Sivut

31. heinäkuuta 2024

Avunhuuto Suojellaan suojelualueet -kansalaisaloitteen loppukiriin

 

Suo jonka yllä leimuavat revontulet ja vetoomus loppukiriin kansalaisaloitteen allekirjoittamiseksi.

Kaivokset eivät kuulu luonnonsuojelualueille – allekirjoita kansalaisaloite

Apuanne tarvitaan kansalaisaloitteen Suojellaan suojelualueet nimenkeruun loppukiriin. Kaivostoiminta on edelleen sallittua muilla luonnonsuojelualueilla kuin kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa, mikä on kestämätöntä.

Luonnonsuojelualueet on tarkoitettu luonnon suojelemiseksi, mutta tällä hetkellä ainoastaan kansallispuistot ja luonnonpuistot on rajattu malminetsinnän ja muun kaivostoiminnan ulkopuolelle. Lakia tulee muuttaa, jotta muutkin luonnonsuojelualueet ovat turvassa kaivostoiminnalta. Tätä varten on perustettu kansalaisaloite Suojellaan suojelualueet.

Aikaa allekirjoittaa on enää 12.8. asti, joten laitetaan nyt yhdessä pysähtymätön nimivyöry liikkeelle! Allekirjoita ja jaa kansalaisaloite kanavissasi ja tuttavillesi.

Loppukireissä ollaan onnistuttu ennenkin: esimerkiksi Kaivoslaki Nyt! -kansalaisaloite oli viisi vuotta sitten samassa tilanteessa, mutta vaaditut 50 000 nimeä ylitettiin reilusti viimeisten päivien aikana. Eihän siis anneta periksi tälläkään kertaa!

Aloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13216