Kuka puolustaa lähimetsääsi, jos et sinä?

Ohessa mielipidekirjoitukseni Aamulehdessä. Se syntyi vastauksena Jaana Luorasen ja Taina Rajantin loistavaan kirjoitukseen lähiluonnon suojelusta ja kansalaisvaikuttamisen haasteista.

Olen viime aikoina huomannut kirjoittavani mielipidekirjoituksia yllättävän usein. Se ei ole ollut tietoista. Aina vain jokin asia jää vaivaamaan, ja teksti syntyy ikään kuin sisäisestä pakosta. Lähiluonto katoaa pala kerrallaan, enkä voi olla hiljaa. Jos me emme puhu, kuka puhuu? Käykää kommentoimassa! (Skrollaa sivua tarpeeksi paljon alaspäin, kommenttiosio on hämäävän alhaalla.)

**

Kuka puolustaa lähimetsääsi, jos et sinä?

Kiitos Jaana Luoranen ja Taina Rajanti erinomaisesta mielipidekirjoituksesta Onko lähiluonnon suojelu kansalaisvaikuttamisen varassa? (AL 4.10.) Kyllä on. Virallinen päätöksenteko ei huomioi luontoa riittävästi. Kirjoittajat viittasivat useisiin puistoihin ja luontoalueisiin, joissa asukkaiden ja kaupunkisuunnittelun välillä on ollut ristiriitoja. Esimerkkeihin voi lisätä vaikkapa Pyynikin, Kauppi-Niihaman ja Lempäälän ja Pirkkalan välisen metsäalueen nk. LemPi-metsän. 1960-luvulla suunniteltiin jopa moottoritietä Pyynikin päälle, mutta hanke torpattiin heräävän ympäristöliikehdinnän ansiosta. Aivan kuten Eteläpuiston tapauksessa, kansalaisvaikuttaminen toimii, kunhan sitä jaksaa harjoittaa loputtomasti joka ikisessä tapauksessa erikseen.

Tänä päivänä Kauppi-Niihaman yli 800 hehtaarin metsäaluetta nakerretaan pala palalta. Vuoden 2024 kuntalaisaloitteessa Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ja kymmenen muuta järjestöä ja kansanliikettä esitti sen suojelua. Kaupunki tarjoaa kuitenkin vain suppeampia vaihtoehtoja: laajimmillaan 360 hehtaaria, suppeimmillaan noin 47 hehtaaria. Suojelu ei tarkoita alueen sulkemista, metsässä voisi edelleen harrastaa ja virkistäytyä, kun luonto vain huomioidaan. Tampereen luonnonsuojelualueohjelman luonnos julkaistaan marraskuussa, ja kaupunginhallitus päättää asiasta ensi keväänä. Ilman kansalaisten painetta päätös voi olla mikä tahansa.

Onneksi aktiiviset kansalaiset puolustavat myös LemPi-metsää ja kyseenalaistavat sitä uhkaavan Puskiaisten oikaisun välttämättömyyttä. Vastaavia tilanteita kohdataan jatkuvasti ympäri Pirkanmaata ja Suomea.

Kaavoitukseen vaikuttaminen vaatii rohkeutta. Kansalaisia kannustetaan osallistumaan, mutta kun he puolustavat luontoa ja merkityksellisiä elinympäristöjä, heidät leimataan helposti vastustajiksi ja vastarannankiiskeiksi. Jos kansalaiset eivät osallistu kaavoitukseen, lähiluonto häviää. Joku siis joutuu pakosta tekemään tätä työtä, jos haluaa säilyttää jotain arvokasta.

Kirjoittajat toteavat, että onneksi on olemassa "hulluja kansalaisia", jotka jaksavat uhrata aikaansa näiden monimutkaisten prosessien läpikäymiseen. Hulluus on suhteellista. Onko hullu se, joka puolustaa ainutkertaista luontoa vai se, jonka toiminta tuhoaa, aiheuttaa miljoonien laskut ja heikentää kaikkien hyvinvointia?

On hyvä muistaa, että päättäjät esimerkiksi kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa sekä virkamiehet kaavoituksessa ovat ihan samanlaisia tavallisia pulliaisia kuin muutkin ihmiset. Ei heitä ole siunattu sen suuremmilla aivoilla. Usein he ovat liian kiireisiä muodostaakseen mistään selkeää kokonaiskuvaa. Sen vuoksi he nimenomaan tarvitsevat kansalaisia muodostamaan sen heille. Kaupungit sijoittavat miljoonia uusiin sairaaloihin, mutta ilmainen parantaja, lähimetsä, kaadetaan. Kansalaisten tehtävä on tarjota kuormittuneille päättäjille tietoa, jotta he voivat tehdä parempia päätöksiä.

