Linnut sateessa.
Tässä on Ympäristö ja Terveys 2/2021 -lehdessä ilmestynyt kolumnini:
Koska ja missä olet viimeksi ollut paikassa, jossa et ole kuullut yhtäkään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin? On mahdollista, että et ole kokenut sellaista hetkeä koskaan. Maapallolla on enää harvoja niin sanottuja viidentoista minuutin paikkoja.
Olen seurannut 1990-luvun alusta asuinalueeni luonnonhiljaisuuden tilaa ja viidentoista minuutin hiljaisuuden hetkien vähittäistä katoamista. Ennen aikaan paras mahdollisuus kuulla yhtäjaksoista hiljaisuutta oli viikonloppuisin, kun kaupat menivät lauantaisin aikaisin kiinni ja olivat sunnuntait suljettuina ja ihmiset osasivat pyhittää lepopäivänsä. 2000-luvun alussakin oli vielä viidentoista minuutin hiljaisuuksia. Äänet pysähtyivät metsiin, luontaisiin äänivalleihin, eikä asutusta ja liikennettä ollut niin paljon.
Monet pitävät hiljaisuutta pelottavana, vaikka se on alkuperäinen ja luonnollinen tila maapallolla. Luonnonhiljaisuus ei tarkoita äänettömyyttä vaan siinä on paljon hyviä ja luonnollisia ääniä, jotka ovat olleet täällä aikojen alusta asti: tuulen suhinaa puissa, aaltojen liplatusta, heinäsirkkojen sirinää, lintujen laulua, kimalaisten pörinää, sudenkorentojen siipien rapsetta, ruovikon kahinaa ja sadepisaroiden ropinaa. Luonnossa ei ole melua. Luonnonrauhaan kuuluu esimerkiksi ukkosen jyrinä tai vieressä kovaäänisesti laulava peippo. Joskus talvisin on niin hiljaista, että voi kuulla, kun lumihiutaleet osuvat maahan.
Luonnolliset ja alkuperäiset äänet ovat hyväksi meille. Hiljaisuuteen kiteytyy kaikki, se on osa ekosysteemiämme. Hiljaisuus on ekologinen arvo, joka kuvastaa ekosysteemien terveyttä. Melu on epämiellyttävää ja häiritsevää, terveydelle ja hyvinvoinnille haitallista ääntä ja liki poikkeuksetta ihmisistä sekä heidän monen monituisista apparaateistaan lähtöisin. Melusaaste on korvin aistittavaa, mutta usein sen kylkiäisenä seuraavat ilmansaasteet ja muu ympäristön pilaantuminen.
Mieli, joka on herkistynyt luonnon tarkkailuun ja keskittynyt ympäristönsä äänten kuuntelemiseen, huomaa pienetkin muutokset ja vivahteet, kuten sen kuinka syyskuussa kaurapellon puimisen jälkeen ympäristön äänet kantautuvat voimakkaammin tai kuinka puut keskellä kaupunkia vaimentavat ja pehmentävät ääniä tai miten pihapuun kaataminen vaikuttaa paikalliseen äänimaisemaan.
Nykyään asuinpaikallani ei voi kokea enää viidentoista minuutin hiljaisuuksia, ei edes viiden minuutin. Seitsemän kilometrin takaa valtatieltä kantautuu jatkuva taustasuhina yötä päivää. Missä vielä on luonnontilaisia alueita ja hiljaisuutta jäljellä, sinne suunnitellaan lisää avohakkuita, kalliolouhoksia, ohitusteitä ja kaavoitetaan teollisuutta ja asuinalueita, aivan kuin maata olisi loputtomasti käytettävissämme. Ympäristöä muutetaan niin nopeasti, että hirvittää. Mitä se kertoo meistä ihmisistä lajina, että olemme hävittämässä hiljaisuuden?
Viime vuosina varmimmat mahdollisuudet pitkään keskeytymättömään luonnonrauhaan ovat olleet hetket, kun televisiosta on tullut Tanssii tähtien kanssa -ohjelma tai itsenäisyyspäivän juhlat. Keskittyneelle kuuntelijalle ja luonnonrauhaa arvostavalle eräs elämän kohokohdista oli vuonna 2010 Eyjafjallajökull-tulivuoren purkauduttua, jolloin lentomelu lakkasi kuin seinään, samoin kesän 2018 pitkä hellejakso, jolloin ihmiset olivat liian kuumissaan touhutakseen, mutta viime kevät oli aivan yliveto: poikkeuslain aika palautti viidentoista minuutin hiljaisuuden useammaksi viikoksi.
Olen usein ajatellut mikä merkitys ympäristömelulla täytyy olla eläimiin, kun ne kuulevat lisäksi meitä korkeampia taajuuksia kuten ultra- ja infraääniä. Ihmiset voivat paeta sisätiloihin ja käyttää kuulosuojaimia, mutta eläimillä ei ole sitä mahdollisuutta, että ne voisivat jättää ääniä huomioimatta, koska niiden on valvottava ympäristöään selviytyäkseen ja se edellyttää jokaisen äänen kuulemista ja tulkintaa. Eläimet kuulevat huonommin metelissä ja melu katkoo niiden yhteysääniä. Joskus eläimillä ei ole valinnanvaraa, jos ne haluavat jatkaa elämää, niiden on pesittävä vaikka vilkkaan moottoritien vieressä, jos sopivia reviirejä ei muualla ole.
Sitä mukaa, kun ympäristö on muuttunut ja metsät ovat kadonneet, myös eläinten elinalueet ovat tuhoutuneet ja sen myötä muun muassa lintujen määrät ovat vähentyneet. Ennen keväät pursuivat lintujen laulua, nykyään kevätkonserteissa on pitkiä taukoja. Hiljaisuudessa on eroja: on lajien vähenemisestä ja uhanalaisuuksista kertovaa sairasta äänettömyyttä ja ympäristön hyvinvoinnista kertovaa lintujen laulumerta.
Luonnonhiljaisia alueita on enää vähän koko Suomenkin mittakaavassa, monin paikoin hiljaisuutta löytää enää vain tiettyjen alueiden maastonmuotojen tarjoamien melumuurien suojista. Viimeiset jäljellä olevat hiljaisuus- ja luonnonrauha-alueet on kartoitettava ja merkittävä kaavoihin. Asia on otettava tosissaan ja turvattava alueet kaavoituksessa meluisilta toiminnoilta luomalla puskurivyöhykkeitä taajamille, teille, louhoksille, ampumaradoille ja rautateille. Luonnonhiljaiset alueet on huomioitava samalla tavalla kuten muutkin suojeltavat arvot, jos niitä ei ole merkitty kaavaan, menetämme hiljaisuuden lopullisesti.