Kolumni: Terveydelle olennaista on turvallisuus ja ympäristön muuttumattomuus

Ohessa Elonkehä-lehdessä julkaistu kirjoitukseni.

Iltausvaa lähimaisemissa. Kuva on vuodelta 2013.

Tämä vuosi on laittanut meidät miettimään terveyttä. Niin kauan kun olemme terveitä, emme pohdi moista itsestäänselvyyttä. Terveys on elimistölle normaali tila. Nenää tai hengittämistä ei tiedosta ennen kuin nenä on tukossa eikä henki kulje. Toimivan selän merkitystä ei ymmärrä arvostaa ennen kuin liikkuminen muuttuu kivuliaaksi. Heti kun sairastumme, toivomme hartaasti paranevamme ja lupaamme olla valittamatta turhasta. Simsalabim, hetki tervehtymisestä ja olemme takaisin itsestäänselvyyksien raiteilla.

Terveyttä on vaikea ajatella ilman heijastuspintaa, sairautta. Terveys ei ole kuitenkaan sairauden vastakohta vaan suhteellinen asia. Moni sairas elää tervettä elämää. Moni terve elää sairasta elämää. Terveyden tai terveydentunteen puuttumisen voi määritellä monella tavalla. Mikä on tervettä, normaalia?

Muistelen lapsuuttani, joka oli suojatonta ja jatkuvia vastoinkäymisiä. Terveydentunnetta esti turvallisen aikuisen puute. Koska olin kiltti ja oppinut sivuuttamaan omat ajatukseni toisten hyväksi, tie vei sairaanhoitajaksi. Hoidin itseäni hoitamalla toisia. Minusta tuli toisille se kaivattu turvallinen aikuinen.

Sairaalassa hoidettiin oireita. Minä halusin hoitaa ihmisiä. Halusin auttaa ihmisiä säilyttämään terveytensä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Tähän annettiin harvoin mahdollisuutta. Vasta kun olin jatkuvan arvoristiriidan, kiirestressin ja suorittamiskulttuurin takia menettämässä oman terveyteni, ulotin harkinnan itseeni: toiminko terveesti? "Normaali oravanpyöräelämä" on sairasta. Sairauden oireet kuten masennus, päänsärky, vatsaoireet, selkäkivut – miten kukin reagoikaan – ovat terveitä merkkejä. Ne ovat elimistön varoituksia väärästä suunnasta.

Kun sitten hain itselleni apua, hoidettiin tervettä ihmistä, joka ei vain jaksanut sairastavaa maailmaa. Lääkärit määräävät ihmisille lääkkeitä, jotta he jaksaisivat jatkaa systeemissä, joka ei edesauta terveyttä. Loppuunpalamisen ansiosta aloitin ajatusprosessin, jonka ansiosta onnistuin muuttamaan suuntaa. Löysin itseni pienestä mökistä luonnon helmasta, elin vähemmällä, suojelin luontoa ja tunsin itseni tavattoman terveeksi. Siitä seurasi että minuun ruvettiin suhtautumaan kuin kaheliin. Elämä on saippuaoopperaa. Kului joitain vuosia, kirjoitin kokemuksistani muutaman kirjan ja minut palkittiin Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta toiminnasta ihmisten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Isoja kysymyksiä ovat miten luonnon elämässään etusijalle asettavat ihmiset selviävät terveinä valtakulttuurista, jossa kestämättömyys on normi? Mitä tapahtuu terveydelle, kun luonto on palasina? Uutisissa kerrotaan laajoista maastopaloista, hurrikaaneista ja maanjäristyksistä; silloin käsitetään että katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta. Kun samaa turvattomuutta ja luonnonkriisejä aiheuttavaa tuhoa tehdään tietoisesti ja paikallisesti, surua ja oirehtimista ei tunnutakaan ymmärrettävän. Terveydelle olennaista on turvallisuus ja tietynasteinen ympäristön muuttumattomuus. Niitä ei saavuteta lääkeresepteillä.

Terveyden säilyttäminen on usein psykologista peliä. Terveys syntyy itsetuntemuksesta ja suhteellisuudentajusta. Myös vino huumorintaju auttaa. Terveyden tunteita syntyy kiitollisuudesta, kun osaa arvostaa "itsestäänselvyyttä", luontoa. Luonnon ja terveyden säilyttääkseen on harkittava tarkasti keneltä vastaanottaa neuvoja ja mihin suostuu. Liian usein kuuntelemme tahoja, jotka ovat niin syvällä luonnosta vieraantuneesta kulttuurissa, etteivät he osaa enää tarjota terveyttä. 

