Suurpetoasiat on siirrettävä ympäristöministeriölle

Kuvittele tilanne: viranomaisen pitäisi suojella uhanalaisia eläimiä, kuten susia, ilveksiä ja karhuja, mutta sen sijaan se myöntää jatkuvasti lupia niiden tappamiseen jopa vastoin EU:n lakeja. Juuri näin tapahtuu Suomessa, kun maa- ja metsätalousministeriö hallinnoi suurpetoasioita.

Ministeriö myöntää vuosittain satoja metsästyslupia EU:n tiukasti suojelemille lajeille. Sama virasto, jonka pitäisi suojella suurpetoja, ajaa aktiivisesti metsästäjien etuja. Jopa ministeriön suurpetoasetuksia laativa virkamies on metsästäjä.

Ei olekaan yllättävää, että korkein hallinto-oikeus on toistuvasti joutunut puuttumaan ministeriön toimintaan ja toteamaan sen myöntämät metsästysluvat laittomiksi.

Suomen eläinoikeusjuristit ry:n juristit ihmettelevät, miten maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet laativat, virkavastuusta huolimatta, vuodesta toiseen asetuksia, jotka on todettu lainvastaisiksi tuomioistuimissa niin Suomessa kuin EU:ssakin. Tämä ei ole vahinko vaan kaava. Ministeriö on jo vuosikymmeniä laatinut tietoisesti EU-lainsäädännön vastaisia metsästysasetuksia, edistänyt metsästysharrastajien intressejä luonnonsuojelun kustannuksella ja mahdollistanut tuhansien suurpetojen lainvastaisen tappamisen.

"Luonnonvaraisten eläinten hoidon tavoitteena pitäisi olla luonnon monimuotoisuuden suojeleminen ja palauttaminen, ei huvin tuottaminen metsästäjille."

- Luontoliiton susiryhmän puheenjohtaja Mari Nyyssölä-Kiisla

Suurpetokantojen suojelu on luonnonsuojeluasia, ja sen sääntely vaatii kokonaisvaltaista ymmärrystä suurpetojen ekosysteemeistä. Maa- ja metsätalousministeriö näkee suurpedot pelkästään ongelmana ja vahinkoa aiheuttavina nisäkkäinä Suomen luonnossa. Siksi Luontoliiton susiryhmä ja Suomen eläinoikeusjuristit ry katsovat, että maa- ja metsätalousministeriön ei tulisi hallinnoida suurpetoihin liittyviä kysymyksiä, vaan ne tulisi siirtää ympäristöministeriön alaisuuteen. 

Toimivallan siirto ei poistaisi mahdollisuutta myöntää yksittäisiä kaatolupia poikkeustilanteissa vaan varmistaisi nykyistä paremmin, että luvat myönnettäisiin EU-lainsäädännön mukaisesti. 

Jos haluat lopettaa metsästäjien ylivallan suurpetoasioissa, käy allekirjoittamassa Luonto-Liiton vetoomus.

Jaathan tietoa ministeriön kyseenalaisista käytännöistä sosiaalisessa mediassa, kiitos!

Yllätys loskaisessa metsässä

Eilen lähdin käymään metsässä loskapäivän ratoksi. Tarkistaisin samalla tarvitseeko ruokintapaikan laitteet täydennystä. Ei muuta kuin pähkinät taskuun ja menoksi. Kävelin tietä pitkin, jossa autot ohittivat minut loskaa pärskyttäen.

Metsässä näin vilaukselta kauempaa isomman linnun ja heti perään kuului lehtopöllön naukaisu. Oho! Olisiko pilvisyys ja harmaus saanut pöllön päiväaktiiviseksi vai kuinka se näin liikkui ja äänteli? Kiikaroin linnun suuntaan, eihän pöllöjä järin usein näe. Pöllöt ovat pääsääntöisesti huomaamattomia lintuja. Viime viikolla löysin pöllön sulan pihasta.

