Keskiviikkokolumni: Kiire pakottaa oikaisemaan sieltä, mistä ei pitäisi

Kiire on muuttunut osaksi elämäämme. Teemme jatkuvasti pieniä suorituksia ja yksittäisiä toimintoja nopeasti pois alta, jotta johonkin muuhun jäisi enemmän aikaa. Koetamme säästää aikaa. Voittaa aikaa. Tiettyyn aikamäärään pitää mahduttaa paljon suorituksia. Joskus onnistumme käyttämään aikaa tehokkaasti ja elämä tuntuu reippaalta. Usein kiire koetaan epämiellyttävänä. Tunnemme suorituspaineita ja tyytymättömyyttä elämäämme. Meille ei jää tarpeeksi aikaa itsellemme. Mietimme onko tässä kaikessa mitään järkeä.

Sairaanhoito-opistossa opiskellessani luokan seinälle heijastettiin kuva, jossa ihmisen tietoisuutta verrattiin jäävuoreen. Sellaiseen mihin Titanic törmäsi sata vuotta sitten. Jäävuoresta vain pienen pieni osa, se mitä näytämme itsestämme muille, on näkyvissä pinnan yläpuolella ja suurin osa, tiedostamaton mielemme, on näkymättömissä pinnan alla. Toiveemme, haaveemme, tunteemme ja pahennusta herättävät ajatuksemme.

Kiire aiheuttaa sen, että tungemme valtavasti kaikkea pinnan alle näkymättömiin.” En ehdi käsitellä tätä tunnettani juuri nyt.”, ”Haluaisin hengähtää, mutten voi.”, ”Jestas, kun mua ottaa päähän, mutta parempi pitää mölyt mahassa.” Jos ryhtyisimme purkamaan tunnevyöryä, seuraisi hankaluuksia, sillä yleensä oikea tapa toimia on hitaampi tapa toimia. Kiireen vuoksi oikaisemme siitä, mistä ei pitäisi, teemme omatuntoamme vastaan. Teemme toimintoja, joissa sielu ei pysy perässä. Kiireen vuoksi laiminlyömme itseämme ja kohtelemme läheisiämme huonosti.

Sormet naputtavat, jalka vispaa, huokailuttaa ja potuttaa välillä suhteellisen ankarasti. Moni tuntee epämääräistä levottomuutta, pelkoa ja alakuloa. Arki ahdistaa. Mielen ja levottomuuden tasapainottamiseen tarvitaan aikaa. Ryhdytään miettimään ratkaisuja: alan vaihtoa, muuttoa maasta tai maaseudulle. Joudumme pohtimaan, miten saisimme elämän takaisin mielekkääksi. Haluaisin elää toisin, mutta miten? Mitä ne asiat ovat, joita kaipaan elämääni?

Ongelmaksi saattaa muodostua, että olemme ostaneet velalla niin paljon materiaalista turhaa, että olemme pistäneet itsemme taloudelliseen umpikujaan. On pakko painaa duunia, ettei tule vararikkoa. Ja entäs se luopumisen tuska sitten? Tuupataan sekin pian pinnan alle.

Usein vasta törmäys jäävuoreen, kuten sairaus, työttömyys, konkurssi, kurja rahatilanne, avioero, kuolema, vastoinkäymiset, pysäyttää. Kauhea tilanne, jota ei pääse pakoon. Alamme upota. Selviytyköön ken voi! Hyppäämme jääkylmään veteen ja mietimme, mihin suuntaan lähdemme kauhomaan.

Elämä ei ole hallittavissa, ja masennus valtaa mielen. Masennus on niin sietämätön tila, että siitä haluaa kaikin konstein eroon. Murehtimaan ei saa jäädä. Silloin kun pää menee pinnan alle, pitää katsoa miten valtava jääjärkäle siellä on, valtaisa määrä haaveita ja käsittelemättömiä asioita. Haaveita toisenlaisesta elämästä – jotka ovat toteuttavissa, jos vain päättää niin. Helppoa se ei aina ole. Jääkylmä vesi, kipu ja kuolemanläheisyys pelottavat. Mutta ne havahduttavat näkemään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Vähemmälläkin pärjää.

Parasta kriisien ennaltaehkäisyä on opetella hidastamaan. Kun laivan vauhti ei ole liian kova, ehtii huomioida jäävuoret. On selvitettävä, mihin suuntaan haluaa mennä, tähystettävä ja tarkistettava kurssia vähän väliä. Olemme sekä oman elämämme tähystäjiä että kapteeneja.