Sama paikka kesällä 2020.

 

Kysymys: miten voin ottaa kantaa luontokysymyksiiin?

Sain lukijakirjeen, jossa kysytään näin: ”Kaipaan todella aikaa, jolloin ajatukset ja keskittyminen saivat jatkua pidempään kuin minuutteja kerrallaan. Olisikin tosi hienoa kuulla olisiko sinulla ajatuksia siihen miten tavallinen tallaaja voisi ottaa kantaa luontokysymyksiin ilman instaa, facea, twitteriä, tiktokia jne. Mitkä jutut sinä olet kokenut vaikuttavimmiksi (jos kirjoja ei nyt lasketa)? Luulen, että monikin ekologisen elämäntavan toteuttaja pohtii tätä. Some on tuottanut kyllä pettymyksen ja se on entistä kuplautuneempi.”

Tässä vastaukseni (jonka myötä terkkuja I:lle! 💓):

Ennen käytännön vinkkejä, muutama sana asenteista. Hienoa, että mietit näitä asioita ja haluat olla ratkaisemassa ongelmia ja vaikuttamassa tulevaisuuteemme, kiitos!

Edellä mainituissa some-kanavissa en ole mukana, joten kirjoitan tähän miten minä toimin luonnon puolesta.

Mielestäni tärkeintä vaikuttamisessa on tahtotila tehdä jotain ja muuttaa asioita parempaan ja asenne, ettei suostu katsomaan epäkohtia vierestä. Välittää niin paljon, että haluaa yrittää. Tunnen lukuisia ihmisiä, jotka kertovat haluavansa muutosta ja kärsivät esimerkiksi elinympäristönsä muutoksista, mutta he eivät ole kuitenkaan valmiita tekemään mitään, ovat varovaisia ottamaan kantaa ja miellyttävät mieluummin vahingontekijöitä halutessaan välttää välikohtauksia ja leimautumista. 

Pidättyväiset ihmiset harvoin muuttavat maailmaa. Käy niin kuin kuuluisassa Keisarin uudet vaatteet -sadussa. Kukaan ei uskalla sanoa mitä mieltä on oikeasti, kunnes joku viimein avaa suunsa. Aina tarvitaan edelläkävijöitä, jotta maailma muuttuisi.

On syytä muistaa, että luontoa tuhoavat ja eläimiä tappavat ihmiset eivät häpeä toimintaansa, sen kun touhuavat vaan. Luontoa ja elämää puolustavien ei olisi siis vähimmässäkään määrin hävettävä tai pelättävä leimautumista, päinvastoin oltava siitä ylpeä. Missä jamassa maailma olisi, jos meitä ei olisi? 

”Ei ole koskaan syytä epäillä, etteikö pieni joukko ajattelevia kansalaisia voisi muuttaa maailmaa – nimenomaan ne ja vain ne ovat ylipäätään onnistuneet.” antropologi Margaret Mead

Joten:

• Avaa suusi ja kerro mitä ajattelet. 
• Ole rohkea ja toimi toistenkin puolesta. 
• Elämässä täytyy olla ihanteita joiden puolesta on valmis toimimaan, se antaa elämäntarkoituksen. 
• Ole oma itsesi. Seiso vakaasti niiden arvojen takana joihin uskot. Ihmisten voivat olla ystäviä ja ystävällisiä, vaikka eivät olisi samaa mieltä asioista. Keskustelut kylvävät ajatuksia. 
• Osoita omalla esimerkilläsi, että toisinkin voi elää. 
• Oma kulutus ja muukin käyttäytyminen on vaikuttamista. Mihin kulutat aikasi, energiasi ja rahasi, kuvastaako se arvojasi? 
• Muista, että säännöt ja systeemit ovat ihmisten luomia ja siksi ne ovat myös muutettavissa. 
• Luo painetta päättäjille. Ole suoraan henkilökohtaisesti yhteydessä päättäjiin. Kirjoita kirje, sähköposti, soita, sovi tapaaminen, keskustele. Poliitikot tulevat usein perässä eivätkä uskalla puuttua asioihin ennen kuin aktiivinen ihminen/joukko ottaa kantaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
  
• Anna palautetta kuntaan. 
• Tee kuntalaisaloitteita. 
• Tee kansalaisaloitteita. 
• Ota yhteyttä lehtien toimituksiin ja ehdota toimittajille aiheista, joista voisi tehdä juttuja. 
• Kirjoita mielipidekirjoituksia. 
• Äänestä. Tai asetu ehdolle.
  