Lintu liikkui oksistossa edestakaisin eikä kaikonnut. Se naukui edelleen harvakseltaan, mutta pysyi onnistuneesti piilossa runkojen takana. Yleensä pöllöt pitävät tuollaista ääntelyä keväällä esimerkiksi naaraan hautoessa munia ja koiraan varoittaessa naarasta metsässä liikkujasta. Nyt ei ollut pesimäaika. Miksi lintu ei vain väistänyt minua ja ollut hiljaa? Muistelin kuulleeni, että lehtopöllönaaras ja -koiras saattavat olla ympärivuoden ”löyhässä parisuhteessa” ja elellä kumpikin reviirinsä lähiympäristössä. Ehdin lyhyessä ajassa pohtia vaikka mitä selityksiä. Sitten viimein näin vilauksen ”viiksestä”. Se olikin närhi!

Närhellä on kyllä melkoinen repertuaari taidokkaita matkintoja, en ikinä lakkaa ihailemasta. Närhi on tosi mukava lintu. En pettynyt, etten nähnytkään pöllöä. Päinvastoin, olen jo pitkään ollut havaitsevinani kotipihassa, että närhet käyttävät erikoisääniä ”ilahtuessaan”, tietysti keväällä ollessaan rakkauden huumassa, mutta myös ympäri vuoden tavatessaan lajikumppaneitaan tai löytäessään ruoka-apajan. Kuvittelen, että närhi naukui keventynyttä taakkaansa löydettyään päivittäisen ravintonsa, kun tiesi, että kohta on kupu täynnä pähkinöitä. Yleensä, jos kulkee luonnossa varomattomasti, närhi huutaa varoitushuutonsa ja pakenee. Elämä ei voi olla parempaa, kun pääsee varoitushuutojen taakse hyvien puolelle. 

 

Sekalaisia syyskuulumisia

Aika rientää! Syksy on jo pitkällä ja silti tuntuu kuin oltaisiin vasta syyskuussa menossa, kun on ollut epätavallisen lämmintä ja paisteista.

Keväällä ihailtiin poikkeuksellisen komeaa omenapuiden kukintaa ja nyt syksyllä on kerätty ennätysmäistä omenasatoa. Minäkin keräsin kotipolulle tipahtaneita omenoita aina mennessäni ja tullessani, hyvää liikuntaa. Omenoihin liittyi mysteeri. Olin saattanut juuri muutamaa minuuttia aiemmin kerätä tipahtaneet omenat pois polulta, niin muutaman minuutin päästä polulla oli jo uusia omenoita kerättäväksi ja niitä oli joku ehtinyt nakertaakin sillä välillä. Mikä eläin niin nopeasti ehtisi syödä omenoita? Hiiriä, myyriä tai oravia en nähnyt missään. Syötyjä omenia oli polulla tuon tuosta. Osaatko sinä ratkaista selityksen? Kerron sen tämän postauksen lopulla.

Tässä kesässä poikkeuksellista oli äärimmäisen vähäinen päiväperhosten määrä. Ikinä ei ole ollut niin vähän perhosia punahatuilla kuin nyt.

Eläinten talviruokinta on alkanut. Parhaimpia asioita elämässä on seurata ruokintapaikan hyörinää ja nähdä mitä kaikkia eläimiä ruokinnalla käy. Lajimäärissä on vuosittaista vaihtelua. Tarkistin Luonnontieteellisen keskusmuseon ruokintapaikkatiedoistani, että viime talvikaudella ruokintapaikallani kävi 33 lintulajia, sitä edellisenä talvena 21 ja sitä edellisenä 28. Minulla alkaa nyt 22. talvikausi seurannan pitämistä. Ikinä ei voi tietää mitä ruokinnalla näkyy, kun sinne päin vilkaisee. Aina on mukavaa iloa ja jännitystä. Rohkaisen kaikkia aloittamaan ruokintapaikkaseurannan. Ei ole monimutkaista. Kahden viikon välein ilmoitetaan mitä kaikkia lajeja on nähnyt (korkein ja toiseksi korkein lintujen lukumäärä) ja kuinka monena päivänä kuukaudesta seurantaa on tehnyt ja mitä ruokaa tarjonnut.