Ongelmana on, että aktiivisia ihmisiä on aivan liian vähän. Valtaosa luottaa siihen, että se kuuluisa ”joku muu” puolustaa luontoa, samalla kun itse nauttii lähimetsissä. Luonnon tila on kuitenkin meidän jokaisen vastuulla. Riittää, että olet sinnikäs tavallinen ihminen, joka sanoo: EI, tämä metsä tai puisto ei katoa eikä joudu rakennustyömaan alle. Et tarvitse erityisosaamista. Jokainen voi auttaa omalla tavallaan. 

Työ ei aina ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Voitto on jo se, että yrität etkä katsele vierestä. Tule mukaan puolustamaan lähiluontoa. Sinua tarvitaan.

Riittää kun katsoo, kuuntelee ja välittää

Jane Goodall kuoli 1. lokakuuta. Hän on ollut idolini ja ihailen suuresti hänen elämäntyötään luonnon hyväksi.

Jane näki itsensä ennemmin naturalistiksi kuin tieteilijäksi. Tämä ajatus on minulle lohdullinen. Ei tarvitse olla korkealle koulutettu tieteilijä auttaakseen luontoa. Intuitio, empatia ja rakkaus luontoa kohtaan ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin akateemiset ansiot. Luonto on täynnä ihmeitä, jotka eivät ole mitenkään mitattavissa. 

Jane Goodall by Nikeush

Aikoinaan ajattelin, etten tiedä luonnosta paljon mitään ja häpeilin osaamattomuuttani. Kunnes huomasin, että minulla oli kertynyt yksityiskohtaista tietoa, jota "luontokonkareillakaan" ei ollut. Vaikka monessa asiassa olen edelleen osaamaton, sillä ei ole väliä, kuten Jane sanoi: jokainen teko merkitsee, olkoon se kuinka vaatimaton tahansa. Jane matkusti ympäri maailmaa puolustamassa luontoa. Nyt hänen äänensä on vaiennut, mutta hänen työnsä jatkuu meissä kaikissa.

Minä elän omaa arkeani eläinten keskellä ja teen sitä mitä osaan: tarkkailen luontoa keskittyneesti ja jaan oppimani. Reilun kahden vuosikymmenen ajan olen seurannut lähiympäristöni eläimiä, heidän elämäänsä, tapojaan ja vuodenaikojen kiertoa. Se on naturalistin kenttätyötä Janen hengessä. Siitä myös kirjoissani kerron.

Tiedän, että moni muukin rakastaa luontoa, mutta ajattelee, että ei "osaa" tai "tiedä" tarpeeksi. Kyllä osaat! Riittää, kun katsoo, kuuntelee, välittää ja toimii.

Vuonna 2023 kirjoitin blogiini tekstin Janen kirjasta ja ajatuksista toivosta. Halusin nostaa sen nyt uudelleen esiin. Toivoa ei pidä menettää, vaikka maailma on menossa päin helvettiä:

Ajatuksia toivosta.

Kehitys ei ole aina kehitystä

Kuusi vuotta sitten otin blogissani käyttöön kirjojen tilauskaavakkeen. Toivoin saavani siihen automaattisen maksunäppäimen, mutta se olisi aiheuttanut lisäkustannuksia ja olisi ollut monimutkaista. Ajattelin kuitenkin, että tilaaminen olisi ainakin sujuvampaa kaavakkeen kautta. Joten minulle tuli ihan peruskaavake käyttöön, jossa ohjelma laski valmiiksi kirjatilauksen hinnan, täytettiin yhteystiedot ja lähetettiin tilaus salatusti.  

Enpä olisi uskonut kuinka paljon päänsärkyä kaavakkeesta olisi voinut vuosien varrella koitua. Milloin Gmail valitti tuntemattomasta laitteesta eikä osannut yhdistää lomakkeeseen, ja välillä tilauskaavake oli ollut ties kuinka kauan tietämättäni poissa pelistä, jonkin yhteensopivuusongelman takia, kun jotkut asetukset olivat muuttuneet joko kaavakkeen tarjoajan tai sähköpostin päässä. Olen digitekniikasta pihalla kuin lumiukko.

Kaavakkeesta aiheutui vuosimaksuja ja sen SSL-sertifikaatti piti uusia vuosittain. En osaa uusimista tehdä, joten lisäkuluja aiheutui siitäkin, kun jouduin pyytämään asiantuntijan apua. Nyt uusiminen tuli taas ajankohtaiseksi, joten kaivoin viime vuonna saamani selostuksen esiin:

”Uusin SSL-sertifikaatin Namecheapissä luomalla sertifikaatin allekirjoituspyynnön (CSR, Certificate Signing Request), tämän jälkeen lisäsin sertifikaattipyynnön tunnistautumismenetelmäksi DNS-tietueen (mikä todentaa sertifikaatin käyttöoikeuden verkkotunnuksen perusteella), sitten lisäsin tämän tunnistavan DNS-tietueen sekä Namecheapin DNS-kohtaan että myös Cpanel-hallintapaneelissa DNS-kohtaan ja pyysin uudelleen validointia, ja vielä lopuksi tein uuden sertifikaattimerkinnän Cpanel-hallintapaneelissa uuden sertifikaatin tiedoilla ja ohjasin sen tilaus.kaarinadavis.com-verkkotunnukselle.”