• Tee yhteistyötä. Yhdessä saa enemmän aikaan kuin yksin. 
• Liity luontojärjestöjen jäseneksi. 
• Osallistu aktiivisesti yhdistysten toimintaan. Aktiivina saat olla luomassa ja järjestämässä sellaista toimintaa, jota kaipaa ja haluaa. Järjestöjen ääni kuuluu usein kantavammin kuin yksittäisen kansalaisen.

Samaa aihetta olen käsitellyt muun muassa näissä aiemmissa blogikirjoituksissani: 

Kysyttyä: Mitä konkreettista voin tehdä metsien ja lintujen hyväksi?

sekä
Tahdotko takapihallesi linnunlaulua, metsien huminaa ja luonnonrauhaa? Silloin sinun pitää ymmärtää kaavoituksesta ainakin nämä asiat.

**

Tässä on välitön vaikuttamisen mahdollisuus. Käy allekirjoittamassa tärkeä kansalaisaloite. Uhanalaisia lajeja metsästetään Suomessa edelleen ja aina vaan. Hommalle täytyy saada stoppi: Uhanalaisten lajien metsästäminen kiellettävä metsästyslaissa.

 

Etäisyydenotto kännykkään tuo elämään syvyyttä

Minulle lähetettiin muutamia viestejä edelliseen älypuhelin-postaukseeni liittyen. Ihmiset komppaavat: rauhaa ja yhtenäistä aikaa kaivataan. Moni on pohtinut pitkään miten pääsisi eroon somesta ja älypuhelimista. Tässä pari lukijoilta tullutta kirjoitusta, jotka jaan kirjoittajien luvalla, että saatte vähän vertaistukea, jos olette pohdiskelleet aihetta. Tsemppiä!

 **

”Innostuin kirjoittamaan sinulle viimeisimmän blogipostauksesi inspiroimana. Ymmärrän todella hyvin halusi vastustaa älypuhelinta. Olen itse ollut laitteen orja ja nyt pyristelen irti riippuvuudestani kuin addikti heroiinikoukusta. 

Olen niin sanottu diginatiivi. Sain ensimmäisen kännykän 9-vuotiaana. Aloin viime kesänä oikeasti havahtua älypuhelimen tuomiin ongelmiin kunnolla, kun huomasin räplääväni puhelinta vessassa ja ottavani sen kanssani sänkyyn nukkumaan. Sairasta.

Herätys tuli oikeastaan siinä kohtaa, kun tajusin etten minä, entinen lukutoukka, enää pysty lukemaan kirjaa. Nuorena kuljin kirja kädessä ympäri taloa, uppouduin tarinaan täysin ja ahmin tuhatsivuisen Harry Potterin yhden viikonlopun aikana. Nyt jaksoin lukea viisi sivua ja löysin itseni puhelin kädestä. Sairasta, sairasta, sairasta. Ja ennen kaikkea surullista.

Aloitin rajoittamalla ruutuaikaani. Puhelimessani voi asettaa tietyille sovelluksille käyttörajoja. Instagram, 20 minuuttia, Facebook 15 minuuttia jne. Sosiaalinen media oli kuitenkin edelleen oleellinen osa päivittäistä elämääni. Kun aikaraja täyttyi, olo oli jotenkin orpo, mutta onneksi aamulla sovellukset olivat taas “auki.”

Noin kuukausi sitten luin Eeva Kolun kirjan “Korkeintaan vähän väsynyt”, joka kertoo uupumuksesta. Se, mikä kirjassa eniten herätteli, oli kappale sosiaalisesta mediasta. 

Kirjassa puhuttiin siitä, miten sosiaalinen media tekee elämästä performanssin. Sen sijaan, että eläisimme tätä elämää, luomme performanssia sosiaalisen median yleisölle. Pahimmillaan teemme asioita vain siksi, että voimme näyttää ne instagramissa. Sen sijaan että menisimme viettämään rauhallista mökkiviikonloppua, menemmekin mökille voidaksemme “tuottaa sisältöä mökkiviikonlopusta seuraajillemme.” Ja tämä ei todellakaan rajoitu sosiaalisen median “vaikuttajiin”, vaan tätä tekevät kaikki.

