Eläimet koettavat sopeutua muutoksiin luonnossa

Näätäemo koettaa löytää poikasilleen ruokaa, silloin on liikuttava päivisinkin.

Mielipidekirjoitukseni tämän päivän Nokian Uutisissa.

Nokian Uutisissa oli 9.5. Hannu Järvisen juttu ”Riistakamera paljasti syyllisen”, jossa kerrottiin näädän saalistaneen pöntöistä vesilintuja. Monia varmasti harmitti nähdä kuva kuolleesta isokoskelosta. Jutun perusteella monille saattoi jäädä virhekäsitys, että näätä olisi ”syyllinen” ja tuomittava ilkivallantekijä. Näin ei kuitenkaan ole vaan näätä on alkuperäislajimme jolla on tärkeä ekologinen roolinsa luonnossa. Eläimet eivät ole ”hyviä tai pahoja”, vaikka ihminen mielellään tekisi luokitteluja omien mieltymystensä - kuten lintuharrastuksen - mukaisesti.  

Näätä olisi varmasti edelleenkin erämaiden ja takamaiden kuusikoiden asukki - jos sellaisia vielä jossain olisi. Elinympäristöjen tuhoutuessa ja muuttuessa esimerkiksi avohakkuualueiksi, näädistä ja monista muista eläimistä on tullut evakoita, joiden on koetettava keksiä selviytymiskeinoja. Näätäkin on kolopesijä. Näädän hakeutuminen ihmisasumuksiin johtuu siitä, ettei luonnossa ole sille riittävästi sopivia kolopuita. Näätä koettaa vain sopeutua.

Riistakolmiolaskentojen perusteella näätiä arvioidaan olevan keskimäärin yksi kahtakymmentä neliökilometriä kohden eikä kannassa ole ollut erityistä muutosta viime vuosina. Näädillä on isot - jopa kahdeksankymmenen neliökilometrin - reviirit. Sama yksilö voi taittaa päivässä 10–40 kilometriä ja voi olla vain läpikulkumatkalla. Näätä nähdään päiväsaikaan yleensä keväisin, kun emo etsii poikasilleen ruokaa.  

Värriön tutkimusasemalla Itä-Lapissa on tehty vuosikymmenien ajan näätätutkimusta ja näätätutkija Teuvo Hietajärvi on sanonut näädän olevan hyvin sympaattinen eläin. Olen samaa mieltä. Vuosien saatossa olen saanut seurata näädän kulkua omassa lintu- ja pönttörikkaassa pihassani. Joskus näätä ohittaa joka ainoan pesän ja pöntön, joskus se löytää naakan kolopesän ja syö poikasia, samasta pesästä on silti poikasia jäänytkin maailmallekin menijäksi. Näätä siis ei aina tiedä reviirinsä kaikkia koloja tai palaa samoille apajille.

Järvinen mainitsi kirjoituksessaan, että näätä on lihansyöjäpeto ja ”Kuloveden rantamaiden suuritöiset pöntöt on kuitenkin tarkoitettu auttamaan kololintujen asuntopulaa.” Eläimet eivät voi tietää keitä varten ihminen on pönttönsä rakentanut. Näätä on kaikkiruokainen ja syö mitä se sattuu löytämään, lintujen lisäksi muun muassa myyriä ja oravia mutta myös hyönteisiä, pähkinöitä, matelijoita ja sieniä. Marjoista näädät ovat erityisen mieltyneitä mustikoihin.

Pöntöissä pesivillä ja ei-pöntöissä-pesivillä linnuilla ei ole näädän takia kovat ajat, ihminen ne kovat ajat aiheuttaa. Jotkut lajit pärjäävät tässä elinympäristöjen tuhoutumistaistelussa, jotkut eivät. Näätää ei siitä pidä tuomita, että se noudattaa lajityypillistä käyttäytymistään. Lajien väliset suhteet ovat niin monimutkaiset, ettemme aina ymmärrä niitä, vaikka kovasti yrittäisimmekin. Esimerkiksi huuhkajat ja merikotkat saalistavat näätiä ja kenties näätä vastaa naakkakannan kasvuun.

Ripustaisipa joku riistakamerat jokaiseen mökkirantaan ikuistamaan hupiharrastajien järjestelmällisesti alkavaa lintujenteurastusta 20. elokuuta ja tekisi siitä sodasta dramaattisen jutun. Ihmisen laillistamalle lajisorrolle ei löydy vertaista.