Näin alat nähdä ja toimia toisin

Sain jokin aika sitten kirjeen Irti oravanpyörästä -kirjan lukijalta. Hän sanoi lukeneensa kirjan alkuvuodesta 2012 ja sen lukeminen muutti hänen arvojaan ja maailmankatsomustaan. Hän oli selaillut kirjaa pitkästä aikaa ja löytäneensä sen lopusta listan Näin hyppäät oravanpyörästä. Hän oli unohtanut jo koko listan, mutta huomannut nyt, että vuosi vuodelta asiat olivat toteutuneet hänen elämässään. Uskomattoman hienoa!

Tämän inspiroimana koostin Toisinnäkijän päiväkirjasta joitakin elämänviisauksia. Myös Toisinnäkijän päiväkirja on edelleen ajankohtainen, ehkä jopa enemmän kuin ilmestyessään.

Listasta olisi tullut helposti pidempi, mutta tällainen bonusluku siitä syntyi. Olkaa hyvät!

Näin alat nähdä ja toimia toisin

Älä takerru tavaroiden tuomiin muistoihin.

Rapsuta puuta.

Tyydy olemassa olevaan. Pärjäät ilmankin.

Punnitse tekojesi tarpeellisuutta ja järkevyyttä.

Kerro, että rakastat.

Ole valmis muuttamaan tai soveltamaan suunnitelmaasi.

Pidä vitsilistaa.

Varjele hiljaisuutta ja luontoa.

Älä reagoi aina, kun puhelin piippaa tai soi.

Istu päivä pihalla ja kuuntele mitä kaikkea kuulet.

Vaali kaikkea elävää.

Suojele luontoa myös itseltäsi.

Tee vapaaehtoistyötä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Tallenna kuva unelmastasi ja katso sitä päivittäin.

Ole pienestä onnellinen.

Kyseenalaista ja säilytä oma harkintasi.

Opettele pois liiallisesta tunnollisuudesta, puurtamisesta ja kiltteydestä.

Aina ei tarvitse venyä, jos joku keksii pyytää.

Naura, iloitse, kannusta ja hymyile enemmän.

Älä koskaan kaada puuta turhaan tai kevyin perustein.

Älä päästä ymmärtämätöntä moottorisahan varteen.

Opeta lapsiasi säästäväisyyteen ja kunnioittamaan luontoa.

Tee kevätveikkaus.

Älä arvioi päiviäsi tekemisiesi kautta vaan niiden sisällön kautta.

Kuuntele varista.

Tarkista asenteesi perusasioita kohtaan.

Tee testamentti.

Antaudu erilaisille kokeiluille ja havainnoille.

Tee sitä mihin itse uskot.

Laita sadevesitynnyriin oksa, jotta eläimet eivät huku.

Elokuun iltana pukeudu lämpimästi ja asetu ulos seuraamaan Perseidien tähtien ja lepakoiden lentoa.

Ensilumen aamuna lähde katsomaan eläinten lumijälkiä.

Liity luonnonsuojeluyhdistyksen jäseneksi.

Ota kantaa. Puolueettomuus ja vaitiolo auttavat sortajaa, eivät koskaan uhria. 

Älä nolostele rakkauttasi luontoon.

Muista, vaikka ympäristönsuojelijat saattavat joskus olla kurjia naapureita, he ovat suurenmoisia esi-isiä.

Pidä rentoutuspäivä kolme päivää ennen täysikuuta.

Uudelleenorientoidu. Älä anna kaupallisuuden, markkinoiden ja kuluttamisen viedä huomiotasi.

Hiivi varpaillasi.

Suuntaa ulkovalosi alaspäin ja sammuta turhat valot.

Luo luontoparatiisi. Pienikin alue riittää, kunhan siinä on ruokaa, juomaa ja suojaa luonnoneläimille.  

Laske: jos elät 80-vuotiaaksi, se tekee noin 29 000 vuorokautta. Montako päivää siitä on jäljellä? Mieti mitä haluat tehdä jäljellä olevalla ajalla ja ala toimia.