Tiedoksi, että luonnonvaraisten eläinten hoito-opas on julkaistu ja se löytyy TÄÄLTÄ.

WWF julkaisi Living Planet -raportin, jossa kerrottiin villieläinten populaatioiden kutistuneen keskimäärin 73 prosenttia viimeisten viiden vuosikymmenen aikana, Etelä-Amerikassa pudotus on ollut jopa 95 %! Jos luontokato ja ilmastonmuutos etenevät tätä tahtia, maapallo ajautuu keikahduspisteen yli aiheuttaen peruuttamattomia muutoksia ja tuhoa. 

Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen pitäisi olla kaikkien toimiemme keskiössä. Kolumbiassa on parhaillaan YK:n ympäristökokous, jossa valtiot etsivät tilanteeseen ratkaisuja. Kaksi vuotta sitten Montrealissa luontokokouksessa sovittiin tavoitteesta suojella 30 prosenttia maailman maa- ja merialueista ja ennallistaa vähintään 30 prosenttia maailman heikentyneistä ekosysteemeistä vuoteen 2030 mennessä. Siihen on enää kuusi vuotta aikaa. Nyt Kolumbiaan olisi pitänyt viedä Suomen oma kansallinen toimeenpanosuunnitelma luontokadon pysäyttämiseksi. Mitä tekee Suomi? Menee kokoukseen tyhjin käsin!

”Poliittisessa päätöksenteossa luonnon arvo on tällä hetkellä lähellä nollaa.” WWF:n pääsihteeri Jari Luukkonen 

Niin tuntuu olevan kulttuurinkin arvo. Kulttuurin rahoitukseen esitetään nyt ennennäkemättömän suuria leikkauksia, jotka uhkaavat murentaa koko kulttuurielämän perustan. Sakset seis! on tekijöiden ja yleisön yhteinen hätähuuto taiteen ja kulttuurin puolesta. Allekirjoita kulttuuriadressi 4.12. mennessä ja jaa tietoa, kiitos! #SaksetSeis #SuuriKulttuuriadressi

Samaan aikaan suoratoistopalvelut myyvät kirjallisuutta pilkkahinnalla ja tekijänoikeustulot ovat romahtaneet. Kirjailijat ovat kirjoittaneet avoimen kirjeen suomalaisille päättäjille, jossa he kertovat nykytilanteesta ja tarjoavat ongelmiin ratkaisuja.

Minulla olisi tarjolla Helsingin Kirjamessuille 24.–27.10. yksi vapaalippu. Nopein kirjan tilaaja saa sähköisen lipun kaupan päälle.

Syötyjen omenien arvoitus: Mysteeri ratkesi, kun satuin kulkemaan polulla omenan pudotessa suoraan nenäni edestä maahan. Omena oli syöty sen pudotessa! Eli omenat oli syöty aikoja sitten puiden latvuksen turvissa. Oravathan siinä olivat olleet asialla. 

Minusta tuntuu kuin maailma ympärillä vain lisää kierroksiaan. Ihmisillä on valtavaa suorittamisen vimmaa. Minä jatkan samaa rauhaa ja hitaaseen elämään pyrkiviä touhujani. Elämässäni on hyvää pysyvyyden tuntua. Pari viikkoa sitten oli niin lämmintä, että touhusin pihatöissä t-paitasillani ilman takkia. Olin istuttamassa kukkien taimia, kun ystäväni pyörähti pikipäin pihassa ja totesi askareita seuratessani: ”Sun selän päällä lepää kaksi sudenkorentoa.”

Olen kiitollinen kaikesta mitä kesä on antanut ja kaikesta mistä joutuu syksyn tullen luopumaan.