Pidä pintasi!

Olen ihanan pienen pankin asiakas. Sieltä saa henkilökohtaista ja aina iloista palvelua. Minut tunnetaan ja pankkiasiat sujuvat hienosti. (Se on olennaista, sillä olen tosi kriittinen asiakas.)

Puhelin soi. Tuttu ja mukava pankkivirkailija soitti. Halusi varmistaa, että kaikki pankkiasiani ovat OK. ”Pääsisitkö käymään täällä niin voisimme käydä kaikki asiat ja paperit läpi?”

”Itse asiassa en. Bussit kulkevat tosi huonosti ja koetan välttää turhaa autolla ajamista, enkä tiedä milloin vietän seuraavan kerran asioidenhoitopäivää. Voisimmeko käydä nämä asiat läpi puhelimessa? Jos on jotain allekirjoitettavaa, niin pistätte ne sitten postiin ja minä taas lähetän ne allekirjoitettuina takaisin.”

”Se ei valitettavasti käy, kun pitää kaikki nämä asiat käydä läpi. Kuinkas paljon sinulle sitten tulee matkaa tänne pankkiin?”

”12 kilometriä. Siis 24 km yhteensä. ”

”Etkös sä nyt voisi nopsasti käydä täällä puolisosi kyydissä ohikulkumatkalla? Sähän tykkäät pitää elämäsi yksinkertaisena. Olisi yksinkertaisinta kun tulisit käymään täällä.”

Nauroin. ”Elämän yksinkertaistamista on se, että hoidamme asiat puhelimessa, säästämme polttoainetta, rahaa, aikaamme ja hyödynnämme nettiä ja postia. Jos se ei käy, niin sitten asia jää valitettavasti hoitamatta. Tunnistautuminenkaan ei liene ongelma, kun tiedät ihan varmasti kenen kanssa juttelet. ”, vitsailin.

Ja niin se onnistui. Kävimme läpi kaikki pankkiasiani, kysyin muutaman mieltäni vaivanneen asian (täydellinen ajoitus soiton suhteen!) ja virkailija esitteli minulle erilaisia palveluita ja tuotteita, joita en tällä kertaa tarvinnut.

Asiat olivat kunnossa muutaman minuutin puhelun aikana. Juuri kun olimme päättämässä puhelun, sanoin: ”Huomaatkos nyt, kuinka yksinkertaista kaikki oli? Enhän minä olisi edes puolivälissä menomatkaa nyt, herranen aika. ”

En taida olla ihan tyypillinen pankkiasiakas, mutta mitä sen väliä. Tämän sankan lumitulon keskellä huomaa kuinka aina joutuu olemaan avaamassa polkua. Opettamassa, näyttämässä ja todistamassa muille, että voimme toimia niin monessa asiassa säästäväisemmin, järkevämmin ja paremmin, kun vain sallisimme itsellemme toisenlaiset tavat toimia ja ajatella. Muut inttävät ja väittävät vastaan. Ei elämä voi olla niin yksinkertaista! Kyllä se vaan voi. Se vaatii vain sen, että seisoo järkähtämättä kannoillaan ja pitää pintansa (silloin kun tietää olevansa oikeassa). Pintansa pitäminen on ainoa keino säilyttää elämänhallintansa ja pidettyä elämänsä yksinkertaisena.

Kiitos pienen mukavan pankkini yksinkertaistaminen oli mahdollista. Jos olisin suuren pankin asiakas, olisin kasvotonta massaa ja tällaista henkilökohtaista joustoa olisi vaikeampi saada (onneksi pankkitunnukset auttavat tunnistautumisessa siinä kohtaa).

Hyvinvoinnin ja terveyden viljelyä

Suomessa on ollut paljon pienviljelijöitä, torppareita ja mäkitorppalaisia, nyt valtaosa suomalaisista asuu kaupungeissa. Olemme tulleet tilanteeseen jossa maaseutu autioituu, maatilat vähenevät ja kaupunkilaiset vieraantuvat luonnosta. Kun luonto on tehokkaasti poistettu kaupungeista, ihmiset alkavat voida pahoin. Nyt hyvinvointia ostetaan luontokokemuksista ja luontoelämyksistä.