Voit valita joka ikinen aamu ja joka ikinen hetki, suhtaudutko asioihin kiitollisesti ja iloisesti vai masentuneesti ja pessimistisesti. Voit aloittaa joka päivä uuden elämän uudella asenteella.

Älä ikinä anna periksi. Kaikella, pienilläkin teoilla, on väliä.

Taskussa kokonainen omenatarha

Luen aika paljon. Välillä tallentelen ajatuksia herättäviä kohtia. En tiedä mitä niillä tiedoilla tulen tekemään, mutta tallennan vaan. Tässä yksi ote teillekin pohdittavaksi. Katkelma on virolaisen Viivi Luiken Seitsemäs rauhan kevät -kirjasta vuodelta 1986, jossa pieni tyttö kuvailee Viron 1950-luvun maalaiselämää miehitetyssä maassa.  

En löytänyt kuvaa kokonaisesta omenasta, mutta tässä kuva oravan koivun oksanhankaan tekemästä omenajemmasta. Orava ymmärtää omenan päälle ja syö sen siemenetkin. Vaikkei tule seitsemää kaneliomenapuuta, tulee paremmin voiva orava ja ehkä seuraavana keväänä ainakin melkein seitsemän poikasta. ;)

”Mutta isä käveli koko ajan ympäri huonetta, hän riisui nahkatakin päältään ja nosti salkkua, matkalaukkua ja reppua edestakaisin etsien paikkaa missä ne eivät olisi koko ajan jaloissa. Hän otti yhtäkkiä housuntaskusta tikkurasian, kahisutteli sitä äidin korvan juuressa ja kysyi innoissaan: ”Kuuletko Hilda? Kuuletko? Osaatkos arvata, mitä tässä on?”

Nielin silmilläni isän ruudullista paitaa, harmaita saapashousuja, joiden takapuolessa kiillsi nahkainen perspaikka, mustia saappaita ja tikkurasiaa, jota hän piteli varovaisista kädessään. Hän avasi sen ja siellä oli yksinomaan omenansiemeniä. Isä kehuskeli: ”Nämä väkäset ovat kaneliomenia, mutta katso miten suuria ja litteitä ovat valkea kuulaan siemenet.” Hän iloitsi ja hänen silmänsä katsoivat kauas meidän lävitsemme. Hän pohti: ”On se vaan kummallista, että minulla on taskussani kokonainen omenatarha. Jokaiseen siemeneen mahtuu määrättömästi omenia!”

Minut tuo tieto jähmetti, katsoin arkana omenansiemeniä, mutta isä opetti: ”Ihmisellä pitää olla järkeä touhuissaan. Koiralle ja kissalle talo on talo ja hirsi ja hirsi, ne eivät ymmärrä että talo on hirsistä tehty. Ihmisen pitää ymmärtää että omenansiemen on sama kuin omena itse. Omenansiemen on omenan piilokuva, niin kuin lapsi on vanhan ihmisen piilokuva.” Isä katsoi minua ja varoitti. ”Ajattele aina kun syöt omenaa ja heität siemenkodan pois, että nyt minä tuhosin seitsemän omenapuuta. Kaneliomenassa on seitsemän siementä; kun heität sen sydämen pois, ei ole seitsemää kaneliomenapuuta. Siksi Virossa on kaikki paikat pelkkää risukkoa, koska virolainen ei kerää omenansiemeniä. Minä joskus kylvän niitä maantien laitaan. Jos tuhannesta yksikin alkaa kasvaa, olen tyytyväinen. Eivät ihmiset halua, että heille kylvetään omenapuita. He tulevat estelemään, siksi täytyy kylvää salaa, niin kuin joku murhamies tai pahantekijä.”

Äiti alkoi nauraa kikattaa, isä huokasi huolestuneena: ”Äitiä tämä puhe naurattaa, hän ei usko että omenansiemen on omenan piilokuva. Sitä uskoa ei saa sydämeensä, ellei sitä siellä jo ole.´”