  

Mielipidekirjoitus: Ilvekset eivät ole ihmiselle turvallisuusuhka

Nokian Uutisissa ja Aamulehdessä nostettiin ilvesaihe jälleen tapetille. Ihan samoja asioita hokevat jutusta toiseen ja haastattelevat jopa samaa metsästäjää, joka yrittää saada ilvesten tappamiselle kannatusta. Ihmetyttää, että toimittajat lähtevät mukaan marginaalisen ryhmän puheisiin eivätkä osaa arvioida tietolähteen käyttökelpoisuutta ja puheiden motiivia. Media syyllistyy tuonkaltaisilla jutuilla ihmisten petopelkojen lisäämiseen.

No, laadin vastineen, jossa minäkin toistan samaa kuin aiemmissa ilvesteksteissäni. Jospa edes  toimittajille menisi jakeluun, että haastattelisivat eläinasioissa muita kuin metsästäjiä ja että maailmankatsomusta sopisi laajentaa.

Aamulehti ja Nokian Uutiset kumpikin julkaisivat kirjoitukseni. Linkeistä pääsee lukemaan kommentteja.  

Kuva NickyPe Pixabay

Ilvekset tunkevat pihoihin Nokialla -jutussa (NU 3.10. ja AL 28.9) esitettiin, että kannan kasvun taustalla olisi se, että ilveskantoja ei ole pienennetty pariin vuoteen. Jostain syystä tämänkaltaisissa jutuissa haastatellaan usein metsästäjiä, jotka haluavat tappaa eläimiä. Innokkaimpien metsästäjien mielipide edustaa pientä vähemmistöä, joka yrittää hakea ajatuksilleen kannatusta. Jutuissa jätetään kertomatta ilveksen tärkeistä ja positiivisista vaikutuksista ekosysteemiin ja että moni meistä soisi ilvesten saavan elää ja näkevänsä ilveksen. 

Ilveshavaintojen runsastuminen johtuu osaltaan siitä, että erilaiset valvonta- ja riistakamerat ovat yleistyneet, joissa kuvataan samoja eläimiä eri paikoissa. Metsien aukkohakkuut ja aukoille rakentaminen kaventavat metsälajien elinpiirejä. Jutun otsikko olisi voinut yhtä hyvin olla: Asutus tunkeutuu eläinten elinpiireille.

Jutussa kerrottiin ilvekselle karjutun ja huudetun. Miksi sitä ei voi kunnioittaa ja ihailla? Ilvekset eivät ole ihmisille riski tai turvallisuusuhka. Ennemmin ihmisiä on pelättävä kuin ilveksiä, jos jotain on pelättävä. Nettisivuilla ollut video, jossa ilves on talon etupihalla, oli kuvattu autosta, josta eläimet eivät hahmota ihmistä. Siitä huolimatta ilves pakenee heti.

Asukkaiden on hyvä tottua siihen, että ilveshavaintoja tullee enemmän, sillä Nokian kaupunki aikoo jatkaa erilaisia projektejaan, joissa elinympäristöjä hävitetään hälyttävää vauhtia. Eläimille jää aina vain vähemmän luonnollista elintilaa. Kolmenkulmalta Harjuniittyyn saakka on tuhottu laajoja alueita. Harjuniityn aukea laajenee tulevaisuudessakin lisärakentamisella, kun seuraavaksi kaavoitetaan Korvola. Siuron takametsiin saakka ollaan menossa strategisen yleiskaavan mukaan. Sitten ihmetellään, kun eläimet tulevat takapihoille. Minne muualle ne voivat kohta mennä, kun erämaita ei enää ole?  

Muistilista lokakuulle

Kokeilin käyttää Canva-ohjelmaa. Mahtaako kuva aueta tarpeeksi suurena? Isommaksi en sitä saanut.

