Väestön ikärakenteen kehitys ja hoitotarpeen kasvaminen on tiedetty vuosikymmeniä. Miksi työnantajat ja sosiaali- ja terveysministeriö eivät ennakoineet tätä? Hoitajat ovat yrittäneet tuoda alan epäkohtia esiin vuosikausia. Vasta lakon myötä tullut kielteinen julkisuus on johtanut järjestelmän analysointiin. Tutkimusten mukaan miltei kaikki hoitoalan työntekijät harkitsevat tai ainakin ajattelevat alanvaihtoa ja julkinen terveyden- ja sairaanhoito on romahduspisteessä. Olisivatko pätevät esimiehet päästäneet tilanteen näin vahingolliseksi?
Sote-alan huutavaan työvoimapulaan etsitään ratkaisuja muun muassa työperäisestä maahanmuutosta jolloin vähään tyytyvät työntekijät jatkavat samaa oravanpyörää. Olisi mietittävä, miten kymmenet tuhannet alan jättäneet hoitajat saataisiin takaisin ja nykyiset hoitajat pysymään alalla. Alanvaihto on aiheuttanut inhimillistä tuskaa ja alalle suuria ammattitaidon ja koulutusinvestointien menetyksiä.
Ongelmallista järjestelmän kehittämisessä on se, että hoitajien puheenvuoroja kuullaan vain vähän. Alalla vallitsee pelon ilmapiiri, joka rajoittaa kriittistä keskustelua ja estää muutoskehityksen. Hoitoalaa johdetaan tarkkaa arvojärjestystä noudattaen. Ylhäältäpäin määrätään milloin mitäkin henkilökunnan taakkaa lisäävää uudistusta. Miksi lakkautettiin hyvin toiminut käytäntö, jossa hoitotyössä oli kotiavustajia, kodinhoitajia, ulkoiluttajia, kylvettäjiä ja laitosapulaisia? Samaa hölmöläisten touhua edustavat aluesairaaloiden alasajo, asiakkaiden väkinäinen avohoito ja jatkuvat erilaiset tietojärjestelmäuudistukset.
Hoitajien jaksamista voi parantaa nopeasti ilman lisäkustannuksia:
· Epäonnistuneesta toiminnasta on luovuttava, esimerkiksi hoitoisuusluokitteluista. Hoitajat ovat päivittäin yli 20 vuoden ajan vastentahtoisesti luokitelleet potilaiden hoitoisuutta muun muassa henkilöstösuunnittelun ja resursoinnin nimissä. Valtakunnan tasolla tilastoinnista luopuminen vapauttaisi merkittävä määrä työaikaa. Ennen kaikkea työn mielekkyys lisääntyisi. Mikään ei turhauttavampaa kuin tehdä töitä, joista ei ole hyötyä.
· Siirtymällä mahdollisuuksien mukaan kolmivuorotyöstä kaksivuorotyöhön ja 12,5 tunnin työvuorojärjestelmään. Hoitajien täytyy voida suunnitella elämäänsä kauemmas kuin kolmen viikon työvuorolistojen päähän.
· Hoitoala tarvitsee täydellisen johtamiskulttuurin muutoksen. Urheilussa valmentajat vaihtuvat tappioiden jälkeen. Hierarkkiset tavat on purettava ja esimiehiä karsittava. He ovat osoittaneet hämmästyttävän huonoa työntekijöiden työolosuhteiden tuntemusta ja aliarvioineet pahasti hoitajien kamppailua.
· Jos halutaan lahjakkaita työntekijöitä, on luotava inhimillisempi, tasavertainen, kunnioittava työympäristö uusine yhteistyötapoineen, jossa kuunnellaan hoitajia.
Kaikkia keinoja ei tarvitse tietääkään vielä, riittää että on olemassa tahtotila, jossa ollaan valmiita toimimaan yhteistyössä eri tavalla kuin aiemmin. Antaisi valtavasti toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, kun ei tarvitsisi enää puhua kuuroille korville.