Usko unelmiisi!

Tämä on ollut kummallinen syksy. On tapahtunut paljon mullistavia ja vaikeita asioita. Monet ovat kertoneet kokeneensa samoin. On ollut aikoja jolloin mikään ei ole mennyt oikein eikä elämä ole tuntunut hyvältä tai oikeudenmukaiselta. 

Olen vahtinut ajatuksiani, koska en ole halunnut pelkojen ja erilaisten ajatusten kasata esteitä onneni tiellä. Olen lohduttanut muitakin: niin kauhealta kuin se saattaa kuulostaa sairastuminen, avioero, työpaikan menetys, taloudelliset vaikeudet saattavat olla parasta mitä elämässä on koskaan tapahtunut. Läheisen kuolema voi auttaa meitä elämään enemmän. Vaikeudet ovat mahdollisuus uuteen. Heikkoudesta kasvaa vahvuuden tunne. On kamalaa, että ikäviä asioita tapahtuu mutta on turha jäädä niihin tunteisiin jumiin ja toivoa, että ”voi kun niin ei olisi tapahtunut”. Tietyt asiat tapahtuvat. Se on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, jotta voi suunnata energiansa uuden luomiseen.   

Silti ilmassa on ollut paljon negatiivisuutta. Se, että olen kirjoittanut elämästäni kirjoja, on antanut joillekin oikeutuksen arvostella persoonaani ja unelmiani. Jotkut ihmiset (joita kutsun unelmanmurskaajiksi) vakuuttavat tarkoittavansa hyvää mutta väittävät, ettei positiivisuuden voima riitä: ”Olet yltiöoptimisti, hihhuli, outolintu, epärealistinen, maailma ei muutu...” On helppo kadottaa toiveikkuutensa, jos uskoo negatiivisia ihmisiä. Silloin kannattaa muistaa amerikkalaisen baseballpelaaja Babe Ruthin vastapainoinen näkemys: on vaikea lannistaa ihmistä joka ei koskaan anna periksi.  

Tapahtui elämässä mitä tahansa meidän on aina motivoitava ja ylitettävä itsemme. Elämä on lopultakin aika yksinkertaista mutta jostain syystä me teemme siitä itsellemme tosi vaikeaa. Emme voi hallita toisten ajatuksia, mutta omiamme voimme.  

Pääsin ajatelmissani tähän asti ja totesin pistäväni pisteen vastoinkäymisten syksylle ja unelmanmurskaajille. Päätin luottaa että elämä kantaa, jälleen kerran tavalla tai toisella, kun luottaa ja lakkaa epäilemästä ja murehtimasta. Asiat joihin kiinnitämme huomiota, kasvavat. Olivat ne negatiivisia tai positiivisia. On siis jatkuvasti kiinnitettävä huomiota siihen mihin huomionsa kiinnittää.

Elämä on kummallista ja mystistä. Se antaa välittömän palautteen. Valitsin uskoa unelmiini ja positiivisuuden voimaan ja samassa sähköpostiini alkoi tulla toivoa antavia viestejä (ks. alla eräs niistä). Kiitos! Ne ovat sinetöineet sieluuni rauhan ja osoittaneet, että unelmiin kannattaa uskoa. Toiveeni ovat jo toteutuneet. Pidetään hyvä kiertämässä! 

                                                          ***

”Tiedän, että saat paljon lukijapostia. Siitä huolimatta haluan kiittää kirjoistasi ja siitä kaikesta mitä lukijoillesi kerrot ja välität.

Kiitos siis siitä, että olet ja kirjoitat! Tässä joitain konkreettisia asioita, joita kirjojen ja blogisi ansiosta syntyneet oivallukset ovat saaneet elämässäni aikaan (joko suoraan tai välillisesti):

- Tajusin, että minun ei ole pakko asua omistusasunnossa. Muutimme asumisoikeusasuntoon luonnonsuojelualueen viereen. Nyt olen velaton, stressitön ja onnellinen.

