Päiväni lupiinintappajana

Lupiinin juuressa näkyvät pallukat ovat typpinystyröitä, jolla lupiini sitoo itselleen ilmakehästä typpeä.

Vaikka muuten olen aina vaalimassa kasveja ja siirrän esimerkiksi polulle kasvavat pikkupuut muualle kasvamaan, on yksi kasvilaji, jota kohtaan en tunne sympatiaa. Nimittäin lupiinit. Niitä on joka paikassa. Argh! Lupiinit ovat aikoinaan karanneet puutarhoista ja levinneet tehokkaasti pitkin Suomea. Tienpientareet ovat niitä väärällään.

Valitettavasti lupiinit eivät alun perin ole kuuluneet Suomen luontoon ja nyt ne valtaavat alaa alkuperäisiltä, herkiltä ja hentokasvuisilta luonnonkukilta.

Lupiinit aloittelevat juuri kukintaansa, joten minun pitäisi nyt kiireesti käydä lupiinien kimppuun. Ainakin niittämässä ne matalaksi, vaikka parasta olisi talikoida ne juurineen ylös. Voi miten mahdoton homma! Mutta minä haluan pitää ihanat niittykasvini: ahomansikat, ketoneilikat, metsäkurjenpolvet, kurjenkellot... Pakko on jotain yrittää.

Lupiinin menestymisen salaisuus on sen juuristossa. Lupiini on niin sanottu typensitojakasvi. Sen juuristossa on typpinystyröitä. Nystyrät (yhteistyössä maan bakteerien kanssa) pystyvät sitomaan typpeä ilmakehästä. Uskomaton juttu!

Typpi kiihdyttää kasvua, se on lannoite. Näin lupiini lannoittaa itse itseään, valtaa alaa ja menestyy. Alkuperäiset niittykukkamme puolestaan tarvitsisivat köyhää ja vaatimatonta maata.

Mitä rehevämpi maa, sen huonompi kukinta = sen vähemmän siemeniä ja entistä vähemmän kukintaa. Tämä pätee myös perennapenkissä. Jos ihmettelet miksi kukkapenkkisi kukat eivät kuki, mutta vihreä lehtiosuus kasvaa hyvin, olet antanut kasveille liikaa lantaa.

Jos haluat säilyttää kauniin kukkaniityn, - ja Suomen monimuotoisuuden - hävitä lupiini. Niitä se ennenkuin se siementää ja talikoi juurakkoa ylös tai peitä alue valoaläpäisemättömällä materiaalilla

Lepän typpinystyrät ovat punaisia.

Typpinystyrät ovat mielenkiintoinen juttu. Lepälläkin on typpinystyrät. Sen vuoksi leppä tiputtaa lehtensä syksyllä vihreänä. Typpeä on sen käyttöön yllin kyllin, ravinteita ei tarvitse vetää talteen syksyn tullen.

Kasvimaan pitäjälle typpitietoudesta on hyötyä. Haluamme kasvimaalle typpeä, jotta kasvit kasvavat. Typpeä on monessa eri muodossa. Kaupasta sitä ostetaan esim. kanankakkasäkeissä, mutta omavaraisesti typpeä saa kasvattamalla viherlannoituskasveja, kuten hernettä, papuja, härkäpäpuja, sinimailasta, virnaa ja apilaa. Näillä kaikilla on typpinystyröitä juuristossaan. Kasvata tänä vuonna jotain viherlannoituskasveista ja ensi vuonna samalla paikalla kasvia, joka vaatii paljon voimaa (esimerkiksi valkosipuli tai kaali).

Luonnossa typpeä on oikeastaan kaikessa mikä on vihreää (kuten nurmikonleikkuusta tulevasta hakkeesta). Jos kasvimaan kasvit kasvavat kituliaasti, maa kannattaa kattaa vihreällä aineksella esimerkiksi niitetyillä lupiininlehdillä, lepänlehdillä, vesirutolla tai niitetyllä apilalla.

Kun näen nuutuvat lupiininlehdet kasvimaan katteena, hihitän voitonriemuista naurua. Ha haa, nitistin teidät ja sain lannoitettakin vielä! ;)

Ainoa vaan, että lupiinit jatkavat leviämistään ja lähestyvät tonttini ulkopuolelta kuin pelottavat alienit. Peli on varmaan jo menetetty (varsinkin kun seuraa väärin ajoitettuja teidenvarsiniittoja), mutta jatkan taistelua. Varmaan arvaatte mikä on päiväni ohjelmassa...