Toisinnäkijän päiväkirjassa kerron kuinka kaipaan aikaa, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Varmaan sen takia olen säästänyt Kodin Kuvalehden artikkelin (19/2007) Kuvassa kotona. Siinä toimittaja Aino-Mari
Kilpeläinen haastatteli valokuvaaja Ari Jaskaria hänen Koti Antttolassa
-valokuvasarjastaan, jonka kuvia on kiertänyt näyttelyissä Nizzaa ja Brysseliä
myöten. (Olisi kiva tietää missä Jaskarin näyttelyitä on, en löytänyt
netistä tietoa.)
Ari Jaskarin kuvat
ovat puhuttelevia. Niitä katsellessa tulee suloisen haikea mieli. Kuvissa on vangittu
tunnelmia, joita muistan lapsuudestani ja nuoruudestani, mennyttä elämää, jota
ei saa takaisin. (Erityisesti alimmaisesta kuvasta tulee mieleen oma Mirja-mummoni.)
Kilpeläinen kirjottaa: ”Ari
Jaskarin kuvissa on jotain tuttua. Ne kertovat Suomesta, joka oli vähän aikaa
sitten.”
 |
| Ari Jaskalin, omakuva kotipihalla 1978 |
 |
| Pau ja Markku sateessa 1980 |
 |
| Jaskarin lempikuvassa hänen äitinsä lupasi olla kuvattavana, kunhan saisi miesystävältään Hanskilta ensin savut tupakasta. Jaskari nappasi kuvan kuitenkin hetkeä aikaisemmin kuin äiti olisi halunnut. Äidin mielestä tupakkaa ei sopinut polttaa julkisesti, eikä hän halunnut, että häntä ikinä kuvataan tupakka suussa. Tärkeän kuvasta tekee vahvojen tunteiden muistaminen. Äiti purskahti itkuun heti kuvan oton jälkeen. |
 |
| Kouvolalainen äidin täti Laina piipahti kylällä kävellen ja kävi varjoon lepäämään. Kuva vuodelta 1980. |