Lukiessani tätä aloin voida fyysisesti pahoin. Mietin kaikkia niitä mökkiviikonloppujen aikana otettuja kuvia halonhakkuusta, auringonlaskusta ja letunpaistosta, joita olin jakanut sosiaalisessa mediassa. Mietin kaikkia niitä tapahtumia, joita olin tuijottanut silmieni sijaan puhelimen kameran kautta. Oksetti. Poistin puhelimestani kaikki sosiaalisen median sovellukset. Haluan elää, en tuottaa sisältöä elämästäni muille.

Tästä on nyt kuukausi ja paluuta vanhaan en halua. Koen saaneeni tilalle niin paljon. Tässä muutama huomio, jonka olen tehnyt:

• Olen saanut lisää aikaa. Ennen tapoin puhelimella aikaa elämisen sijaan. Nyt joudun oikeasti miettimään, mitä tekisin seuraavaksi. Lukisinko kirjaa, soittaisinko äidille, lähtisinkö lenkille vai menisinkö päiväunille. En enää tapa aikaa, vaan teen asioita, elän.
• Ihmissuhteiden aitous punnitaan. Olen tajunnut, että elämässäni on vain kourallinen oikeasti tärkeitä ihmisiä, nyt kun siitä on poistettu puolituttujen kuulumisten seuraaminen ja kommentointi sosiaalisessa mediassa. 
• Olen positiivisempi ja näen maailman valoisampana paikkana. Johtunee siitä, etteivät Pekka perussuomalaisen tai Niilo naisvihaajan kommentit enää satu silmilleni jatkuvasti ja pyytämättä. 
• Koen voivani vaikuttaa. Ilmastoasiat, kohtuutalous ja hitaampi elämä ovat asioita, joita olen pitänyt jo pitkään tärkeinä. Vihapuheen pelossa en ole halunnut ottaa asioihin kantaa. Nyt olen lukenut kirjoja, kartuttanut tietojani, liittynyt Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykseen ja hahmotellut mielipidekirjoitusta sanomalehteen. Maailma on jotenkin avoimempi ja mahdollisuuteni sosiaalisen median ulkopuolella rajattomat.

Ennen kaikkea olen kuitenkin saanut elämääni syvyyttä. Olen pyrkinyt olemaan enemmän läsnä niissä yhteisöissä, joihin ihan fyysisestikin kuulun.

Käyn paikallisten yhdistysten kokoontumisissa, menin kansalaisopistoon kurssille ja perehdyin asukasyhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Elämähän tapahtuu paikallisesti ja fyysisessä todellisuudessa. Jonkun tuntemattoman ihmisen ajatukset toiselta puolelta maapalloa eivät ole niin tärkeitä kuin oma fyysinen todellisuuteni tässä.

Voisin paasata tästä aiheesta loputtomasti, mutta en halua rasittaa sinua enempää sepustuksillani. Sen olen kuitenkin tajunnut, että maailma on kirkkaampi, syvempi ja rauhallisempi ilman sosiaalista mediaa ja jatkuvaa puhelimen näpräämistä.

Käytän puhelinta edelleen pankkiasioihin, suunnistamiseen ja äänikirjojen kuunteluun (neulon paljon ja silloin tykkään kuunnella kirjoja), mutta olen tarkempi siitä, mitä sovelluksia ja teknologiaa elämääni päästän.

Huolestuneena seuraan kehitystä. Mitä tapahtuu, jos sosiaalisen median valta vain kasvaa? En halua edes ajatella.

Kiitos kirjoistasi ja kiitos blogistasi, se on turvasatamani tässä hullussa maailmassa.”

**

”Hei! Viimeisin kirjoituksesi älypuhelimista oli kyllä taas asia joka mietityttää itseänikin. Minulla on kyllä ollut 2 vuotta älypuhelin, käytetty sellainen, mutta lisäksi minulla on tavallinen näppäinpuhelin josta en hevillä luovu. Soitan näppäinpuhelimella kaikki puhelut, akun kesto on hyvä, ja lisäksi mahtuu pieneen tilaan ja luulenpa että säteilyäkin tulee vähemmän kuin älypuhelimista. Minä en omista kameraa, joten älypuhelin toimii eniten kamerana. Toi on niin totta että nykyään pitää esim. whatsapp-viesteihin vastata heti, toki lapsille haluan olla tavoitettavissa, muuten en niin välittäisi kokoajan olla saatavilla. Some alkaa turhauttamaan ja siellä kyllä saa tapettua aikaansa. Nuorimmainen aloitti juuri päiväkodin ja sinnekään ei voi viedä ilman että on päiväkotisovellus, josta varataan mm. hoitoajat. Minusta on aivan ihanaa että on ihmisiä joilla ei ole älypuhelinta ja mielelläni taistelisin sen puolesta että ilman voisi elää. En innostu 5G verkosta, jatkuva säteily tuntuu pelottavalta, ja se jätemäärä joka aiheutuu kun jatkuvasti pitää uusia puhelinta kun joko se vaan on olevinaan so last season tai sitten sovellus vanhenee. Kaikki röykkiöt vaihtokuoria jää jätekasoiksi. Minä pyörittelen päätäni kun vanhemmat ostavat lapsilleen 1000€:n puhelimia. Turhauttava maailma. Iloa kuitenkin sinulle.”

