Kesäkuun alussa heräsin aamuyöstä ukkosen jyrinään. Raottelin silmiäni miettien nousisinko ylös vai saisinko vielä nukuttua. Samassa salama välähti ja pamahti heti perään. Ukkonen oli ihan kohdalla, kauhistus! Jonkun ajan päästä ukkonen väistyi ja uskaltauduin kokeilemaan lukuvaloa: toimi. Ei ollut tullut sähkökatkoa eikä muuntaja hajonnut, niin kuin vuosien varrella on usein käynyt.
Nukahdin ja heräsin monta tuntia myöhemmin. Laitoin teeveden kiehumaan ja menin ulos. Kun myöhemmin tulin sisälle, käynnistin tietokoneen, mutta yhteyttä internetiin ei muodostunut. Reitittimen valot eivät vilkkuneet. Ihmettelin, miten se saattoi olla rikki, kun se ei ollut edes seinässä ukkosen aikaan. Revin huhtikuusta lähtien töpselit seinistä, sillä tämä on niin ukkosherkkää seutua. Kun kiinnitin reitittimen samaan pistokkeeseen tietokoneen kanssa, laite alkoi toimia. Samassa tajusin, että pakastin eikä jääkaappikaan toiminut ja olivat olleet jo monta tuntia ilman virtaa. Siis osa pistokkeista toimi ja osa ei.
Ehdin juuri viritellä jatkojohdot toimivista pistokkeista kylmälaitteille, kun sähköyhtiön auto ajoi pihaan.
– Täällä on sähkövikaa, mies ilmoitti. – Muuntaja täytyy vaihtaa ja siitä aiheutuu parin tunnin sähkökatko.
Muuntaja oli siis kuitenkin hajonnut, osittain. Menin äkkiä touhuamaan kaikkea tarpeellista ennen sähköjen katkeamista.
Sitten menin ulkotöihin. Muuntajan kimpussa työskentelevien sähköyhtiön miesten jutut kantautuivat korviini, kun oli tyyntä ja hiljaista.
– Aa-aa, apua! Kirosanoja… kohta joku lintu hyökkää kimppuuni, pylväästä kailotettiin.
Mitähän siellä tapahtui? Kaarteliko ruskosuohaukka pellon yllä. Ei kai mies sitä voinut pelätä?
Hetken päästä kuului taas huutoja:
– Helkkari, mikä täällä on! Kohta se hyökkää mun kimppuun! Hei, täällä on... oravanpoikasia!
Voi ei, tämä tietää vaikeuksia eläimille, huokaisin. Olin joitain viikkoja aiemmin huomannut, että muuntajasta törröttää oksia ja heiniä. Ylempänä sähkötolpan päässä oli pikkuvarpusen pesä ja tuumin olisiko toinen pikkuvarpunen voinut rakentaa alemmas muuntajaan, mutta nyt selvisi, että orava siis oli ollut asialla.
Kohta sähkömies käveli kohti pihakuustani ja kantoi oravanpesää lapiossaan. Poikasia oli ainakin viisi heinien seassa suloisella sykkyrällä. Aika isoja ja karvanpeittämiä, mutta vielä täysin avuttomia. Poikaset olivat hiljaa silmät kiinni ja koettivat olla huomiota herättämättömän näköisiä. Oli niillä aikamoiset koettelemukset. Ensin lähelle osunut salamanisku ja nyt sitten meni pesäpaikka. Muuntaja oli irrotettava ja laitettava uusi tilalle.
Mies olisi halunnut jättää pesän kuusen juurelle, mutta ohjeistin hänet viemään pesän takaisin pylväälle. Emon on väistämättä kuljettava pesälle pylvään juurelta, joten sieltä se löytäisi poikasensa varmuudella. Toisesta paikasta se olisi sattumanvaraisempaa. Mies totteli ja vei pesän sinne.
Sitten oli vain odotettava ja seurattava kuinka kävisi. Pahaksi onneksi ukkosrintamia lähestyi kahteen eri otteeseen ja miehet joutuivat keskeyttämään työnsä siksi aikaa. Kastuisivatko poikaset? Hakisiko emo poikaset sillä aikaa, kun miehet olivat sadetta paossa autossa? Kauanko poikaset pärjäisivät ilman emon maitoa helteessä?
Muuntajan vaihtoon meni yhteensä neljä tuntia eikä emo mennyt sinä aikana pesälle. Asentajien autot olivat liian lähellä. Emot ovat niin tarkkoja, etteivät ne mene pesälle, jos pesän läheisyydessä on poikkeavaa. Kun autot lähtivät, varmistin miehiltä: hekään eivät olleet nähneet emoa.
Vaikka olin sydän sykkyrällä poikasten kohtalosta, ei minunkaan auttanut jäädä pesän lähelle seuraamaan tilannetta. En jäänyt edes kiikaroimaan mistään kauempaa vaan annoin rauhan. Eläimillä oli ollut jo tarpeeksi stressiä.
Arvelin poikasten olevan jo niin isoja ja painavia, että emolla olisi iso urakka niiden kantamisessa toiseen pesään. (Onneksi oravilla on aina varapesiä erilaisia yllättäviä tilanteita varten.) Emon täytyisi ehkä huilatakin välillä. Menin vasta puolentoista tunnin päästä katsomaan tilannetta. Voi onnea, pesä oli tyhjä!
Olisi ollut kiva tietää, minne emo poikaset kuljetti, mutta minun uteliaisuuteni tyydyttäminen on mitätön sivuseikka. Lähellä oli isokoloinen linnunpönttö ja lähikuusissa oravanpesiä, joten lähellä jossain oli rasittunut ja uupunut, mutta toivottavasti helpottunut perhe.
 |
| Kuva oravanpoikasista vuosien takaa. Muutaman viikon päästä muuntajan poikaset ovat tämän näköisiä ja tutkimusintoa täynnä. |
Jos löydät pesän tai yksinäisen eläimen:
- Älä koske! Poistu paikalta ja jätä rauhaan. Emot jättävät poikaset pitkiksikin aikaa yksin ja poikaset pärjäävät hyvin. Esimerkiksi jänikset voivat käydä vain kaksi kolme kertaa vuorokaudessa imettämässä poikasiaan.
- Jos poikanen on pakosta siirrettävä (esim. on keskellä tietä), ohjaa turvaan koskettamatta. Poikasiin tai pesään ei saa koskea käsin. Jos on siirrettävä/nostettava, käytä kasveja, sammalta, käsineitä tai esim. lapiota. Älä siirrä pesää tai poikasta kauas vaan aivan minimaalisesti.
- Pesän tai poikasen läheisyyteen ei saa jäädä katselemaan! Emot eivät tule, jos näkevät ihmisen kytiksessä.
- Ennen kuin teet yhtään mitään tai kosket mihinkään, kysy neuvoa luonnonvaraisten eläinten hoitoon erikoistuneilta eläinsuojeluneuvojilta tai luonnonvaraishoitajilta. Liian usein käy niin, että innokas auttaja menee kajoamaan täysin kunnossa olevaan poikaseen, joka johtaa hylkäämiseen. Turhat tragediat on vältettävissä, kun selvittää asioita ensin. Usein puuttuminen on turhaa (poikkeuksena vahingoittuneet eläimet). Auttamisenhalu on ihailtavaa, mutta on ymmärrettävä, milloin apua tarvitaan tai ei tarvita.
