Tähän aikaan vuodesta kirsikan kukkiessa tulee aina mieleen
japanilainen tarina, jossa maalari palkattiin tekemään kuva puiden täyttämästä
puutarhasta. Hän toi tilaajilleen kuitenkin lähes tyhjän kankaan. Yhdessä
kulmassa oli sentään kirsikkapuun oksa, jolla istui pieni lintu. Teoksen
tilaaja kysyi, miksi hän ei maalannut kangasta täyteen. Maalari vastasi: Jos
olisin piirtänyt kankaan täyteen kaikenlaista, missä lintu olisi lentänyt?
Moni lienee tulkinnut tunnetun tarinan väärin ja tehnyt lisää
tilaa lintujen lentää, kun katselee tänäkin keväänä eläinten pesimäaikaan
tehtyjä pihapuiden kaatoja ja metsänhakkuita. Johtuuko koronasta, että
ihmisillä on liikaa aikaa, energiaa ja tarmoa, että on päätetty alkaa ”siistiä”
pihaa – aivan väärään aikaan vuodesta.
Juttelin erään ystäväni kanssa. Hän kertoi naapuriensa
päättäneen kaataa heidän rajalla seisovan vanhan puun. Toukokuussa.
Lopputuloksena: tuhoutuneet rastaan ja sinitiaisen munapesät. Sinitiainen oli
kuulemma ollut urhea ja koettanut ponnekkaasti puolustaa pesäänsä, mutteivät
naapurit olleet tajunneet. Rastaan pesä oli löytynyt sitten kun puu oli jo
nurin.
Tuo kertomus suretti minua niin. Pesänrakennus ja muninta
ovat valtava ponnistus linnuille. Linnut satsaavat siihen valtavasti. Ne ovat
sinnitelleet talven, yrittäneet kerätä ravintoa, että olisivat hyvässä
pesintäkunnossa ja puolustaneet reviiriään toisilta saadakseen elämäänsä
jatkettua.
Ystäväni näki suruni ja yritti lohduttaa ja sanoi: ”Kyllä
rastaat ehtii tehdä toisen pesän. ”Ja lisäsi perään hyvää tarkoittavasti: ”Ja
kyllä rastaita riittää.”
Paitsi ettei tällä menolla kohta riitä. Valtaosalla
lajeista menee yhä huonommin ja heikommin. Ei se, että jokin laji on nyt
yleinen tarkoita, että se olisi sitä vielä muutaman vuoden kuluttua. Mikä
takaa, että kakkospesintäkään onnistuu? Pesimälinnuistomme on taantunut 40 prosenttia
noin 20 vuodessa. Sen on huomannut aivan selvästi tänäkin keväänä.
Emmehän me ihmisistäkään sanoisi, jos joku ihan vaan
vahingossa potkaisisi raskaana olevaa naista vatsaan ja nainen saisi
keskenmenon, että ”kyllähän ihmisiä piisaa ja ehtiihän se tehdä monta lasta
vielä elämänsä aikana”.
Vertaus kuulostaa ylilyönniltä, mutta tajuatte idean. Se
kuinka puhumme eläimistä vaikuttaa siihen kuinka kohtelemme niitä.
Seuraavana päivänä juttelin erään naisen kanssa, joka
ihasteli läheistä yhteiseloani lintujen kanssa, mutta samaan hengenvetoon totesi,
ettei hänellä voisi valitettavasti olla sellaista pihaa, kun hänen kissansa
viimekin vuonna söivät västäräkin poikaset. Västäräkit olivat onnettomuudekseen
menneet rakentamaan pesänsä heidän katonharjan alle. ”Saa nähdä kuinka tänä
vuonna käy”, hän totesi. Hän jotenkin ehdoitta hyväksyi tilanteen: kissat
saavat tehdä mitä tykkäävät ja hän vain katsoo sivusta mitä on tapahtuakseen.
Paasasin hänelle (ystävälliseen sävyyn), että hänen on
kissanomistajana tehtävä hommalle stoppi. Minusta tuntui, että hän katsoi minua
kieroon. Ei kai hän nyt sellaiseen vaivaan rupea.
Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän vaikutusvaltaansa elinympäristöihimme.
Olen usein ajatellut, että jos ihmiset siirtäisivät rakkautensa villieläimiin ja
vaalisivat luontoa – samanlaisella innolla kuin lemmikkejään – maailmasta
tulisi ihmeellinen paikka.