- Tunnistan nyt ehkä kaksikymmentä lintulajia, kun aiemmin tunnistin muutaman (tiedän, että Suomessa esiintyy useita satoja lintulajeja, mutta hiljaa hyvää tulee:)). Hankin lintukirjan ja tutkin sitä. Saan linnuista iloa.

- Löysin luonnon uudestaan. Käyn yksin tai lasten kanssa päivittäin luonnossa pyöräilemässä tai kävelemässä. Enää en kuluta luonnossa kaloreita tai kuuntele kuulokkeista musiikkia vaan tutkin ja tarkkailen ympäristöäni ja nautin hiljaisuudesta ja luonnon äänistä.

- Poimin viime kesänä ensimmäistä kertaa koko talven mustikat pakastimeen. Aiemmin poimin mustikat S-Marketin pakastehyllystä.

- Perustin mansikkamaan rivarin takapihalle (ekan kesän saldo yksi mansikka:)) ja ensi kesänä aion perustaa ainakin perunamaan.

- Sain uuden ystävän ja luovuin useasta turhasta, merkityksettömästä ”ystävyyssuhteesta.”

- Jäin kotiin hoitamaan nuorempaa lastani vaikka ihmiset ympärilläni kehottivat minua laittamaan lapsen hoitoon ja palaamaan töihin ”ihmisten ilmoille.” Osapäiväisesti hoidossa oleva vanhempi lapseni siirtyi keskustan ruuhkapäiväkodista idylliseen ekopäiväkotiin kotimme naapuriin, jossa tehdään joka viikko metsäretki, kierrätetään ja opetetaan ympäristötietoutta. Hän rakastaa olla ko. päiväkodissa ja olisi siellä mielellään useamminkin.

- Hyväksyin olevani epäsosiaalinen ja syrjäänvetäytyvä eikä siinä ole mitään noloa.

- Olen alkanut huomattavasti vähemmän tehdä asioita vain muita miellyttääkseni.

- Aloin taas kirjoittaa. Kahdeksasta neljään työskentely vei kaikki mehut ja luovuuden. Illat makasin koomassa sohvalla ja mietin yökaudet työasioita. Nyt pystyn taas antamaan tilaa luovuudelle.

- Tajusin, että nykyinen työni vie minulta hengen jos jatkan sitä. Ymmärsin, että päivittäin kokemani hengenahdistus, rytmihäiriöt ja unettomuus palaavat jos palaan samaan työhöni. Siis en palaa.

- Tajusin, että en tarvitse niin paljoa rahaa elääkseni. Laskin perheemme menot oppiesi mukaisesti ja aloin karsia turhia kuluja.

- Siirryin luomuun (pyrin ostamaan luomuruokaa jo ennen kirjojasi, mutta nyt olen siirtynyt myös luonnonkosmetiikkaan ja olen pitänyt luomu -linjan silloinkin kun on ollut taloudellisesti tiukkaa).

- Olen miettinyt mikä elämässä on tärkeää ja sen myötä olen parempi äiti lapsilleni. Elämme varsin kiireetöntä arkea ja heräämme joka aamu ilman herätyskelloa. Teemme asioita yhdessä: ulkoilemme, pelaamme, kokkaamme ja leivomme. Minua ei kiristä, kun en joudu juoksemaan oravanpyörässä vaan saan olla lasteni kanssa.

- Lopetin narinan mieheni yritystoiminnasta. Aiemmin minua kiristi, kun hän ei tienannut (muka) tarpeeksi. Nyt tajuan, että tehköön mikä tekee hänet onnelliseksi. Kyllä me pärjäämme.

- Päätin olla hankkimatta joulukuusta.:)

Siispä, vielä kerran kiitos! Uskon, että sinulla on vielä monta kirjaa kirjoitettavana meille cityurpoille. Jotta näkisimme kaiken sen kauniin mikä on ihan edessämme.”