Siis aivan käsittämätöntä kieltä, suomea kyllä, mutta en ymmärrä siitä mitään. Tuli lannistunut olo ja päänsärky. Jos kaavakkeen sertifikaatin antaisi vanheta, niin blogin tilauslomaketta avatessa olisi tullut varoitus, että kaavakkeen salaus ei ole kunnossa.

Pähkäilin eri vaihtoehtoja ja mietin, miten absurdiksi maailma on mennyt. Sitten tajusin, että olin aikoinani ottanut käyttöön ”edistysaskeleita”, jotka oikeastaan vain monimutkaistivat asioita. Kehitys ei ole aina kehitystä. Minähän voisin palata takaisin juurilleni. Sähköposti on varma, yksinkertainen ja toimiva tapa.

Jee, kas, kun en tajunnut palata tähän aikoja sitten! Kaikkiin kotkotuksiin sitä tulee lähdettyä. Miten turhauttavaa oli yrittää ymmärtää teknistä kieltä ja kokea huolta ja stressiä asioista, joista ei mitään ymmärrä. Osasin sentään tehdä itse uuden tilaussivun ja poistaa vanhan, mutta hiki siinäkin tuli, kun pelkäsin tekeväni jotain väärin.

Eli jatkossa kirjatilaukset voi tehdä sähköpostilla, tällä kirjatilaussivulla kerrotaan kuinka.

PS. Jos huomaat blogissani toimimattoman linkin, voisitko ystävällisesti ilmoittaa siitä minulle. Virheilmoituksia on itse melko mahdoton huomata. Kiitos!

Mielipidekirjoitus: Miksi sepelkyyhkyjen metsästys aloitetaan pesinnän ollessa kesken?

Sepelkyyhkyjen metsästyskausi alkoi 10. elokuuta, ja asia vaivasi mieltä niin paljon, että oli pakko kirjoittaa mielipidekirjoitus. Sen sijaan että metsästys aloitetaan jo 10.8., sitä pitäisi pikemminkin myöhentää, koska sepelkyyhkyllä on kolmas pesintä menossa. Tekstini on julkaistu useassa lehdessä mm.: Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Nokian Uutiset, Turun Sanomat, Aamulehti, Suomenmaa ja Kaleva.

** 

Kuuntelin 9. elokuuta sepelkyyhkyn soidintelua metsässä. Seuraavana päivänä alkoi sepelkyyhkyjen metsästys. Ei ole oikein, että metsästysaika alkaa, kun sepelkyyhkyllä on pesintä kesken.

Luonnonvarakeskuksen mukaan sepelkyyhkyn metsästyskausi 10.8.–31.10. on ongelmallinen pesimäkierron kannalta, koska osalla pareista on edelleen poikaset ruokittavinaan.

Metsästäjät koettavat perustella toimintaansa väittämällä keskittyvänsä "pelloilla parvissa oleviin lintuihin". Mutta kukaan ei voi varmasti tietää, onko parvessa emolintu, jonka kuolema tarkoittaa poikasten kuolemista pesään. Nuorten lintujen tunnistaminen aikuisista on nopeissa metsästystilanteissa vaikeaa.

BirdLife Suomen mukaan syyskuun puoliväliin mennessä lähes kaikki sepelkyyhkyt ovat lopettaneet pesintänsä. Ei siis ole mitään perusteltua syytä aloittaa metsästystä pesinnän ollessa kesken.

Voisiko Suomen riistakeskus selittää, millä perusteilla metsästysaika on määritelty näin varhaiseksi? Mikä painaa enemmän päätöksenteossa: metsästäjien toiveet vai lintujen pesimärauha?

Nykyisin tiedämme sepelkyyhkyn pesinnästä huomattavasti enemmän kuin metsästysaikoja alun perin määriteltäessä. Kun tutkimustieto osoittaa käytännön olevan haitallinen, sitä on muutettava. Eettinen metsästys tarkoittaa sitä, että lajin lisääntymistä ei vaaranneta. Tämä periaate ei toteudu, kun metsästys aloitetaan kesken pesinnän.

Postilaatikko-operaatio

Rajattu kuva kirjan "Toinen tie" kannesta.

 

Heinäkuussa tuli Postin tiedote, että postilaatikot sijoitellaan muutaman laatikon ryhmiin. Tiedotteessa mainittiin, että ”matka postilaatikolle voi olla haja-asutusalueella enintään 500 metriä yhteen suuntaan asuinrakennuksesta”.