Tähän markkinarakoon vastaa nyt niin kutsuttu ”vihreä hoiva” (green care), jossa luontoympäristöjä ja maatiloja hyödynnetään hoitotyössä. Hollanti ja Norja ovat Euroopassa vihreän hoivan edelläkävijöitä ja maatilat, jotka tarjoavat lastenkasvatuspalveluja, fyysistä ja psyykkistä kuntoutusta ovat kymmenenkertaistuneet lyhyessä ajassa. Niin Suomessakin.

Suurimmat asiakasryhmät ovat oppimisvaikeuksista ja käytöshäiriöistä kärsivät lapset ja nuoret. Maatiloilta tukea arkeensa hakevat myös sadat loppuun palaneet työntekijät, mielenterveyskuntoutujat, autismista, muistihäiriöistä ja riippuvuusongelmista kärsivät ihmiset.

Maatilat järjestävät siis viljelyn ja karjanpidon lisäksi leiri- ja kurssitoimintaa, puutarhanhoitoa ja ”terapiaeläimiä” ryhmille, jotka tarvitsevat terveyttä edistävää kuntoutusta.

Luonnon hoitava ja kuntouttava vaikutus on tunnettu aina. Nyt on silti oikein tutkittu, että useiden potilasryhmien oireet lievenevät ja häiriökäyttäytyminen vähenee, kun he pääsevät kosketuksiin luonnon kanssa. Eläimet tuovat lohtua ja iloa ja antavat mahdollisuuden kosketukseen ja fyysiseen läheisyyteen.

Vihreä hoiva vastaa yhteiskuntamme synnyttämiin ongelmiin.  Luonto parantaa pahoinvoinnin ja uupumuksen, mutta sen lisäksi se tarjoaa monille mahdollisuuden inhimilliseen, pienimuotoiseen, luonnonläheiseen ja ihmisläheiseen tapaan tehdä työtä, kun lakkaamamme näkemästä luontoa ja maaseutua vain suurmaatiloina ja tehotuotantolaitoksina.

Tiedän lukuisia hoitajia, jotka ovat jättäytyneet pois hoitoalalta ja hakeutuneet luontoa lähellä oleviin töihin. Hoitajilla on polttava halu auttaa ihmisiä, mutta he haluavat tehdä sen inhimillisimmin ehdoin. Moni hoitaja on hakenut ensin itselleen green care:a väsyttyään hoitotyössä. Pian se on muuttunut heille elinkeinoksi, jossa voi hyödyntää useampaa ammattiaan.   Vihreä hoiva antaa monelle muullekin mahdollisuuden ”palata luontoon” .

Nykytavallemme elää on tyypillistä pistää paljon rahaa ja resursseja ongelmien hoitoon ja virheiden korjailuun, kun emme osaa elää viisaasti ennakoiden. Kuinka paljolta säästyttäisiin, jos esimerkiksi kaavoitusta suunniteltaessa taajamiin jätettäisiin reilusti vihreitä vyöhykkeitä jonne ei saa rakentaa.  Terveet pysyisivät terveenä.

Olin joitain vuosia sitten heinätöissä. Miten kivaa se kaikki oli! Ehdotin tilan isännälle, että hänen kannattaisi markkinoida heinätalkoita kaupunkilaisille tai jollekin yritystapahtumien järjestäjälle. Moni liikunnan ja elämysten puutteessa olevat maksaisivat siitä riemusta. Isäntä puuskahti: ”Kuka tästä maksaisi! Mehän joutuisimme maksamaan niille, että tulisivat auttamaan.”  Hänelle heinätyöt olivat jokavuotinen riesa.

Hän ei uskonut kun kerroin kuinka maailma on muuttunut. Kukapa olisi uskonut joitain vuosikymmeniä sitten, että vihreän hoivan palveluita tarvitaan Suomessa.  Ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta, ikävöivät maaseutua ja nostalgisia kokemuksia. Pystyn kuvittelemaan työpaikan tyky-porukan onnen, kun he nostelisivat heinäpaaleja traktorinlavalle, hakisivat välillä janoonsa juotavaa ja saunoisivat urakan päätteeksi ja kertoisivat toisilleen lapsuutensa heinänteko ja maalaismuistoista. Mitä kaikkea maatilan työtilat voisivat tarjota koneista ja nikkaroinnista kiinnostuneille miehille ja pojille? Entä voisivatko homekoulujen kanssa painivat kunnat vuokrata maatalon ison pirtin luokkahuoneeksi? Onko oppimisympäristön aina oltava koulussa?

