Tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin?

Kuulin radiosta mahdottoman kauniin laulun sanoituksen. Luulin ensin kuulleeni väärin, eihän kukaan yleensä laula ”metsien perheiden” puolesta. Mutta kyllä vain laulettiin, ihmeellistä! Jäin tarkkana odottamaan mikä oli laulun nimi. Se oli Kim Floorin esittämä Keijumaa.

Ajatella, että laulu on 48 vuoden takaa, vuodelta 1972. Tähän asti olin yhdistänyt Kim Floorin 1990-luvun alun Onnenpyörään ja Metsola-ohjelmaan. 

Yleensä pohjattomasta googlesta löytyy vastaus melkein kaikkeen, mutta ko. laulun sanoja sieltä ei löytynyt, joten kirjoitin laulun sanat tähän:

”Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot,
nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.
Lasten suo mennä kuin keijuina tanssimaan,
leikkiin sä käyt syliin lempeimmän lehdon,
linnun suo laulaa taas laaksoihin laulujaan,
suo lohen päästä luo suolaisen kehdon,
suo rauha kaikille perheille metsien,
suo kotkan lentää, se taivaalle kuuluu,
niin purot virtaa kuin ystävää etsien,
hiljaa ne huokaavat suojassa metsien.

Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.

Suo rauha kaikille perheille metsien,
suo kotkan lentää, se taivaalle kuuluu,
niin purot virtaa kuin ystävää etsien,
hiljaa ne huokaavat suojassa metsien.

Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot,
nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.

** 

1950-luvulla niittyjä oli jäljellä vielä noin 280 000 hehtaaria, nyt enää noin 10 000 hehtaaria, koko Suomessa. Perinneniittyjen tila on hälyttävä ja useat niillä elävät lajit ovat äärimmäisen uhanalaisia, vaikka niittyjen tilan parantamiseen olisi paljon keinoja. Tänäkin kesänä on kymmeniä tai satoja talkoita ympäri Suomea, joissa odotetaan ylimääräisiä käsipareja viikatteiden varteen. (Googlaa "niittytalkoot" ja paikkakunta.)

Niityillä tavataan tuhansia lajeja, enemmän kuin muussa elinympäristöissämme. Ne ovat monimuotoisuuden kehtoja. 

Miksei niistä kirjoiteta enemmän lauluja?

Ehkei enää tiedetä mistään niin kauniista. Ja missä niittyihin törmäisi, kun lupiinit ja yleismössö (lue: some) valtaa ihmisten huomion, energian ja ajan. Tunnistaisivatko ihmiset niityn, jos sellainen sattuisi tulemaan vastaan?

**
Kun katselen lähiympäristöjä, olen vajota epätoivoon. Ihmiset yhä tänäkin päivänä kiertävät lupiinit ruohonleikkureillaan, koska ihailevat niitä. 

Toistetaan se nyt taas, että se joskus menisi jakeluun: lupiini on tuhoa aiheuttava vieraslaji. Hävitä se asuinalueeltasi. Kiitos!

En ymmärrä miksei maanomistajia lain nojalla velvoiteta hävittämään lupiinia. Siinä tulisi valtion pohjattomaan kassaan kaivattuja euroja, kun kirjoitettaisiin sakkoja lupiinien suosijoille. 

Pientä lohtua tuli, kun sain eräältä lukijalta sähköpostiviestin, jossa hän kertoo keittävänsä lupiinit. Kyllä, keittävänsä! Niistä saa kuulemma hyvää väriä villalankojen värjäykseen. Yes! Vaikka kaikki lupiinit värjäysväreiksi.

Tähän kuvaan sopisi ääniefektiksi Psyko-elokuvan viulun kirskumiset.

Ahomansikat, ketoneilikat, harakankellot, kurjenkellot, leinikit, suolaheinät, ojakellukat, matarat, virnat, nurmitädykkeet, lemmikit, siankärsämöt - ja ihan kaikki - Suomen luonnon herkät, hauraat kasvit jäävät voimakkaan Pohjois-Amerikan tulokkaan lupiinin jalkoihin. Lupiinien siemenkodat näyttävät minun silmiini hirviön kidalta, joka nielaisee kaiken ympärillään olevan. Niissä ei ole mitään kaunista, pelkkää kauhua. Joka vuosi lupiinirintamat leviävät metrikaupalla eteenpäin. Valitettavasti kaiken tämän lisäksi tienvarren niittäjät ovat pihalla kuin lumiukot mitä ja milloin pitäisi niittää. Ammattitaito ei ole kohdillaan. Lupiinien annetaan rehottaa ja siementää, kun taas omat luonnonvaraiset kasvit niitetään ennen kuin ne ehtivät siementää. Kuinka ihmeessä tämän asian saisi muutettua?

Lupiinit olisi niitettävä tai kepitettävä jo hyvissä ajoin kesäkuussa (parasta olisi talikoida juurineen pois). Jo muodostuneet siemenkodat on kerättävä ja poltettava esimerkiksi saunan pesässä/laitettava roskikseen. Luonnonvaraiset kukat niitetään vasta heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, kun ne ovat varmasti siementäneet.