Oravien elämää

Talvesta toiseen toivon että voisin käydä läpi vuosien aikana ottamiani valokuvia. Pimeä vuodenaika olisi sopiva siihen puuhaan. Nyt kuitenkin kurkotellaan jo kevättä kohti joka tarkoittaa sitä että yritän minimoida tietokonehommia, joten kohta on taas mennyt yksi talvi edistämättä hanketta. 

Valokuvia on levykkeellä pilvin pimein enkä viitsi ottaa uusia kuvia, kun vanhatkin on läpikäymättä.

Toissaehtoona sain kuitenkin kahlattua oravakuvani läpi. Poimin kuvista teille tällaisen kimaran. Osa kuvista on varmaan ollutkin täällä blogissa joskus, mutta ei anneta sen haitata tahtia. Luontokuvien katselemisesta tulee aina hyvä mieli ja tutkimusten mukaan siitä on terveyshyötyjäkin. Luonto on meille luontainen paikka, kun emme etäännyttäisi itseämme siitä niin lahjakkaasti.

 

Tässä on ajankohtainen kuva. Oravanaaraat keräävät näihin aikoihin pesäaineita. Monet naaraat ovat jo kantavia joten pesät on saatava kuntoon. Pesiä on hyvä rakentaa ainakin kaksi ja lisäksi tiedossa on oltava useampia potentiaalisia pesäpaikkoja.

Minulla oli villasukat ulkona kuivumassa ja toinen niistä katosi jo yli kaksi viikkoa sitten. Jätin sitten tietysti toisenkin tarjolle, mitä sitä yhdellä sukalla tekisi. Seuraan mielenkiinnolla koska sekin menee pesiin parempiin. Tässä ja edellisessä kuvassa oravat ovat löytäneet pellavaeristettä.

Oravat ovat melkoisia huimapäitä. Tässä urosorava näyttää mallia.

Yks, kaks, hyppy. Yks, kaks, hyppy. Välillä liikutaan äänettömästi ja välillä mennään aika humppaa.

Sitten kun poikaset ovat syntyneet naaras tarvitsee kalkkia. Olen sijoittanut hirven leukaluun keittiön ikkunalle ja muita helyjä auttaakseni lintuja huomaamaan ikkunat ja välttämään törmäykset.

On mukava katsella läheltä oravan tehtäviä. Oravan hampaat ovat keltaiset, vaikkei niitä tässä kuvassa näykään. Ihmeellisesti hampaat pystyvät luuhun, jyrsimisestä muodostuu luujauhoa (ks. viikset) jonka orava nielee.

Jos osaa liikkua hiljaa ja luontoa kunnioittavasti, voi nähdä nukkuvia oravia. Tässä on naaras. Yksi nisä on näkyvissä. Se paljastaa, että emo nukkunee päiväunia oksalla, koska pesällä lienee vaativa pentue joka ei anna emolle hetken rauhaa.

Välillä kutittaa. Kesäturkissa oravilla on vaatimattomammat korvatupsut.

Tässä on kuva torkkuvasta urosoravasta. Tämä orava meni kiima-aikaan näin rähjäiseen kuntoon, laihtui ja menetti karvaa, kun sen oli juostava jokaisen naarasoravan perässä. Kyllä, se todellakin istuu kivestensä päällä! Ne turposivat niin isoiksi. Valtava meno, tiukka etukeno. Ei ihme jos välillä on huilattava.

Helteellä haetaan vilvoittavampia asentoja.

Välillä käydään perhosbaarilla nauttimassa punaviiniä. Orava on heittänyt perhosia varten laitetun pesusienen pois, että pääsee paremmin hörppimään sokerista nestettä. Oravien suupielet menevät tämän näköiseksi mustikka-aikaan.

Tässä ja seuraavassa kuvassa orava naukuu. Oravan naukumisesta käytiin paljon keskustelua Ylen Luontoilloissa viime syystalvena. Asiantuntijat eivät tunne ilmiötä kovin hyvin ja yrittävät selittää sen "sosiaaliseksi käytökseksi" joka liittyisi esimerkiksi vain pesintä- tai kiima-aikaan. Minä olen tulkinnut naukumisen paljon yleisemmin käytetyksi säikähdys-stressi-ärtymysnaukumiseksi. Naukumista on ympäri vuoden, talvellakin jolloin ei ole poikasia. Usein naukumisen laukaisee läheltä lentänyt haukka. Haukkaa ei enää näy missään mutta oravan tasapaino on järkytetty ja se purkaa säikähdystään naukumalla joitain minuutteja. Luonnossa on paljon asioita joita ei tunneta kovin hyvin. Kannattaa olla tarkkana.

Tässä naukumisen lisäksi oravan korvatupsut ovat pörhöllään hiukan samaan tapaan kuin kissan häntä pörhistyy, kun sitä uhataan. Koko olemus kuvastaa säikähdystä.

Joskus imettävä emo päättää ottaa poikaset kantoon ja vaihtaa pesäpaikkaa. Poikaset voivat olla niin vilkkaita alkuperäisen pesän ympäristössä, että emo pelkää pesäpaikan paljastuneen ja katsoo viisaammaksi siirtää poikaset toiseen paikkaan.

Kova on urakka kantaa jokaista poikasta (yleensä 3-5 joskus enemmänkin) erikseen kymmeniä metrejä ja vielä pystysuoraan ylöspäin kohti puunkoloa. Poikanen pitää emosta kiinni eikä pyristele yhtään vastaan vaan antaa emolle kuljetusrauhan. Tässä kuvassa on vielä melko aikainen kevät. Emon turkki on vaihtumassa.

Tämä on maailmaa oravan silmin. Haavanoksia, runko ja taas oksia. Tässä kuvassa on eri vuosi ja eri puu kuin edellisessä kuvassa. Näetkö pesäkolon?

Siellä se on oksiston suojissa. Katso tarkkaan.

Sillä sinuakin katsotaan tarkkaan.

Joskus käy säkä ja näkee kun koko konkkaronkka lähtee liikkeelle. Emo (vasemmalla) imettää edelleen ja tarkistaa että valokuvaaja on vaaraton. Poikaset ovat huolta vailla.

Emon kunnosta ja ravintotilanteesta riippuen jotkut yksilöt aloittavat saman pesimisrumban keskikesällä vielä uudestaan. Lykkyä tykö kaikille oraville taas tälle vuodelle!