Meillä on vanhassa valtavasti resursseja, jotka pitää vain oivaltaa uudella tavalla. Meidän olisi luotava elämämme luonnonläheisemmäksi ja normaalimmaksi, nähtävä erilaiset työn ja elämisen mahdollisuudet ja opittava ajattelemaan asioista eri tavalla. Ehkä green care on sille alkusoittoa?

Näin kylvät siemenet

Nyt on nousevan kuun aika, joten on hyvä hetki kylvää sellaisten kasvien siemenet joiden kasvuaika on pitkä. Seuraavan nousevan kuun aikaan maaliskuussa voi kylvää esimerkiksi tomaatit ja basilikat, huhti- ja toukokuussa on nopeakasvuisempien siementen vuoro. Juurikkaat eli maan alle kasvavat kasvit kylvetään laskevan kuun aikaan.

Nyt kylvin chilin siemenet. Näin se käy:
Valitse astia tai ruukku, jonka pohjalla on reikiä. Esimerkiksi jogurtti- ja kermaviilipurkit käyvät tähän hommaan mainiosti. Saksilla tai puukolla vaan reikiä pohjaan. Täytä astia niukkaravinteisella mullalla (taimimulta tai turve). Siemenet ja pienet taimet eivät kaipaa vahvaa multaa tässä vaiheessa vielä. Tärkeintä on itäminen eli tasainen kosteus.
Voit kylvää siemenet siistiin riviin, josta ne on sitten helppo siirtää myöhemmin isompiin purkkeihin. Tai voit kylvää ne hajakylvönä sikin sokin ja valikoida joukosta parhaat siirrettäväksi jatkokasvatukseen. Ei ole niin nopon nuukaa kuinka sen tekee.

Siemenet peitetään ohuella kerroksella multaa. Voidaan pitää nyrkkisääntönä, että multaa laitetaan siementen päälle saman verran kuin siemen on paksu/ohut. Eli jos istuttaa herneitä multaa laitetaan niiden päälle noin puoli senttiä, jos kylvetään esimerkiksi unikon siemeniä (millin kokoisia siemeniä) multaa laitetaan vain pikku hitunen, jos sitäkään.

Multa kastellaan ja pidetään kosteana (huom. ei märkänä). Multa ei saa päästä missään vaiheessa kuivahtamaan.
Chilien itämisessä menee joskus parikin viikkoa, joten hyvä konsti tasaiseen kosteuteen on peittää astia muovilla. Muoviin kannattaa tökkiä reikiä tai jättää toinen reuna auki, etteivät multa ja siemenet homehdu. Laita astia lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Tarkista kosteustilanne päivittäin.

Sitten vaan jännittämään, koska mullasta alkaa pilkottaa vihreitä pikkutaimia! :)

Kevättalvi alkaa nyt!

Menneet sukupolvet seurasivat tarkkaan sään vaihteluja ja siihen liittyi läheisesti luonnon tarkkailu. Tämä perinnetieto on arvokasta (ja viihdyttävää). Sääennusteet ja luonnonmerkit pitävät edelleen hyvin paikkansa.

Tänään 24.2 vietetään Matin päivää. Se on ollut perinteisesti kevättalven alku. Vanha sanonta: "Matista joka korsi lunta vihaa" tarkoittaa, että nyt auringon lämpö riittää päivisin sulattamaan tummien korsien ja oksien ympäriltä lunta! Räystäätkin alkavat tiputtaa vettä. Matin pitkä parta tarkoittaa jääpuikkoja.

Kesän lopulla Jaakko heittää kylmän kiven järveen, mutta talvella Matti heittää kuuman kiven avantoon. Uutta jäätä ei enää muodostu.
"Matti avaa lumiportit ja lyö vielä yhdeksän lakkia kannon päähän" eli tulee vielä yhdeksän lumisadetta.

