Leppäkerttuja on ollut nyt ennätysmäärin. Varmaan sen takia kun on ollut paljon kirvojakin. Leppäkerttujen ja kirvojen määrä kulkee käsi kädessä. Kirvat ilmestyvät yleensä kasveihin, jotka kärsivät kuivuudesta ja sen takia väkevöityneestä solunesteestä. Siksi kastelu on ylivoimaisesti paras apukirvoihin. Toinen hyvä konsti päästä kirvoista on houkutella leppäkerttuja pihaan ja huolehtia, että ne viihtyvät siellä.
En tiedä parempaa kuin unohtua pitkäksi aikaa seuraamaan luonnon yksityiskohtia, kyllä unohtuu paha maailma. Välillä muistan ulkoiluttaa kameraakin ja ikuistaa näkemääni. Pengoin myös arkistojen aarteita ja koostin yhteen mitä tiedän leppäkertuista. Tässä teillekin yhteenvetoa:
Leppäkertut viihtyvät pihassa, joka ei ole kovin siisti. Tarjolla pitää olla paljon erilaisia kasveja (leppäkertut syövät myös siitepölyä), sekä kosteutta ja paljon suojapaikkoja joissa voi munia, elää toukkana ja talvehtia aikuisena. Eli vähintään jokin nurkka pihasta kannattaa jättää luonnontilaan, josta ei syksyllä edes haravoi lehtiä.
Leppäkerttu munii kymmeniin eri paikkoihin yleensä kasvien lehtien alapuolelle yhteensä satoja kellertäviä munia, yleensä suoraan kirvojen viereen. Munien kehittyminen vie toista viikkoa. Kun toukat kuoriutuvat, ne alkavat syödä valtavan määrän kirvoja ja kasvattavat kokoaan moninkertaiseksi.
Lopulta toukat kiinnittyvät kasviin ja koteloituvat. Kotelovaihe kestää reilun viikon ja sitten sieltä kuoriutuu aikuinen leppäkerttu.
Leppäkertuilla on melko huono näkö. Tuntosarvet auttavat
haistamaan, maistamaan ja tunnustelemaan ympäristöään. Jos leppäkerttua
häiritään (esim. linnut, kalat, hämähäkit ja muut hyönteiset) se erittää jalkojensa
nivelistä keltaista pahalta haisevaa nestettä. Kovat
siivet suojaavat alla laskoksella olevia lenninsiipiä. Siivet ovat toistensa
peilikuvat.
Vanhan uskomuksen mukaan ihmisen päälle laskeutunut leppäkerttu tuo suurta onnea.💚