 

Kun pelkät väkäset synnyttävät sosiaalista painetta

Olen aiemmin kertonut, että minulla on vuoden 2004 matkapuhelin käytössä enkä halua älypuhelinta. Tilanne on edelleen sama. Välillä mietin, missäköhän kohtaa älypuhelin on vaan pakko hankkia, kun älypuhelimista lähetetyt liian pitkät tekstiviestit eivät saavu koskaan perille (ettette jotkut ihmettele, jos vastausta ei ole kuulunut) ja kaikkialle koetetaan tunkea sovelluksia, älypuhelinmaksua ja -kirjautumista.

Yritän pysyä menossa mukana ja seuraan tilannetta sivusta. Olen kokeillut ystävieni älypuhelimia, jotta tietäisin mistä jään – tai en jää – paitsi. Tiedostan kyllä älypuhelinten lukuisat hyvätkin puolet, mutta älypuhelimen mukana ei tule kaupantekijäisenä itsehillintää tai kohtuutta. Monet ovat kauhuissaan vanhasta puhelimestani ja vakuuttavat, että älypuhelin kannattaa hankkia. ”Käytät sitä sitten vaan välttämättömimpiin etkä muuhun.” Näin varmaan joudun jossain kohtaa tekemäänkin, mutta ainakaan vielä en lähde siihen leikkiin mukaan. Anna pahalle pikkusormi niin se vie koko käden.

Arvostan aikaani ja rauhaani korkealle. Pidän siitä, että saan olla rauhassa ajatusteni kanssa ilman pirstoutunutta aikaa. Älypuhelimen myötä toissijaiset ajatukset alkavat estää meitä olemasta läsnä tässä hetkessä. Läsnäolo luo terveyttä ja hyvinvointia.

Emme selvästikään tiedosta älypuhelinten, internetin ja sosiaalisen median vaikutuksia elämänlaatuumme. Harva kunnolla tiedostaa mille kaikelle altistuu älypuhelimen myötä.  

Luin juuri Jussi Pullisen viime vuonna ilmestyneen teoksen Mitä meille tapahtui? – Näin internet ja sosiaalinen media muuttivat elämämme. Kirja oli mielenkiintoinen ja selkeä analyysi siitä kuinka me ihmiset vasta opettelemme internetiä. Tulemme näkemään sen todelliset seuraukset luultavasti vasta vuosikymmenien päästä. Näemme joka päivä liikaa asioita, ihmissuhteistamme ja elämästä on tullut mitattavia algoritmeja, kirjoitustapamme ja viestittelytapamme ovat muuttuneet, on trolleja ja valeuutisia, ihmisten kiistelyä, tuomarointia ja kaikkea dataa seurataan ja valvotaan. Kuvaamisesta ja selfie-omakuvista on tullut niin tavallisia, että vaikea käsittää ilmiön levinneen Suomeen vasta seitsemän vuotta sitten.

Joudumme käsittelemään päivittäin massoittain erilaisia signaaleja. Pullinen kehottaa laskemaan yhteen Facebook-virrassa ohi viuhuvat päivittäjät ja päivitysten alla vilkkuvat kommentoijat. Tee sama Instagramille, sitten Twitterille ja lopuksi Snapchatille, Tiktokille ja sovelluksille, jotka näiden jälkeen on puhelimesi vallannut. Koko maailman kakofonia on ympärillämme.