Aiheesta vielä… Arvoitus: mistä tietää, että vanhalla
omakotialueella sijaitseva talo on saanut uudet omistajat, arviolta noin 30–40-vuotiaat
ihmiset? Vastaus: Pihasta kaadetaan kaikki puut ja pensaat pois ja tilalle
istutetaan tuijia.
Mistä tämä laajempi siistimis-puunkaato-tuija-ilmiö juontaa
juurensa? Tuijat eivät kuulu Suomen luontoon, ne menestyvät täällä huonosti,
ovat kuivua pystyyn keväisin ilman huputusta eivätkä luo ympärilleen
monimuotoisuutta. Miksi puita ei siedetä pihoissa? Miksi ihmiset eivät istuta tuijien sijaan
tavallisia kuusia? Varmaan siksi kun ”sitä ostetaan mitä halvalla saadaan”. Kuusia
ei myydä halpahalleissa. Halpahallien tarjousvalikoimalla tuntuu olevan yllättävän
iso vaikutus siihen millaisiksi ihmisten pihat muodostuvat.
Sama vaikutus on Huussi ja huvila -tyyppisillä ohjelmilla.
Ne ovat ihan vihonviimeisiä. Niissä tehdään niin surkeita ratkaisuja luonnon
kannalta. Pihat eläinten elinympäristöinä menevät ihan pilalle. Sitten ihmiset
katselevat tällaisia ohjelmia ja nielaisevat asiat pureskelematta, ottavat
mallia ja ”stailaavat” pihoistaan luonnon pois. Paikallislehdessäkin luki
toimittajan kirjoittamana, että nyt jos koronan aikaan on tekemisen puutetta, kannattaa
siistiä kaikki pihan puskien alusetkin. Huh huh, no ei todellakaan kannata.
Muistan kuinka 1990-luvulla minua ahdisti kerrostaloelämä ja
koko silloinen elämäntyylini. Elämäni oli yhtä siivoamista. Koetin saada
ahdistukseni hallintaan siivoamalla kotiani. Aina uudestaan ja uudestaan,
vaikkei mitään siivottavaa ollut. Tietynlaiset mielen toimintamoodit ovat
vääriä lääkkeitä ongelmiin. Onneksi piirre katosi kuin taikaiskusta, kun löysin
tasapainoisemman elämän.
Koska nähtäisiin ohjelmia, joissa olisi jotain järkeä?
Kuten ohjelma, jossa vahvistettaisiin elämää. Poistettaisiin tuijat ja nurmikot
ja tehtäisiin monimuotoisia salaperäisiä puutarhoja. Istutettaisiin puita,
pensaita ja kukkia, luotaisiin ekologisia käytäviä, tarjottaisiin eläimille
suojaa, ruokaa ja vettä. Ikinä ei tietäisi mikä perhonen, sisilisko, siili, lintu,
lepakko, orava, sammakko, kauris tai jänis seuraavan puskan takaa ilmestyisi. Näytettäisiin
alkutilanne jossa on apaattinen köyhä piha ja vain muutama laji ja sitten lopputulos
jossa on monimuotoinen kasvillisuus ja runsaasti linnun laulua, hyönteisiä, pesiä,
kukkia ja perhosia – ja väitän, paljon onnellisempia ihmisiä.
Näen joka paikassa tervehdyttämisen mahdollisuuksia, niin
pienin teoin asiat korjautuisivat ja olisivat paremmin. Ehkä erilaiset negatiiviset syöksykierteet
olisi mahdollista muuttaa positiivisiksi tulemalla niistä tietoiseksi?
Pelkästään se voi auttaa purkamaan kuvioita, että näistä asioista keskustellaan
ja kirjoitetaan.
**
Korona ei ole juurikaan vaikuttanut elämääni. Arkeni on melko
samanlaista kuin ennenkin. Ihmiset jotka työskentelevät perustarpeisiin
liittyvien asioiden parissa ovat pärjänneet koronankin keskellä paremmin kuin
he joiden elinkeino perustuu ei-niin-välttämättömiin asioihin. Olen kiitollinen
elämäntapani tuottamista hyvistä kotivaroista. Olen iloinen siitä, että ihmiset
tuntuvat löytäneen koronan vuoksi enemmän aikaa perheilleen ja tiedostaneet
läheistensä merkityksen. Minkään lajin elämä ei ole itsestäänselvyys.
Nyt olisi erinomainen tilaisuus yhteiskunnan muutokselle. Ei
niin että ihmetellään, koska pääsee seuraavan kerran ulkomaanmatkalle, baareihin
tai kahviloihin, vaan että rakennettaisiin kestävä ja merkityksellinen elämä,
jota ei tarvitse lähteä karkuun.