Kuusi kuvaa kesästä

Varvashiipijä

Tämä juttu aukeaa vain Toisinnäkijän päiväkirjan lukijoille, sorry. ;)

Sain viimein aikaiseksi tilata jalkineisiini uudet pohjalliset. Niillä hiivitään sitten taas monta vuotta... ;)

Ihana yllätys

Katsokaa miten ihmeellisen ihanan kirjeen sain postissa! Mukana ei ollut lähettäjän yhteystietoja, että voisin kiittää. Joten tässä tulee kirjeen kirjoittajalle ISO KIITOS!  :D

Elämä jaksaa jatkuvasti yllättää ja ilahduttaa. 

Aamukahviseuralaiset

Juon aamukahvini ulkona ja seurailen samalla ympäröivää luontoa. Ensivilkaisulla on helppo ajatella, ettei ketään ole seuranani. Tähän tulokseen on helppo päätyä, jos on a) omissa ajatuksissaan b) aamupalaseuralaiset ovat hiljaa ja syövät.

Talon vieressä kasvava metsävaahtera näyttää autiolta. Joitain siemeniä on vielä jäljellä.

Mutta kun jättää päänsisäisen vuoropuhelun sivuun ja keskittyy katsomaan, sitä mitä katsoo, havaitsee paljon enemmän. 

 

Aivan sama kuva kuin yllä. Ainoastaan katsojan huomio on suuntautunut uudestaan. Kyllä siellä vaan jotkut luurailevat aamuhämärässä.

Oravalla on suu täynnä siemeniä. Pullukka orava maastoutuu hienosti samansävyisen kapean oksan taakse.

Punatulkku kääntelee taidokkaasti vaahteransiementä nokassaan ja mutustelee sen vaivatta nokassaan pienemmäksi.

Talitiainen joutuu tekemään enemmän työtä ja takomaan saadakseen siemenen syötyä.

Välillä pitää tarkastella ympäristöä, ettei näy vihollisia, mutta siemenestä pidetään koko ajan tiukasti kiinni.

Ympärillämme on koko ajan luonnoneläimiä, ne eivät vain aina pidä ääntä itsestään. Keskitä koko huomiosi luontoon ja ilahdut aina. 

Erilainen joulukuusi

Mitä jos istuttaisit (tänä vuonna tai ensi kasvukaudella) pihallesi pienen kuusen, joka toimisi samalla ikuisena joulukuusena? Pihapuun kasvua ja muutosta voisi ikuistaa valokuvin vaikka joka joulu.

Ohessa juttu viime joulukuun Daily Telegraphista, jossa kuvan pariskunta oli ostanut pienen kuusen kuudella punnalla vuonna 1978. 

Nyt  yli 30 vuotta myöhemmin kuusi on taloa korkeampi ja komistaa koko kulmakuntaa.   

Hölmöä edes tarkentaa mutta jouluvalot ei ole se juttu, vaan kertakäyttöjoulukuusikulttuurista eroon pääseminen. Kaunis pihapuu, jonka kasvua vaalitaan ja seurataan, ei koristeluja kaipaa ( korkeintaan punaisen rusetin, jos välttämättä haluaa). ;) 

Näin istutat puun

Loppusyksy on parasta taimien istutteluaikaa. Olen istutellut viime päivät puita. Usein puutarhajulkaisuissa kehotetaan tekemään kevätistutuksia. Ei, ei, ei. Se on vuoden kuivin aika ja silloin joutuu tekemään valtavan työn (suhteessa syysistutuksiin) saadakseen kasvit menestymään. Kaivaminen on raskaampaa, taimia joutuu kastelemaan koko kevään ja kesän, ettei ne kuivu, aurinko porottaa kuumana niskaan ja olisi sen tuhat muutakin kevätpuuhaa tehtävänä. Se nyt vaan on niin, että puut, pensaat, kukat ja kukkasipulit kannattaa istuttaa syksyllä, kun on valmiiksi märkää ja on sulaa ja helposti muokattavissa, pääsee monin verroin helpoimmalla ja taimet menestyvät kuin itsekseen.

