Eilen lähdin käymään metsässä loskapäivän ratoksi. Tarkistaisin samalla tarvitseeko ruokintapaikan laitteet täydennystä. Ei muuta kuin pähkinät taskuun ja menoksi. Kävelin tietä pitkin, jossa autot ohittivat minut loskaa pärskyttäen.
Metsässä näin vilaukselta kauempaa isomman linnun ja heti perään kuului lehtopöllön naukaisu. Oho! Olisiko pilvisyys ja harmaus saanut pöllön päiväaktiiviseksi vai kuinka se näin liikkui ja äänteli? Kiikaroin linnun suuntaan, eihän pöllöjä järin usein näe. Pöllöt ovat pääsääntöisesti huomaamattomia lintuja. Viime viikolla löysin pöllön sulan pihasta.
Lintu liikkui oksistossa edestakaisin eikä kaikonnut. Se naukui edelleen harvakseltaan, mutta pysyi onnistuneesti piilossa runkojen takana. Yleensä pöllöt pitävät tuollaista ääntelyä keväällä esimerkiksi naaraan hautoessa munia ja koiraan varoittaessa naarasta metsässä liikkujasta. Nyt ei ollut pesimäaika. Miksi lintu ei vain väistänyt minua ja ollut hiljaa? Muistelin kuulleeni, että lehtopöllönaaras ja -koiras saattavat olla ympärivuoden ”löyhässä parisuhteessa” ja elellä kumpikin reviirinsä lähiympäristössä. Ehdin lyhyessä ajassa pohtia vaikka mitä selityksiä. Sitten viimein näin vilauksen ”viiksestä”. Se olikin närhi!
Närhellä on kyllä melkoinen repertuaari taidokkaita matkintoja, en ikinä lakkaa ihailemasta. Närhi on tosi mukava lintu. En pettynyt, etten nähnytkään pöllöä. Päinvastoin, olen jo pitkään ollut havaitsevinani kotipihassa, että närhet käyttävät erikoisääniä ”ilahtuessaan”, tietysti keväällä ollessaan rakkauden huumassa, mutta myös ympäri vuoden tavatessaan lajikumppaneitaan tai löytäessään ruoka-apajan. Kuvittelen, että närhi naukui keventynyttä taakkaansa löydettyään päivittäisen ravintonsa, kun tiesi, että kohta on kupu täynnä pähkinöitä. Yleensä, jos kulkee luonnossa varomattomasti, närhi huutaa varoitushuutonsa ja pakenee. Elämä ei voi olla parempaa, kun pääsee varoitushuutojen taakse hyvien puolelle.
