Kesä ei lopu edes syksyllä

Olen viime aikoina irrottanut tyrnien juurelle tulleita pieniä tyrnin taimia ja istuttanut niitä paremmille paikoille. Tänä syksynä kun poimin tyrnejä itselleni ja muutamille ystävilleni, harakat seurasivat touhujani.

Oli hauska, kun ne tulivat minun jälkeeni aina samoihin puihin syömään loppuja marjoja. Nauratti oikein, kun etenimme yhdessä järjestyksessä puu puulta.

Tyrnien poiminnassa on osattava toimia varovasti, pensaissa on valtavat piikit.

Sitten vasta kun oli mennyt reilu viikko, etten ollut poiminut marjoja, kiintiöni oli tullut täyteen ja ajattelin, että loppuja kerään vain tarvittaessa, eläimet kävivät popsimassa loput poskeensa. Hellyyttäviä tyrnipiiloja löytyy sieltä täältä heinätuppaiden alta. Niistä tulee hyvä mieli.

Maa on vieläkin kuivaa. Kun istutin tyrnejä, oli kasteltava paljon. Olen huolissani mihin tämä pitkä kuiva kesä johtaa. Pohjavedet reagoivat viiveellä eikä sitä ole nyt päässyt muodostumaan. Luonto tarvitsisi vielä reilusti vettä.

Punatulkkupariskunta syömässä saskatoon-marjoja heinäkuussa.

Haaveenani on, että joskus vielä täällä on paljon marja- ja hedelmäpuita. Ei itselleni kerättäväksi vaan eläimille ravinnonlähteeksi. Minua ei haittaa vähääkään ajatus, että marjat jäävät pensaisiin, päinvastoin. Eivät ne sinne mätäne tai mene haaskuuseen, eläimet ja eliöt hyödyntävät ne visusti. 

Olen ehkä ennenkin laittanut tämän Tommy Tabermanin runon tänne blogiin, mutta laitan taas, koska se kuvastaa hyvin puu- ja pensaanistutus-tunnelmiani.

Se joka istuttaa puun,

vaikka tietää,

ettei näe sen kukkivan ja kasvavan isoksi,

ei ole hölmö, ei itsekäs.

Hän saa nautintonsa siitä, että joku muu tulee joskus iloitsemaan

ja nauttimaan siitä.

Tällainen henkilö elää kahdessa ajassa:

hänelle kesä ei lopu edes syksyllä.