Postin kulun sujuvuudella on minulle erityisen tärkeä merkitys, koska kirjoitan ja lähetän paljon kirjeitä ja minulla on harva se päivä lähtevää postia. Postia jaetaan enää maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Onneksi minulla on noutomerkkipalvelu, koska lähin Postin keltainen postilaatikko on kahdeksan kilometrin päässä.

Minulla on noin 170 metriä pitkä pihatie. Kun aamulla vie lähtevän postin tulee 340 metrin matka ja kun iltapäivällä hakee postin, matkaa on kertynyt jo 680 metriä.

Mittasin Kansalaisen karttapaikasta etäisyydet vaihtoehtoisiin kohteisiin, joihin jompaankumpaan laatikkoni täytyisi sijoittaa. Tien alkuun itäsuuntaan olisi noin 700 metriä ja länsisuuntaan noin 520 m. Vaikutti siltä, että tiedote olikin aiheeton.  

Soitin Postille. Virkailija lupasi jättää soittopyynnön. Se tiesi minulle kurjia aikoja: puhelin piti kantaa mukana ja pitää äänet päällä, ou nou! Varustauduin pienellä olkalaukulla ja kärsin viikon ajan sydämentykytyksiä puhelimen jokaisesta piippauksesta. Miten järkyttävää joutua olemaan jatkuvasti tavoitettavissa ja häirittävissä!

Viikon päästä Posti soitti minulle, kun olin mustikkametsässä (metsässä jos missään puhelimen pitäisi olla kiinni!).

Happaman oloinen henkilö sanoi: "Kyllä laatikko pitää siirtää, me ollaan mitattu." Kun kerroin omista mittauksistani, hän sanoi ettei Kansalaisen karttapaikan mittauksiin voi luottaa eikä sitä mitata asuinrakennuksesta vaan "toisella tavalla".

"Mistä se sitten mitataan, jos ei asuinrakennuksesta?" tivasin.

"Tulen seuraavana päivänä mittaamaan. Tuon säädökset mukanani.", mies sanoi.

Tiedotteessa luki selvästi "asuinrakennukselta". Miksei säädöksiä ollut liitteenä? Olin luonnollisesti ihan hiilenä. Yrittikö Posti löytää "porsaanreiän" säädöksistä ja tulkita asioita arkijärjen vastaisesti?

Postin toiminta menee alaspäin kuin lehmän häntä, palvelupisteet ja postilaatikot ovat vähentyneet merkittävästi, hinnat kallistuneet, postin kulku hidastunut jne. (Tiedättekö muuten, että hallitus haluaa viedä Postin pörssiin? Postinhan pitäisi olla yleishyödyllistä julkista palvelua!)

Seuraavana päivänä mies saapui matkamittarinsa kanssa. Hän näytti kohtaa noin 15 metrin päästä talostani: "Tuossa olisi luonteva paikka, jos laatikko sijoitettaisiin tänne pihaan."

Katsoin miestä holkki auki: "Mutta sitähän ei olla tänne sijoittamassa! Tiedotteessa luki, että se mitataan asuinrakennuksesta. Sieltä lähden postia hakemaan ja sieltä se on mitattava!"

Ehkä puhuin vakuuttavasti, koska mies sanoi lammasmaisesti "selvä" eikä puhunut säädöksistään mitään ja meni talon nurkalle mittansa kanssa. Lähdimme kävelylle kohti postilaatikkoryhmää. Oli siinä ilmeessä pitelemistä, kun mittamies mittasi tiukasti sisäkaarteista, ettei vaan tulisi vahingossakaan ylimääräistä senttiä.

Mies kehotti siirtämään laatikkoni tien alkuun koska sitten voisin ottaa postin mukaan ohiajaessani. Selitin käveleväni tai pyöräileväni enemmän, joten läntinen laatikkoryhmä olisi lähempänä. Kun kerroin että siirtämisestä aiheutuisi 436 kilometriä lisämatkaa vuodessa, mies totesi pysähdysten vähentämisen olevan ekologisempaa. Epäilen tätä. Nyt kymmenet ihmiset hakevat postin autoilla sen sijaan, että yksi postiauto hoitaisi pysähdykset.

Noin 20-30 metriä ennen postilaatikoita mies pysähtyi: "Voimme kääntyä takaisin. 500 metriä tuli täyteen." 

Postilaatikkoni saisi jäädä nykyiselle sijoilleen! Kyllä oli kevyt askeltaa takaisin!

Mitä tästä opimme? Älä usko "auktoriteetteja" sokeasti. Määrätietoinen ihminen voi voittaa byrokratian. Puolustakaa oikeuksianne! Ja pitäkää puhelinta enemmän äänettömällä.