee, mutta totta.

• Herkkiä ihmisiä tarvitaan, herkkyys ei ole sairaus. 

• Masentuneena ja väsyneenä kekseliäisyydellämme ole rajoja, kun mietimme kaikkia keinoja soimata ja syyllistää itseämme. Joskus tuntuu, ettei mikään soimaus (itseinho) ei riitä. Sen seurauksena tunnemme itsemme vieläkin surkeammaksi ja asiat alkavat näyttää entistä synkemmiltä ja soimauskierre jatkuu.

• Ymmärrä että olet väsynyt ja anna itsellesi anteeksi. Älä mieti asioita väsyneenä. Tunteet eivät aina ole tosiasioita, joskus ne ovat vääristymiä.

• Ajatusten negatiivinen kierre on rikottava. On keskittyvä tervehtymiseen ja tasapainon hakemiseen, lepoon. Itsensä rääkkääminen ja ankarat ajatukset ovat silloin kielletty. Itselleen ei saa asettaa liian suuria vaatimuksia.

• Me emme voi aina osata elää elämää oikein. Elämänkokemukset eivät tarkoita epäonnistumista vaan ne antavat suuntaa ja viisautta.

• Täydellisyydentavoittelusta seuraa itseinhoa, kun ei koskaan riitä itselleen eikä ole koskaan tyytyväinen, vaikka suoriutuisi hyvin. Täydellisyyteen ei siis pidäkään pyrkiä.

• Meidän ei tarvitse olla ylivertaisia ollaksemme rakastettuja.

• Sama energia menee itsensä soimaamiseen kuin itsensä kehumiseen.

• Kaikkea ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

• Opettelen rakastamaan itseäni (terveellä tavalla) ja antamaan itselleni anteeksi. Terve itserakkaus on eri asia kuin narsismi. Itsensä hoivaaminen on itsensä koossapitämistä.

• On minun vallassani joka ikinen aamu, joka ikinen hetki, suhtaudunko asioihin kiitollisesti ja iloisesti vai masentuneesti ja pessimistisesti. Voin aloittaa joka päivä uuden elämän uudella asenteella.

• Minä luon ajatuksillani maailmani. Teen enemmän sitä joka toimii ja vähemmän sitä mikä ei. 

• Elämän ei tarvitse olla kärsimystä ja ääripäissä oloa, se saa olla kivaa.

• Elämäntilanteet eivät ole pysyviä vaan muuttuvia.

• Puhuisinko parhaalle ystävälleni siten kuin puhuttelen itseäni? Minä olen itseni paras ystävä. Kohtelen itseäni sen mukaisesti. Puhuttelen itseäni lempeäsi.

• Myönnän hyvin menneet asiat ja onnistumiset, ja annan niistä itselleni kiitosta, enkä vähättele niitä. 

• Jokaisen meistä on kuoltava jossain kohtaa. Mitä haluan tehdä sillä ajalla, jonka vietän täällä? Yritän keksiä kuinka juuri tämän päiväiset tekoni voisivat edistää hyvää tai ennaltaehkäistä pahaa. Siitä löytää myös elämäntarkoituksen. (Tämä maailma tarvitsee esimerkiksi paljon enemmän luonnon puolestapuhujia.)

• Vanhemmuus tarjoaa elämäntarkoituksen. Minä osaan kertoa vain lapsen näkökulmasta. Minä rakastan ja olen rakastanut vanhempiani juuri sellaisina kuin he ovat olleet, vaikkemme eläneetkään yhdessä kuin hetken. Vanhempani olivat minulle juuri parhaat vanhemmat, heidän ansiostaan olen se joka nyt olen. Lapsi rakastaa ja antaa anteeksi vaikka mitä. Vanhempia ei voi korvata kukaan toinen, oli perheen ja lapsen elämäntilanne millainen hyvänsä. 

• Lapsesta voi pitää huolta, vaikkei eläisikään fyysisesti samassa taloudessa tai lähellä. Lapselle pelkkä tieto siitä, että vanhempi on olemassa, elää ja hengittää – että on ihminen joka on juuri häntä varten -, on tärkeä. Kirje, puhelu, postikortti, piirustus, valokuva, tekstarit... Pelkkä ajatus ja muistaminen jollakin tavalla ilmaistuna on tärkeä. Silloin kun tapaatte, ole läsnä, menkää yhdessä luontoon. Se luo ikuisia ja ainutlaatuisia muistoja.  

  

  Supikoiralapsi odottaa emoaan.

• Luonto ja luonnossa oleilu parantaa. Siellä unohtaa itsensä ja kaiken turhan. Luonnossa huomio siirtyy itsestä – ja päänsisäisestä prosessoinnista - poispäin.

• Kiitollisuus tervehdyttää. Luonnossa on kaikkialla kauneutta ja kiitollisuudenaiheita. Lintujen laulu, tähtitaivas, auringonnousu, sateen ropina, auringonlasku, sateenkaaret, isot puut, pienet taimet, kastemadot, puiden silmut, pilvien muoto, tuulen humina, ilmankosteuden tunne iholla, lumihiutaleiden muoto...

• ”Enkelöi”. Tee ystävyyden tekoja. Tee luovista ja kivoista asioista päivittäisiä rutiineja.