Nauroin kauhunsekaista naurua, kun luin seuraavat otteet kirjasta. Nämä ovat loistavia esimerkkejä ”toissijaisista ajatuksista” ja siitä millaiseen puristukseen ihmiset itsensä laittavat ja kuinka paljon älypuhelimet ja sosiaalinen media voivat siepata henkistä energiaa aivan huomaamatta:  

”Pelkästään omiin päivityksiimme kertyvissä signaaleissa on käsittelemistä. Saamme seurata tykkäysten määrää ja tykkääjien henkilöllisyyttä, päivityksiin kertyviä kommentteja ja niiden sävyä ja kenties vastata innokkaimmille. Twitterissä on tulkittava, onko tykkääjä tosissaan vai piruileeko hän tykkäämällä päivityksestämme ironisesti. Jos saamme uusia seuraajia, on tietysti tarkastettava, keitä he ovat: tutkittava profiili ja mietittävä, mikä heidät sai meistä kiinnostumaan. Vastauksia puntaroidessa on mietittävä, kuinka hyvä tuttu kunkin ihmisen kanssa olinkaan, mihin sävyyn vastaus on kirjoitettava ja kuinka pian vastaus kannattaa tehdä, ettei vaikuta liian innokkaalta tai liian pidättyväiseltä. (…) Kuka tuo päivitykseni jakanut ihminen on? Miksi tuo vastasi minulle noin, vaikka emme edes tunne? Flirttaileeko hän vai haluaako vain levittää näkemyksiään mahdollisimman laajalle? Ymmärsikö hän väärin? Onko jako vain viesti hänen omille seuraajilleen? Onko hän tosissaan? Haluaako hän loukata minua? Vai yrittääkö hän vain olla hauska? (…) Vaikka sosiaalisen median signaalien käsittely kestää usein vain sekunteja, se jättää jälkensä.”

(…) ”Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla väkäsistä. Useimmissa chat-sovelluksissa kunkin viestin loppuun ilmestyy pieni merkki siitä, että viesti on mennyt vastaanottajalle perille. Whatsappissa väkäset vaihtavat väriä harmaasta siniseksi, kun viesti on luettu – toisissa sovelluksissa niiden sijasta paikalle ilmestyy lakoninen teksti ”Nähty”. Lukukuittaukset luovat kokonaan uuden sosiaalisen tilanteen, jollaista ei ennen verkkoa ole ollut olemassa. Olisi epäkohteliasta näyttää viestikumppanille, että viesti on kyllä luettu, mutta sitä ei ole koettu lukemisen arvoiseksi.”

Tekniikka lisää yhteydenpidon painetta. Pelkät väkäset synnyttävät sosiaalista painetta.

Pullinen pohtii, että ennen matkapuhelimien chatia viestivälineet eivät pyrkineet lisäämään viestinnän määrää. Pikemminkin kaukopuheluiden ja kirjeiden hinta ja hitaus hillitsi yhteydenpitoa ja teki siitä harvinaista. Poissaolot olivat oleellinen osa viestintää. Nyt internet ja älypuhelimet ovat poistaneet poissaolot viestinnästä ja sovellukset yllyttävät ihmisiä vastaamaan nopeammin, enemmän ja mahdollisimman monelle. Pullinen toteaakin, että ehkä tärkein taito viestiputkien yhteiskunnassa onkin kyky olla viestimättä.

Jatkan valitsemallani vanhan puhelimen linjalla niin kauan kuin voin. Uskoisin, että jonkinlainen älypuhelin- ja sosiaalinen media -paasto tai -karsiminen tekisi jokaiselle hyvää ja kannattaisi tarkastella kuinka paljon tekniset vempeleet ja koukuttava tietovyöry hallitsevat elämää.

Luovalla työllä on monia ilmenemismuotoja

Lokakuussa oli huvittava hetki, kun juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän kertoi toisen ystäväni kysyneen kuulumisiani. Ystäväni sanoi kertoneensa: ”Kaarina se siellä kumipuku päällä kauhoo järvestä vieraslajia pois ja sitten se raahaa kaiken sen massan kasvimaalle.”

Kumipuku-sana nauratti ja mielikuva mikä moisesta syntyi. On viihdyttävää miten omituisena ihmiset tahtovat elämäni nähdä. Jälkeenpäin uteliaisuuteni heräsi: miksi hän ei sanonut, että olen edelleenkin tietokirjailija, kirjoitan ja myyn kirjojani. En huomannut kysyä.

Kun olen siinä "kumipuvussa", eli kahluuhousuissa, järvessä ja nostan Amerikasta Suomeen levinnyttä vesiruttoa pois järvestä, kasvilisuuden mukana tulee joskus sudenkorennon toukkia, malluaisia, hevosjuotikkaita, pienenpieniä järvisimpukoita ja muita eliöitä. Yritän pelastaa ne kaikki ja siksi työ on välillä toivottaman hidasta ja vaikeaakin. Ajattelen silti, että toiminnallani on merkitystä juuri sille sudenkorennolle tai simpukalle ja vesistölle. On suurenmoista, kun voi rauhassa toteuttaa itseään ja elää arvojensa mukaista elämää. Aina joskus kesäisin ja syksyisin pihalla istuskellessani sudenkorento laskeutuu iholleni lepäämään, silloin mietin onkohan se joskus toukkana käynyt käsieni kautta. Sudenkorentojen toukkavaihe vedessä kestää useamman vuoden.

