Rankka kutsumus –kirjasta uusi painos

Kohu hoivakotien ympärillä on johtanut siihen, että 2000-luvun alussa kirjoittamani kirja, on edelleen mitä ajankohtaisin. Ei anna mairittelevaa kuvaa terveyden- ja sairaanhuollosta. Kirja-aineistoni seisoi monta vuotta laatikossa, ensin ullakolla sitten aitassa, ennen kuin lähetin sen kustantamoille tarjolle.

Rankka kutsumus, Sairaanhoitajan päiväkirja julkaistiin ensimmäisen kerran kesällä 12 vuotta sitten. Olen jo silloin esittänyt sitovia hoitohenkilöstömääriä, että hoidon laatu ei kärsisi. Tarttiskohan viimein oikeasti tehdä jotain?

Ote Rankka kutsumuksesta:

”Koska terveyden- ja sairaanhoidon työntekijät ovat valittaneet uupumustaan ja potilaat huonoa palvelua, on sosiaali- ja terveysministeriö halunnut määritellä hoitoalan palveluiden laadun. Sen puitteissa kunnille on annettu henkilöstömääräsuosituksia. Laatusuositustasoja on määritelty, ja on ymmärretty, että henkilöstön riittävyydellä on laadun kannalta suuri merkitys. Nämä ovat kuitenkin vain toimenpidesuosituksia, eivätkä sitovia normeja. Se tarkoittaa, että vaikka laatutavoitteet ja henkilöstön minimimäärät jäisivät toteuttamatta, kunnille ei seuraa siitä mitään. Olisi tärkeää, että kunnat velvoitettaisiin valtion taholta toteuttamaan nämä toimenpiteet sen sijaan, että niitä vain suositellaan.”

Rankka kutsumusta on jälleen saatavilla. Jos joku haluaa tilata, se onnistuu TÄÄLTÄ.

On osattava sanoa ei, jotta voi sanoa oikeille asioille kyllä

Tekisi mieli kirjoittaa pitkä postaus ja kertoa mitä kaikkea elämässäni tapahtuu ja mitä minulle kuuluu, mutta se on mahdotonta. Elämässäni tapahtuu enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Eikä asioita edes pysty selittämään. Monikaan asia ympärilläni ei tunnu tapahtuvan loogisesti. No, tylsää ei ainakaan ole. (Jos ei aina järin kannustavaa tai energisoivaa.) 

Kirjoitan sen sijaan minua tänään ilahduttaneesta asiasta. 

Olen erään ihanan pikkupankin asiakas ja soitin sinne varmistaakseni yhden asian. Puheluun vastanneen asiakaspalvelijan piti varmentaa henkilöllisyyteni, mutta emme olleet koskaan aiemmin jutelleet. Hän kysyi hauskasti: "Kukas meiltä voisi tuntea sinut äänestä?"

Ihanaa, että tänä päivänä ihminen kelpaa vielä johonkin eikä kaikki ole koneellista puheentunnistusta tai tunnuslukujen kanssa pelaamista. Ja ihanaa saada hyvää asiakaspalvelua.

Kerroin kuka minut tuntisi ja puhelu ohjattiin vuosien aikana tutuksi tulleelle pankkivirkailijalle. 

Kun asiani oli selvitetty, pankkivirkailija halusi kertoa minulle elämänmuutoksestaan ja sanoi: ”Sinä ainakin ymmärrät”.

Ymmärsin. ;)

Mielestäni hänen tekemänsä muutokset olivat niin hyvät, että jaan ne kiteytettynä tässä:

Hän päätti:

• että tästä tulee henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vuosi. (Jos joku näistä vinkeistä ottaa onkeensa, huomaa, että vuoden voi itse kukin aloittaa mistä päivämäärästä haluaa, sen ei tarvitse olla sidottu kalenterivuoteen.)
• luopua työpuhelimesta.
• asettaa itsellensä sosiaalisen median rajoituksia.
• ettei osta ainakaan vuoteen mitään mitä ei todella tarvitse. Jos jotain on hankittava, on nukuttava ensin ainakin yhden yön yli. Kaikkea on jo - ja liikaakin.
• myydä turhia tavaroita.

Vasta kaksi kuukautta oli kulunut, mutta hänen hyvinvointinsa oli kasvanut huomattavasti ja hän oli iloinen. 

Jaan täysin sydämin hänen riemunsa.

Loppupäätelmänä: pienet asiat johtavat suuriin muutoksiin. Tarvitaan vain hitunen itsekuria. Sosiaalinen media - ja kaikki mitä verkkoympäristö tarjoaa - johtaa helposti itsekurin puutteeseen, ja vie valtavasti aikaa ja energiaa paremmilta asioilta.

On osattava sanoa ei, jotta voi sanoa oikeille asioille kyllä.