Tässä on minun tapani istuttaa puu. (Vuosien kokeilujen tulos.) Puun istuttamiseen tarvitset:

• istutettava taimi 
• talikko 
• kottikärryllinen puiden lehtiä, järvikasvillisuutta, kompostia tai muuta eloperäistä ainetta
• vesiämpäri 
• sanomalehtiä (likomärkiä) 
• tuhkaa 
• merkkitikku 
• pieniä kiviä ”salaojitukseksi”, jos paikka on kostea.

Tässä olen jo talikoinut puulle sopivan kuopan. Suosin talikointia, koska se jättää hiesun ilmavaksi, kuohkeaksi ja muruiseksi. Lapiolla tulee paljon tylympää jälkeä. Se leikkaa ja tiivistää maata ja katkoo lierot. Talikko on maata herättelevämpi ja tulee paljon vähemmän katkenneita kastematoja. Talikolla saa myös helposti heiluteltua irti paikalla aiemmin kasvaneet kasvit ja kasvien juuret.

Valitsin douglaskuusille tontin lämpimimmän paikan (ja istutin ne yli 10 m toisistaan, että niillä on varmasti tilaa menestyä). Paikka ei ole vetinen, joten nyt kuopan pohjalle ei tarvitse salaojitusta. Kuoppaa talikoidessani totesin, että maassa on aika vähän lieroja. Lierot ovat todella tärkeitä maan hyvinvoinnille, joten laitoin kuopan pohjalle puiden lehtiä ja kompostia houkuttelemaan maan eliöitä paikalle.

On yleinen harhaluulo, että puiden istuttamiseen (tai minkään istuttamiseen) tarvittaisiin paikalle tuotua multaa. Kasvit kasvavat kaikenlaisissa maalajeissa, kunhan maa voi hyvin. Tarvitaan vain oikeanlainen kasvi oikeanlaiselle paikalle (aurinko, puolivarjoisa, varjo) ja maata hiukan perusparannetaan ja autetaan.

Kerään talteen kaikki takan ja saunan pesistä tulevat tuhkat ja seulon ne. Kuopan pohjalle laitan kourallisen seulonnasta jääneitä isompia hiilenpalasia. Ne varaavat vettä ja luovuttavat paljon ravinteita. Yleensä tuhkan ja hiilen vaikutus näkyy vasta toisena vuonna, se on hidas mutta pitkäikäinen tapa ravita maata. Tuhka on joskus ollut puuta ja puu on joskus ollut maata. Materiaalit pysyvät kierrossa ja taimet vahvistuvat, kun maaperän pieneliöstöt irrottavat hiilestä ravinteet.

Sitten heitän tuhkan ja lehtien päälle vielä ohuen kerroksen maata, jotta puun juuret eivät osu suoraan tuhkaan. Teen näin varmuuden vuoksi, etteivät puun juuret nokkaannu emäksestä. (Tuhka on emäksistä ja Suomen maaperä on hapanta, siksi ne sopivat hyvin yhteen.)

Sitten katson taimesta minkä muotoiseksi se on kasvanut. Isoimmat oksat ovat kasvaneet etelään päin kohti aurinkoa. Taimi kannattaa mieluusti istuttaa samaan asentoon niin se pysyy onnellisena eikä häkelly ilmansuunnan muutoksesta. Näin minä ainakin ajattelen. ;)

Tässä ruukussa on ollut vielä hyvin kasvuvaraa ja vasta pienet valkoiset juuret pilkistävät pinnasta. Joskus taimet ovat tehneet ison kehän ruukun pohjalle. Ne pitää silloin nätistä avata ja levittää, että ne pääsevät oikeuksiinsa valtaamaan maasta tilaa ja imemään ravinteita. Tätä juuripaakkua vain kevyesti haron sormillani, että multa aukeaa ja pääsee paremmin kosketuksiin maaperän kanssa.