 

Olen saanut mukavia lukijakirjeitä ja ne muistuttavat, että edellä mainittujen töiden lisäksi toimin inspiraationa ja lohduntuojana. Lukijakirjeet tuovat samaa minulle. Kiitos kaikille kirjoittaneille!

Katselin Yle Areenasta Taiteiljoiden mielimaisemat -sarjaa. Poimin sieltä alempana olevan tärkeän sitaatin, jonka haluan tallettaa tänne, koska kaikkien jotka tekevät luovaa työtä – ja niidenkin jotka eivät sitä tee – olisi hyvä muistaa, että työllä on monia ilmenemismuotoja. Kaikista työn seurauksista ei välttämättä saa koskaan edes tietää. On muistettava, että omilla teoilla ja työllä on merkitystä, vaikka maailma joskus tuntuukin mielipuoliselta. Voimia jokaiselle omannäköisen polun kulkemiseen!

”Olen sitä mieltä, ja niin taisi isäkin olla, että taiteilijoita voisi hyvinkin tutkia ja tarkastella johtavina yhteiskunnallisina ajattelijoina. Aika harva meistä on kovin herkkävaistoinen sen suhteen, mitä on olla ihminen, miten ilmaista itseään ja mitkä ihmisen perustarpeet ovat. Taiteilija vaistoaa ajan ja paikan merkityksen. Hän osaa haltioitua olemassaolosta ja nauttia siitä, mutta ymmärtää myös vaatia oikeuksia ja tasa-arvoa.
Hänen viestinsä taidemaailmalle ja ihmisille ylipäätään taisi olla, että pidä huolta kotikulmistasi. Jos et viihdy, muuta muualle ja pidä siitä paikasta huolta. Kiinnitä huomiota siihen, mitä ympärilläsi on. Käytä kaikkia aistejasi. Sano, jos jokin miellyttää tai ottaa päähän. Elä täysillä. Muista, että taiteilijat ovat yhteiskunnalle tärkeimpiä.”
-  kuvanveistäjä Donald Juddin tytär Rainer Judd

 

24 päivää, sama kärpässieni - katso kuvat!

Tässä on kuvasarja kärpässienestä. Kärpässieni kasvoi ulko-oveni lähellä polun varrella ja ajattelin että olisi kiva seurata sienen kehitystä ja muutosta. En osannut kuvitella seurantaa aloittaessani, että homma kestäisi 24 vuorokautta. Kuvat ovat 29.9.–22.10. väliltä. 

Päivä 1.  Sienen keskellä oli sydämen muotoinen kuvio.

Päivä 2. En ehtinyt ihan kärpässienen alkuvaiheisiin mukaan. Kun se nousee maasta, se on munamainen ja valkoisen suojuksen peittämä. Tässä vaiheessa lakki on kasvanut jo isoksi, jolloin ulkosuojus on repeillyt ja jäänyt lakin päälle valkoisiksi täpliksi. 

Päivä 3. Helttoja suojannut sisäsuojus, jää jalkaan renkaaksi. Suojustäplät ovat hennosti kiinni sienen pinnassa ja saattavat irrota. Silloin kärpässieni voi muistuttaa isohaperoa.

Päivä 4. Välillä kuvaussession aikana tuntui, että sienessä ei tapahdu mitään muutoksia. Etenkin kun kuvien välillä oli vuorokausi aikaa. Vasta kun siirsin kuvia koneelle ja sai ne vierekkäin vertailtavaksi, muutokset erotti. 

Päivä 5. Karjalassa on sanonta: ”Missä on herkkutatti, siellä on aina myös kärpässieni.” Tämä pitää paikkaansa. Noin viikkoa aiemmin polun reunassa kasvoi komea herkkutatti. Jätin tatin siihen ja seurasin kuinka sen käy. Kerran satuin paikalle, kun orava haisteli sitä tarkasti joka puolelta, mutta jätti sienen siihen. Muutama päivä myöhemmin onnistuin näkemään, kuinka orava lohkoi siitä paloja ja siivuja ja kuljetti niitä kuivumaan koivunoksaan, ruusupensaaseen ja terassin rakenteisiin. Ehkä sieni ei ollut aiemmin vielä tarpeeksi kypsä ja mieluisa? Orava ei näyttänyt olevan milläänsäkään ruusupensaiden piikeistä vaan kiipesi korkealle oksistoon ja asetteli sienen palan sinne. Koko tatti katosi parempiin piiloihin. Siitä syttyi ajatus kärpässienen vaiheiden seuraamisesta. 