Muistakaa nyt sitten, että tänään Matinpäivänä ei saa enää ruveta pitkälleen, kun kerran on noussut ylös, niin ei syö kesällä itikat. :)

Porkkanamaan laidalla

Sain aivan mahtavaa lukijapalautetta alkuviikosta:

”Halusin vain kiittää sinua kovasti meitä "herättäneestä" kirjastasi Irti oravanpyörästä. Se sai meidät todella miettimään asioita ja tekemään muutoksia. Jos haluat voit käydä kurkkaamassa blogiamme jossa kerromme elämäntapamuutoksestamme http://porkkanoita123.blogspot.com. Hyvää kevään odotusta sinulle ja kiitos kun jaat näitä asioita meidän kanssamme :)”

Porkkanamaan laidalla -blogia kannattaa seurata. Elämämme on usein monin tavoin rikasta, kun vain avaamme silmämme ja katsomme lähelle. Miten paljon mahdollisuuksia meillä on muuttaa elämäämme paremmaksi, kun alamme arvostaa mitä meillä on.

Viestin ansiosta akkuni latautuivat täyteen ja puksutan ilon voimalla eteenpäin monta päivää. Kiitos ja tsemppiä elämäntapamuutokseen!

Iso asunto on duunarille huono sijoitus

Kirjoitus on julkaistu 21.2 Aamulehden Näkökulma-palstalla.

Vuosikymmenet ihmisiä on totutettu kohoavaan ostovoimaan ja paranevaan elintasoon. Asuntoilmoituksia ja rakennustyömaita katsellessa ei voi kuin pudistella päätään: 250 neliön lukaalit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Väljästi asumista pidetään ihanteena.

Eräässä asuntoilmoituksessa myytiin rintamamiestaloa Tampereen Takahuhdissa. Vielä 1990-luvun alussa vastaavasta talosta samalta alueelta pyydettiin 330 000 markkaa. Remonttia olisi pitänyt tehdä paljon. Nyt vastaavaa remontoitua taloa myytiin 364 000 euron hintaan. Hinta on samaa luokkaa, valuutta on vain vaihtunut.

Se on kaksi miljoonaa kaksisataakuusikymmentätuhatta markkaa.

Parikymmentä vuotta sitten tavallinen duunari ei kuvitellut ostavansa edes miljoonan markan asuntoa, saati kahden. Palkat eivät ole kasvaneet tuota vauhtia, silti tavalliset duunarit ostavat ja rakennuttavat näitä ”miljoonataloja”.

On vain ajan kysymys milloin asuntohintakupla poksahtaa.

Kupla puhkeaa

Onko euro tehnyt meistä valuutta- ja hintasokeita? Asuntoa ajatellaan yhä hyvänä sijoituksena. On se ehkä silloin, jos asunnon on ostanut 90-luvun alussa ja sen ymmärtäisi myydä, kun asuntojen hinnat ovat korkealla. Harvoin niin tapahtuu.

Harva asunto on oikeasti hyvä sijoitus, kun laskee ostohinnan päälle kokonaiskorot, remontit ja muut kulut.

Suomessa asuminen on hintavaa pitkän talven takia. Talojen eristäminen tekee rakentamisesta kallista, pitkä lämmityskausi lisää kuluja. Lämmitys, vesi, ja sähkö, jätehuolto, vakuutukset ja kiinteistövero ovat kallistuneet koko ajan. Kotitalouksilla on runsaasti velkaa suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, ja käteen jäävistä tuloista yhä suurempi osa menee asumiskuluihin. Elinkustannuksien ennustetaan nousevan edelleen.

Tilastoin esitetään, kuinka hyvin Suomella on asiat muihin maihin verrattuna hurjasta valtionvelasta huolimatta. Unohdetaan, että äkkiä se bkt laskee, kun mennään taantumaan.

Isojen irtisanomisuutisten myötä työttömyysluvut nousevat. Vienti ei vedä, tuonti on halvempaa kuin kotimarkkinatuotanto. Kohta julkistetaan veronkorotusuutiset. Velallisten tilanne uhkaa kääntyä pahaksi. Talous sukeltaa mutta hinnat pysyvät samana tai nousevat. Keskuspankit ja poliitikot eivät tunnu voivan tilanteelle mitään. Asuntolainoihin liittyvät luottotappiot ovat edessä, korot nousevat ja asuntojen hinnat lähtevät laskuun.

Lyödään lisää löylyä kiukaalle: mitä tapahtuu öljyn hinnalle, jos Iranin uhkaus pistää Euroopalta öljyhanat kiinni toteutuu? Pian koko Suomi on ”äkillisen rakennemuutoksen aluetta”. Mitä jos jälleen seuraa kuuma kesä ja huono satokausi ja ruoan hinta nousee entisestään? Maailmanlopun maalaileminen on tänä päivänä helppoa.

