Ampiainen, kimalainen ja mehiläinen

Monilla menee ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset sekaisin keskenään. Niin minullakin meni ensi alkuun. On helpompi ihailla (ja olla pelkäämättä) näitä hyönteisiä, kun tietää ja tuntee niitä hiukan. Kerron mitä olen niistä oppinut.

Tärkeintä on muistaa että mikään näistä hyönteisistä ei ole syöksymässä myrkkypistin tanassa ihmistä kohti (ellet ole rikkonut tai uhkaa sen pesää). Pistettyään eläin menettää henkensä. Aivan turhasta ne eivät ole valmiita henkeään uhraamaan. Pörinää ne saattavat pitää, mutta se ei tarkoita että ne ovat pistämässä.

Miksi nämä hyönteiset sitten usein jäävät ihmisen ympärille pörräämään? Yleensä se johtuu siitä, että ihminen on ilmestynyt hyönteisen normaalille kulku- ja lentoreitille ja hyönteisen on mitattava tielleen tullut este. Ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen on tunnettava lentoympäristönsä ja reitti pesälle ja ruokalähteelle. Sen on tavallaan päivitettävä navigaattorinsa uudestaan: "Okei, 168 cm korkea ja noin puoli metriä leveä este, aurinkoon ja puuhun nähden lounaassa. Selvä. Jatketaan matkaa".

Tavallisesti ihmiset alkavat huitoa ja kiljua tässä kohtaa, jolloin hyönteisen on vaikea ottaa selvää tilanteesta: "120 cm... eikun 180 cm... eiku 80 cm leveä ja paljon heiluvia ulokkeita...eiku, eiku...". Jatkuvasti heiluvasta ja asentoaan vaihtavasta hysteerisestä hahmosta, on äärimmäisen vaikea ottaa selvää, jolloin hyönteisen on viivyttävä kauemmin paikallaan mittaamassa tilannetta, jolloin ihminen on aivan varma, että "Juuri minun kimppuuni se on hyökkäämässä, koska tuossa se kokoajan vaan pörrää!!Apuaaaa!" ja huitoo entistä enemmän. Pattitilanne. Näin ihmisten inho ja pelko säilyy. Jos malttaisi pysyä paikallaan, huomaisi kuinka otus tekisi nopeat mittaukset ja jatkaisi matkaa.

Kun tietää että kädelle tai ruokalautaselle laskeutuva ampiainen ei ole pistämässä, vaan on tullut paikalle ruoan houkuttelemana, pystyy kylmähermoisena seuraamaan mielenkiintoisia vaiheita. Olen viettänyt tuntikausia seuraten kuinka ampiaiset tulevat kaluamaan grillauksen jäljltä jääneitä ruoantähtetiä. Ampiaisella on vahvat leuat, joilla se leikkaa irti luihin jääneitä lihanpaloja. Pikku hiljaa se saa nirhettyä kokoonsa nähden valtavan lihanpalan irti. On hauska seurata, kuinka se kävelee pöydän reunalle, liha leuoissaan ja lähtee lentoon. Saalis on niin painava, että ampiainen tipahtaa ensin maata kohti, kunnes se saa siipiinsä tarpeeksi vauhtia ja roikotettua ruoan pesälle. Se tulee muutaman minuutin kuluttua takaisin, onhan ruokaa tarjolla, reitti selvä ja tarkasti mitattu.

Ampiainen on etupäässä lihansyöjä. Ampiainen on erittäin hyödyllinen syödessään puutarhasta tuhohyönteisiä.

Tässä kuvassa ampiainen irrottaa laudasta puunkuitua pesäaineekseen. Huomaa kuinka puuhun jää viiru ampiaisen eteen. Ampiainen peruuttaa/vetää ja kerii samalla allensa pientä kuitupalloa, sitten se lentää pesälleen ja pallosta tulee yksi raita paperinohueen pesään. Ampiaispesät ovat usein harmaavalkoisia, mutta joskus pesissä näkee punaisiakin (tai jopa sinisiä tai keltaisia) raitoja. Silloin ampiainen on kerännyt puuaineksen maalatusta laudasta. Ampiainen palaa aina samaan paikkaan hakemaan puukuituainesta ja näin lautaan muodostuu paljon (liki huomaamattomia) viiruja.  Olin 15 cm ampiaisesta eikä se ollut minusta moksiskaan.

Tässä kuvassa on kimalainen. Minä kutsun sitä vanhalla englanninkielisellä nimellään Dumbledore. Se on sille paljon kuvaavampi nimi.

Käytyään muutamalla sadalla tai tuhannella kukalla, sen takajalkoihin muodostuu pieniä siitepölypaketteja. Mitä isommat pallukat takajaloissa on, sen enemmän työtä se on tehnyt ja sen pikemmin se on menossa pesälleen tyhjentämään ne. Jos pallukoita ei näy, se on varmaan juuri tullut pesältä.

 Siitepölypallukat ovat erivärisiä riippuen siitä, mitä kukkia se on pölyttänyt. Siitepöly tarttuu kimalaisen karvoihin kuin sähkömagneettiin ja kun kimalainen ”pyyhkii itsensä”, se saa kerättyä siitepölyn jalkojen taskuihinsa. 

Tässä kuvassa pallukat ovat keltaisia, mutta esimerkiksi pölytettyään parsoja ne ovat kirkkaan oranssit. Dumbledorea lempeämpää pörisijää en tiedä. Sen pesä on usein maassa vanhassa myyränkolossa. Vaikka tömistelisit ihan pesän vierestä, se ei piittaa.

Tarhamehiläinen on käytännössä ihmisen kotieläin. Ihminen on valjastanut sen hunajantuotantoon. Mehiläinen pesii miltei ainoastaan ihmisten rakentamissa laatikoissa, kerää mettä ja siitepölyä ja valmistaa hunajaa. Mehiläiset saapuvat yleensä isoina parvina pölyttämään tietyn alueen kukkasia ja mehiläiset ovat varsin säyseitä.