Päivä 6. Orava on lohmaissut palan sienestä. Oravaa ei kärpässienen myrkyt haittaa, vaan se kiikuttaa sieniä ahkerasti puihin kuivumaan.

Päivä 7. Useampiakin paloja on otettu.

Päivä 8. Sade alkaa haalistaa pintakelmun värejä. 

Päivä 9. Melkein sama edelliseen päivään verrattuna. 

Päivä 10.  Kärpässienen nimi tulee siitä, että sitä on entisaikaan käytetty kärpäsloukkuna. Sienen paloja liotettiin pienessä määrässä maitoa tai sokerivettä ja survottiin soseeksi. Huonekärpäset imivät makeaa sosetta ja kellahtivat pöydälle selälleen pörisemään, josta ne läiskittiin hengiltä.

Päivä 11. Punakärpässientä on käytetty Venäjällä ulkoisesti spriihin sekoitettuna reumatismiin ja smetanaan sekoitettuna hauteena nivelvaivoihin.

Päivä 12. Vasta illalla muistin, että päivän sienivalokuva on ottamatta. Äkkiä kuvaamaan ja pelastamaan projekti. Pimeässä oli vaikea löytää mihin pitäisi kohdistaa.

Päivä 13. Kärpässienessä on keskushermostoon ja psyykeen vaikuttavia myrkkyjä: muskariini, muskimoli, muskatsoli ja iboteenihappo, jotka aiheuttavat muun muassa aistiharhoja. 

Päivä 14. Kansanomaisissa sanonnoissa häiriintyneestä ihmisestä sanotan usein, että hänellä on kärpäsiä päässään. Sienietnologien Valentina ja George Wassonin mukaan kärpässieni tarkoittaa sientä, joka aiheuttaa kärpäsiä päähän, eli tekee ihmisen sekopäiseksi. 

Päivä 15. Siperian kansojen shamanismissa punakärpässientä on käytetty hallusinogeenisten vaikutusten vuoksi.

Päivä 16. Tässä vaiheessa tuntui, että sieni on päivästä toiseen samanmoinen, puiden lehdet ainoastaan toivat vaihtelua ja kyseenalaistin homman mielekkyyttä. Mutta sitkeästi vaan jatkoin. 

Päivä 17. On hämmästyttävää miten sitkeästi lehdet pysyvät päiväkausia paikoillaan. Luulisi, että tuuli heiluttaa niitä yhtenään uusiin paikkoihin.

Päivä 18. Oksanrisu on tipahtanut puusta.

Päivä 19.

Päivä 20. Maailmalla liikkuu kärpässieniteoria, jossa joulu selitetään kokonaan uusiksi punakärpässienen avulla. Joulupukki olisikin tosiasiassa kärpässieniä nauttinut shamaani. Porot ovat shamaanien sieluneläimiä, jotka syövät kärpässieniä ja saamelaiset shamaanit ovat juoneet sientä nauttineiden porojen virtsaa saadakseen osansa sienten vaikutuksesta ja saanut heidät kuvittelemaan, että mies että porot lentävät valjakkona taivaalla. Youtubessa on monta aiheeseen liittyvää englanninkielistä videota.

Päivä 21. Suomeksi aiheesta löytyy Kalevalaseuran artikkeli: Joulupukki ja kärpässieni - vaihtoehtoista mytologiaa.

Päivä 22. Olen käyttänyt lähteenä Suomen sieniseuran Marja Härkösen Myrkkysienisoppaa -artikkelia.

Päivä 23.Ensilumi satoi maahan ja painoi sienen lyttyyn.

Päivä 24. Sadevedet huuhtelivat sienen pois. Sieni jatkaa elämäänsä taivaalle lentäneinä itiöinä, oravan, kärpästen, etanoiden ja maaperäeläinten mahantäytteenä, mikrobiston ja alkueliöiden kasvualustana, osana maan pintakerrosta ja sienirihmastona koivun juuristossa puuta ruokkien. Kämmenen kokoisella alueella voi olla kilometreittäin sienirihmastoa. Sieni siis on ja elää monessa muodossa kokoajan, mutta itiöemät ilmestyvät näkyviin vain kerran vuodessa. Nähdään taas ensi vuonna!