Taimi laitetaan kuoppaan niin, että se tulee pikkuisen syvemmälle kuin aiemmin. Tässä levitän vielä kevyesti tuhkaa hiesun päälle…

...mutta ripottelen sen päälle vielä lehtiä ennen kuin käännän maan puun juuren ympärille.

Sitten vain kippaan maan nurin puun juurelle. Teen tämän käsin, talikointi on aika ronskia. Samalla juttelen puulle mukavia: ”tähän sinä nyt tulit, toivon, että viihdyt ja kasvat hyvin.” Kuvittelen, että puu oudoksuu kaikkia muutoksia ja yritän sitä vähän lohduttaa ja lepytellä, että hyvään paikkaan pääsit.

Sitten teen märistä sanomalehdistä kehän puun ympärille. En laita paperia kuitenkaan aivan puun juurelle, jotta vesi pääsee kunnolla juuristoon. Sanomalehti turvaa taimelle kasvurauhan ainakin ensimmäiseksi vuodeksi. Kun paperi on märkää, lierot ja siirat ynnä muut saapuvat hetkessä paikalle ruokailemaan ja majailemaan.

Aivan puun juurelle laitan paksun kerroksen eloperäistä materiaalia. Kun sade huuhtoutuu sen läpi, se vie lisää ravinteita maaperään.

Katemateriaalia tulee joka paikkaan muuallekin. Luonnossa maaperä ei ole koskaan paljaana. Aukikäännetty maa pitää aina peittää.

Sitten laitetaan merkkitikku pystyyn, sillä vaikka nyt ei sitä uskoisi, seitsemän kahdeksan kuukauden kuluttua puuta on vaikea erottaa kaikelta muulta kasvillisuudelta joka valtaa maan ja yrittää puskea katemateriaalin läpi (sitä kannattaa lisätä ensi kesänä) ja taimen saattaisi herkästi huitaista viikatteella nurin. Tosin nämä douglaskuuset ovat niin erikoistapaus, että niitä ei voi unohtaa, vaan niitä käydään usein katsomassa ja paapomassa.

Maa oli jo valmiiksi tolkuttoman märkää, mutta annoin silti ämpärillisen vettä, jotta puun juuret asettuvat maan uomiin, tuhka kastuu ja kaikki löytää paikkansa. (Huom! Keväällä istuttaessa pitäisi vesiämpärillisiä olla monta, vähintään 2-3 kasvupaikasta riippuen, ensin kuopan pohjalle yksi ämpärillinen, sitten vielä kasville ja katemateriaalille). Paksun katemateriaalin alla puun juuret jatkavat kasvuaan pitkään sen jälkeenkin, kun maa on peittynyt lumeen. Vasta kun maa alkaa jäätyä ja routaantua, juurien kasvu pysähtyy. Keväällä puu ehtii saada kaikki lumien sulamisvedet hyödynnettyä ja kasvuunlähtö tapahtuu ihan eri tavalla kuin keväällä istutetuissa kasveissa.

Eikä puun istutuksen tarvitse olla ollenkaan suuri projekti. Jos nyt haluaa siirtää esimerkiksi pieniä kymmensenttisiä kuusentaimia paremmille paikoille, pääsee tosi helpolla. Kuusi kasvaa Suomen happamassa maaperässä ihan itsestään, joten ei tarvitse tehdä mikään maanparannuskikkoja. Sen kun talikoi taimen muutamalla liikkeellä irti ja talikoi sen saman tien uudelle paikalleen. Muutama polkaisu ja se on siinä. (Huom. jos keväällä tekee tuon saman on muistettava kastella paljon.)