Kohtuus sanavarastoon

Elämme poikkeuksellisia aikoja. ”Vanhat lait”, joiden perusteella olemme tottuneet maailmaa arvioimaan, eivät päde enää. Ennen miltei jokainen työssäkäyvä saattoi ostaa oman asunnon, nyt yhä harvemmalla olisi siihen oikeasti varaa.

Suomen oloissa iso talo ei ole koskaan järkevä sijoitus. Nyt jos koskaan kannattaa vakavasti harkita vuokralla asumista, pienempää asuntoa ja edullisemmalle alueelle muuttamista, sillä kaikki juhlat päättyvät aikanaan. Kulutusjuhlatkin.

Kannattaa tarkastella, mikä on oikeasti riittävää ja lisätä sanavarastoonsa sana ”kohtuus”. Pieni koti antaa liikkumavaraa. Tässä maailman taloustilanteessa pienen kodin edut ovat voittamattomat. Asui sitten lukaalissa tai kopperossa, viisas perustaa hyötykasvimaan ensi keväänä.

Välittämisen lyhyt oppimäärä

Testaa tietosi

1. Nimeä viisi Suomen rikkainta ihmistä.
2. Nimeä viisi viimeisintä olympiavoittajaa.
3. Nimeä viisi viimeisintä Miss Suomea.
4. Nimeä kymmenen Jussi-patsaan saanutta.
5. Nimeä puoli tusinaa Finlandia-palkittua.

Miten kävi? Tuskin kukaan meistä muistaa eilisten otsikoiden sankareita. Ansiot ovat toisarvoisia, vaikka ovatkin parhaita lajissaan. Mutta aplodit haihtuvat ja maineen hohto haalistuu. Voitot ja tulokset unohtuvat.

Lisää mietittävää:

1. Nimeä kouluvuosiesi kolme kannustavinta opettajaa.
2. Nimeä kolme ystävääsi, jotka ovat olleet tukenasi vaikeina hetkinäsi.
3. Nimeä kolme ihmistä, jotka ovat opettaneet sinulle jotakin elintärkeää.
4. Ajattele viittä ihmistä, jotka ovat arvostaneet sinua ja saaneet sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi.
5. Mieti kolmea ihmistä, joiden seurassa viihdyt.

Mitä tästä opimme? Ihmiset, jotka eniten vaikuttavat elämääsi, eivät ole niitä, joilla on eniten valtaa, mainetta tai rahaa. Eniten vaikuttavat ne, jotka eniten sinusta välittävät.
Ihmiset eivät välitä siitä, mitä tiedät.
Tärkeää on, että he tietävät, miten paljon välität.

-Charles M. Schulz-

Anna itsellesi aikaa tehdä mitä pitää

Eräs onnellisuuden salaisuuksista on se, että annat itsellesi aikaa tehdä sen, mitä pitää. Sen jälkeen annat itsellesi aikaa tehdä sitä, mitä haluat. Muista että elämä on lyhyt. Se koostuu kultaisista hetkistä, tarpeista, toiveista, muistoista ja unelmista. Silloin kun tuntuu, että ne ovat kadonneet arkipäivän hälinässä, sinun on löydettävä ne uudelleen.

Eilen kuuntelin uutisista, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson antaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen mietittäväksi työryhmälle. Mieleeni tuli lukijapalaute, jonka sain Rankka kutsumus -kirjasta tammikuussa: ”Lukiessani kirjaa tuli mieleen, että se olisi hyvä saada jokaisen kansanedustajan lukemistoon. Oletko lähettänyt kirjaasi kansanedustajille, presidentille tai ministereille? Lähetyksen merkitys voisi tosin olla painavampi, jos kirjaa lähettäisi joku muu kuin itse kirjailija... Rikas mies jos oisin, niin laittaisin heti Rankkaa Kutsumusta tilaukseen ja vaalien jälkeen uudelle presidentille luettavaa saatekirjeen kera. Peruspalvelu- sekä sosiaali- ja terveysministeri saisivat myös postia.”

Kirja lähetettiin silloin aikanaan ilmestyessään Paula Risikolle. En tiedä saiko hän kirjaa koskaan. Tänä aamuna päätin tempaista: kirjoitin Maria Guzenina- Richardsonille kirjeen ja nyt lähden viemään sitä kirjan kera postilaatikkoon.

Syteen tai saveen, joka päivä pitää tehdä jotain kivaa ja mielenkiintoista!