Mukavat kesäseuralaiset

Toukokuussa seurasin pesäpaikkaa etsiskelevää ampiaiskuningatarta. Se tutki kasvihuonetta pari päivää. Ampiaiset viihtyvät yllättävän kuumissa paikoissa kuten talojen ullakoilla. Olen aiemmissa jutuissani kertonut, että ampiaiset ja niiden pesät eivät minua pelota tai haittaa. Ampiaiset saavat kaikin mokomin rakentaa. Tärkeää on vaan tietää, minne pesä perustetaan jotta rauhallinen rinnakkaiselo voi sujua.

Kuningattaren valitsema pesäpaikka selvisi yllättäen. Olin kasvihuoneessa kastelemassa taimia ja otin kastelukannun käteeni, kun kuningatar lensi sieltä. Kevään ensimmäiset ampiaiset ovat aina kuningattaria. Onneksi se sattui olemaan kannussa juuri sillä hetkellä, muuten en olisi pesän rakentamista huomannut. Katselin kannuun enkä nähnyt pesää, mutta kun ampiainen sieltä tuli, niin pesänhän siellä oli todennäköisesti oltava. Käänsin kannua varovasti nähdäkseni kunnolla sen uumeniin. Siellä se oli kahvan mutkassa jo golf-pallon kokoisena! Kieli keskellä suuta asensin kannun takaisin naulaan, että pesä tulisi samaan asentoon kuin mistä sen otin. Siirsin vesitynnyrin pois pesän alta, jotta pystyisin ottamaan kasteluvettä yhdyskunnan kasvaessa.

Muistatteko kuinka orava teki viime vuonna pesänsä kasvihuoneen kastelukannuun? Paikka on ihan sama, kastelukannu vaan on eri! 😃

Kastelukannun ottaminen naulasta on niin refleksinomainen liike, että olin vähän väliä ottamassa kannua käyttöön. Aina viime hetkillä muistin… ai niin! Siksi laitoin kannuun ”suojele, säästä” -nauhaa itselleni muistutukseksi.

Nämä kuvat on otettu 30.6.

On ollut mukava puuhastella kasvihuoneessa seuraten ampiaisten touhuja. Kastelukannu toimi kaikukoppana ja se vahvisti ampiaisten pesältä lähtö- ja tuloäänet. Kasvihuoneessa on kaksi ovea. Jos pidin ovet kylmyyden vuoksi kiinni, ampiaiset lensivät seinälle ja kiipesivät ulos seinänkolosta, kuten kuningatarkin teki keväällä pesäpaikan valitessaan. Jos ainoastaan pesän viereinen ovi oli kiinni, ampiaiset lensivät toisen oven kautta ulos. Päättelin siitä, että lentäminen on ampiaisille mieluisampaa ja järkevämpää energiankäyttöä kuin kävely tai kiipeäminen. Päädyin pitämään pesän viereistäkin ovea raollaan, vaikka viileni. Itselleni tuli siitä hyvä mieli ja kuvittelen ampiaisillekin tulleen.  

 

30.heinäkuuta

Pesästä tuli lopulta aika iso. Mielestäni tämä oli hyvä kesä ampiaisille. Ampiaiset tekivät pesän myös muun muassa eteisen ulkovuoraukseen, talon vieressä olevaan linnunpönttöön, puuliiteriin ja kaksikin pesää ulkona olevaan puukasaan.   

3. elokuuta

Yhdyskunnat kaikista pesistä hajaantuivat samana päivänä lauantaina 10.8., kun satoi 30 millimetriä vettä ja ilma viileni hetkeksi. Kasvihuoneen pesän kuningatar aloitti pesän rakentamisen noin 15.5. ja siitä kuluu aikaa useampi viikko ennen kuin yhdyskunta on syntynyt ja aktiivinen. Pesän elinkaari on siis kovin lyhyt, ei edes kolmea kuukautta. 

Jätin pesän kastelukannuun, koska on tiaisten suosikkihommaa tutkia kaikki. Purkutyöt on jo aloitettu.